Värikkäitä markkinakävelyitä

Kesätyöttömyys ja -opinnot tekivät sen, että Tallinnan-visiittiä lukuun ottamatta kesä meni aika lailla neljän seinän sisällä, lenkillä ja vähän myöhemmin myös kuntosalilla. Ei festareita, ei biletystä, ei terassilla istumista, ei matkailua. Eikä oikeastaan kauhean paljon edes auringonpalvontaa. Tiedän muistuttavani varsinkin talvisin lähinnä vampyyria, mutta vaikken pala helposti, olen ehkä karvan verran melanoomakammoinen ja ennen kaikkea hirveä hikoilemaan. Sen takia olin suorastaan helpottunut, kun ne karmeat helteet väistyivät ja tilalle tuli pilvistä, viileää säätä ja rankkasateita. Ja okei, on siinä sekin syy, että 30 asteen kuumuudessa teen nauttiminen oli pannassa, koska se vain lisäsi jo muutenkin tolkutonta hikoilua.

Poikaystäväni tuli viikonlopuksi luokseni, ja pyysi minua katselemaan meille jotakin tekemistä. Kaivelin Aamulehden Menoinfosta kaikenlaista aktiviteettia pärekorinheitosta puistojoogaan, mutta lopulta päädyimme piipahtamaan Pietarilaisilla markkinoilla Tallipihalla. Ja sääkin oli lopulta oikein sopiva. Ei liian kuuma, ei liian kylmä - ja aurinkokin kuitenkin paistoi. Tarkoitus oli lauantaina kävellä keskustorilta Tallipihalle, mutta matkaan tuli heti alkuunsa pieni mutka, kun keskustassa olikin meneillään Chilifest, josta ei joko lukenut sanaakaan Menoinfossa tai sitten mä en vaan huomannut sitä. Poikaystäväni rakastaa tulista ruokaa (toisin kuin minä, jolla nenä ja silmät vuotavat jo vähäisemmästäkin pippuroinnista), joten pakkohan siellä oli käydä pyörähtämässä.

Lopulta pyörimme Chilifesteillä kahtenakin päivänä, kun sunnuntaina katsastimme Ravintolapäivän tarjontaa ja kävimme katsomassa eli huonosta sijainnistamme johtuen lähinnä kuuntelemassa chilinsyöntikilpailua. Tai sen alkua, koska urheiluhullulle poikaystävälleni tuli lopulta kiire kotiin keihäsfinaalin alkua odottamaan. Ensimmäisenä päivänä ehdimme kuitenkin katsella festivaalialueen tarjontaa ja maistella chilituotteita. Mulle riitti mieto chilitoffee ja -suklaa, mutta mies uskaltautui kokeilemaan jopa ihan sitä tulisuusnumerolla 10 merkittyä chilipaprikaa. Oli se kuulemma vähän tujua.

Kävimme myös kokeilemassa chilioluen ja -lonkeron, joista jälkimmäinen oli itse asiassa yllättävän miellyttävä juomakokemus jopa minulle, joka en tosiaan liiasta tulisuudesta pahemmin perusta. Olut taas maistui (poikaystävän mukista maistettuna tietenkin) tavanomaiseen tapaansa oluelle, eli minun suuhuni ei todellakaan hyvältä, tällä kertaa vain chililisällä.

Pietarilaisilla markkinoilla käynti jäi melko lyhyeksi pyörähdykseksi, kun ostosten tekoon ei oikein ollut intoa (tai rahaa), ja borssikeitot ja blinit oli nopeasti nautittu. Ja onhan se Tallipihan alue pieni, joten eipä muuta voinut odottakaan. Koko viikonlopun markkinakävelyistä käteen jäi ennen kaikkea muistikortillinen värejä. Ja se, että jostain syystä mulla soi jo toista päivää päässä vanha sitsi-/saunalaulu nimeltä Katjuska (tunnetaan myös ainakin nimillä Kolhoosinainen, Sörnai gusha ja Sörkan sällit).