tiistai 18. joulukuuta 2012

Pakkaamista

Siis laskettiinko se ripsari nyt nesteeksi ja voinko ottaa läppärin lisäksi myös tabletin koneeseen? Painaako läppäri, tabletti ja järkkäri + muut käsimatkatavarat yhteensä yli 8 kiloa? Millä vaatekerroilla pitää pärjätä seuraavat kaksi viikkoa? Missä meidän bussiliput ja passit on? Miksi me ei aloitettu tätä pakkaamisrumbaa ajoissa?

Huomenna lennellään talvea pakoon Madridiin ja ylihuomenna jatketaan sieltä vielä varmuuden vuoksi Lanzarotelle. Sinne ei ainakaan pitäis olla tiedossa lunta ja pakkasta, päinvastoin lupaavat liki hellelukemia. Ei niin, että mä talvea lähtökohtaisesti vihaisin, mutta myönnän kärsiväni kaamosmasennuksesta ja takana on monella tapaa rankka syksy, eli auringonvalo ja lämpö tekee kyllä hyvää.

Pakkaaminen jäi tottakai viime tippaan, mutta muutaman tunnin sähläämisen jälkeen sain mukana muuttavan omaisuuteni viimein tiivistettyä suht pieneen tilaan...kunnes totesin hetki sitten, että jonkun matkalaukkukilon vois varmaan säästää tuliaisiakin varten. Pitänee siis aamulla vielä avata tuo laukku ja arpoa mukaan vielä askeettisempi varustus. Varsinkin kun meillä on Lanzarotella käytössä pesukone. Minkä takia aina on niin vaikea muistaa, että harvempi lomakohde on niin totaalinen tuppukylä, ettei sieltä vaatteita tai kosmetiikkaa saisi? Joka tapauksessahan niitä tulee kannettua kotiin tuliaisina.


Mä olen jo siinä määrin sekopää, että valikoin puoli kaappia kattavasta teevalikoimastani muutaman kymmenen pussin lajitelman mukaan (meillä ei siis ole hotelliaamiaista, koska majoitus on apartment-tyyppinen), vaikka tiedän, että jos - ja todennäköisesti kun - löydän paikallisista kaupoista teetä, jota en Suomessa ole nähnyt, mä ostan sitä kokeiltavaksi. Tältä reissulta kotiin päin lentänee myös muutama pullo viiniä ja toivottavasti vähemmän vampyyria muistuttava eli ruskettunut bloggaaja. Vuodenvaihteen jälkeen nähdään, kuinka kävi.

Iskä on höpöttänyt mulle pienestä pitäen, että lentokoneessa pitää sitten muistaa räpytellä käsiä koko ajan, että pysytään ilmassa. Ilmeisesti yrittänyt lievittää matkajännitystä, minkä jotenkin vielä ymmärrän, kun en ole lentäen loppujen lopuksi kovin paljon matkustanut. Mutta kun junissakin pitäis kuulemma veivata käsiä kylkien vieressä ees taas (siis miten nyt junaa "matkitaan") ja hokea "matkan tekkoo, matkan tekkoo, matkan tekkoo...". Enpä tiedä; jos se räpyttely varmistaa muka lentokoneen pysymisen ilmassa, niin ehkäpä tuo saisi sitten VR:n junat pysymään aikataulussa? Mene ja tiedä.

5 kommenttia :

  1. Miksen mä tehnyt muuta ajoissa kun varasin junaliput? Nyt tulee mieleen sata ja yks asiaa, jotka olisi voinut pakata joskus muulloin, kuin viimeisenä yönä ennen lähtöä. Ehkä mä huomenna pysyttelen junassa hereillä toteuttamalla sun isän neuvoja. Ei kehtaa nukkuakaan kun junaa pitää vaihtaa kokoajan, ja pitäähän sitä olla hereillä kysymässä konduktööriltä, miten mun vaihtojen käy, kun kuitenkin on juna myöhässä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mut junassa ei sentään ole matkalaukuille painorajoitusta, voit pakata silleen aika vapaasti! Se voi olla että konduktööri ei uskalla tulla sun lähelle jos veivaat siellä itsekses ja hoet tota matkan tekkoo. :D Tolla vois muuten kätevästi saada ilmaisia junamatkoja.

      Poista
  2. Ja oioi, mä oon sun lemppareissa!

    VastaaPoista
  3. kiitos sulle paljon noista vinkeistä mun blogin suhteen! niistä on hyötyä, ja täytyypi joku päivä ottaa projektiksi muokata vähän ulkonäköäkin se on vaan niin äärettömän rasittavaa ja tuntuu että siinä menee aina ikuisuus. mutta hei pidä sä hauskaa siellä etelän lämmössä kun minä ja monet muut jäädytään täällä kylmässa! taidanpa jäädä muuten seuraialmeena blogiasi

    VastaaPoista
  4. Varmaan ihanaa päästä Espanjaan <3. Laita kuvia sitte, ku palaat.

    VastaaPoista

Kaikki asiallisesti ilmaistut ajatukset, tervehdykset, risut, ruusut, ideat ja toiveet otetaan ilolla vastaan. :)