Fakta: oppiminen on ihmiselle yleensä myönteinen kokemus. Vai minkä muun takia niin moni meistä käy vapaaehtoisesti soittotunneilla ja urheilutreeneissä? Yliopistossa opiskelusta nauttiminen ei onneksi enää ole noloa, kuten se kouluaikoina tapasi joidenkin mielestä olla: aikuisena saa ihan vapaasti kehittää itseään. Myös omalla ajalla. Vapaaehtoisesti. Siksi halusin postata ilmiöstä, joka on tietääkseni suomalaisille vielä varsin tuntematon, mutta minusta hieno mahdollisuus saada oppimisen elämyksiä. Kaikki mitä tarvitaan, on tietokone, Internet-yhteys, sähköpostiosoite ja riittävä englannin kielen taito.
Asiaan. En muista, missä törmäsin MOOC-käsitteeseen ensimmäisen kerran, mutta tällä hetkellä mulla on aiheeseen liittyviä sivustoja kirjanmerkeissäni jo melkoinen määrä. MOOC tulee sanoista Massive Open Online Course ja tarkoittaa siis kaikille nettiyhteyden päässä oleville avointa, usein myös ilmaista kurssia aiheesta kuin aiheesta. Kurssin voi (sivustosta riippuen) pistää ymmärtääkseni pystyyn kuka tahansa, mutta ainakin suuremmilla kurssisivustoilla moni opettaja on opettamansa aihepiirin ammattilainen: professori, valokuvaaja, ohjelmistokehittäjä jne. Osa kursseista toimii siten, että materiaalit ovat saatavilla opiskelijan aikataulujen mukaan milloin tahansa, mutta varsinkin yliopistojen tarjoamat MOOCit ovat monesti tiettyyn aikatauluun sidottuja, sillä ne käsittääkseni opetetaan päällekkäin perinteisen luentosaliopetuksen kanssa. Ja näitä avoimia verkkokursseja tarjoavia yliopistojahan ovat monien muiden joukossa sellaisetkin opinahjot kuin Harvard ja MIT. Tästä voi tietenkin päätellä, että englannin kielen taito on kursseilla välttämätön.
Kurssien aihepiirit tuntuvat (ei minusta kovin yllättäen) painottuvan tietoteknisen osaamisen kehittämiseen eli näin asiaan vihkiytymättömän näkökulmasta ilmaistuna koodaamiseen. Helsingin yliopiston järjestämän tietyn MOOCin kautta on kuulemma jopa mahdollisuus saada opinto-oikeus matemaattis-luonnontieteelliseen tiedekuntaan. Muutakin toki löytyy aina kiinan kielestä valokuvausnikseihin ja joogaopastuksesta Yhdysvaltain rikoslainsäädäntöä käsitteleviin kursseihin. Seuraavassa muutama MOOC-sivusto, joita kannattaa vilkaista:
1. Khan Academy
Olen siinä käsityksessä, että Salman Khan on ensimmäinen jonkinlaisia MOOCeja tarjonnut henkilö - tai ainakin ensimmäisten joukossa. Khan Academyn kurssivalikoima on pääsääntöisesti luonnontieteellistä: matematiikkaa, fysiikkaa, kemiaa, tietojenkäsittelyä jne.
2. Udemy
Udemysta löytyy sekä maksullisia että maksuttomia kursseja. Jälkimmäisestäkin kategoriasta löytyy vaikka mitä mielenkiintoista, jos ei ole valmis maksamaan opinnoistaan. Koodauskurssit vaikuttavat olevan suosittuja ja niitä on paljon, mutta valikoimassa on myös esimerkiksi kitaransoittoa, koiran kouluttamista, markkinointia ja taidehistoriaa.
3. edX
Tämä on yksi niistä palveluista, joiden kautta ihan tavallinenkin tallaaja voi saada kosketuksen MIT:n ja Harvardin kaltaisten huippuyliopistojen opetukseen. Kaikki kurssit ovat tietääkseni ilmaisia.
4. Coursera
Coursera taitaa olla kurssivalikoimaltaan suurimpia MOOC-palveluita. Luonnontieteet jylläävät tälläkin sivustolla, mutta meille matemaattisesti ei-kovin-älykkäillekin löytyy mielenkiintoisia kursseja sosiaalipsykologiasta kirjallisuuteen ja oikeustieteisiin. EdX:n tavoin Courserassa kaikki opetus tulee yliopistoilta ja mukana on jälleen suomalaisillekin tuttuja nimiä, kuten Stanford ja Princeton.
En ole kovin syvällisesti perehtynyt MOOC-ilmiön historiaan tai esimerkiksi siihen, miksi arvostetut yliopistot tarjoavat opetustaan ilmaiseksi kenelle tahansa, enkä näe niitä tämän postauksen kannalta muutenkaan tarpeellisiksi asioiksi käsitellä. Tarkoitus oli lähinnä tuoda esille tätä sinänsä mukavaa mahdollisuutta oppia uutta juuri silloin, kun siltä tuntuu. Onpa näitä massiivisia avoimia verkkokursseja veikattu varsin tärkeiksi koulutuksen tulevaisuudelle.
Koska mulle on jäänyt varsinaisten yliopisto-opintojeni takia varsin vähän aikaa hyödyntää MOOC-tarjontaa, kysynkin, sattuuko tätä postausta selaavissa olemaan joku, jolla olisi kertoa ihan omia kokemuksia noista kursseista? Vai onko kyseessä jo ihan vanha juttu, jonka olemassaolon minä hidas hämäläinen olen hoksannut vasta nyt?
perjantai 28. kesäkuuta 2013
torstai 20. kesäkuuta 2013
Älä kiusaa puhelinmyyjää
Mulle soitti hiljattain oikein ystävällisen kuuloinen nuori nainen, joka tarjosi hyvällä alennuksella jotakin naistenlehteä. Päälle olisi vissin tullut vielä melkoisen arvokkaita tilaajalahjoja. Köyhänä opiskelijana totesin, että kiitos ei, päätimme puhelun ja se siitä. Ei se lehti olisi mua pahemmin kiinnostanutkaan.
Eräs tuttuni kertoo käsittelevänsä puhelinmyyjiä aivan toisella tavalla. Hän kehottaa soittajaa kertomaan enemmän tuotteestaan, laskee puhelimen pöydälle ja puuhailee aivan muita asioita. Jossakin kohtaa myyjäparka sitten tajuaa hukanneensa aikaansa. Ei kuulosta kauhean kivalta, kun asettaa itsensä huonolla palkalla lehtiä markkinoivan soittajan asemaan. Tai miettii, että vastaavaa ja vielä pahempaa kohtelua voisi saada niskaansa vaikka oma perheenjäsen tai paras kaveri.
En minäkään lehtiä ja liittymiä tyrkyttävistä soittajista varsinaisesti tykkää. Tajuan kyllä että käy hermoille, jos se soittelu on ihan päivittäistä. Toisaalta se ei ole yksittäisen puhelinmyyjän vika, jos saman päivän aikana on sattunut jo pari muutakin soittamaan. Ei siinäkään tapauksessa, että ne puhelut olisivat tulleet samasta firmasta. Mun käsitykseni mukaan puhelinmyyjät eivät pahemmin sanele, kenelle soittavat ja missä järjestyksessä (saa toki oikaista jos olen väärässä). Samalla tavalla kuin kassatyöntekijät eivät ruokakaupassa pääse valitsemaan, kuka sattuu asioimaan heidän työpisteellään. Heillekään ei kannata aukoa päätään siitä, kuinka kauheaa on, kun muovikassi maksaa törkeät parikymmentä senttiä ja miten se että kahvipakettien hyllypaikkaa on muutettu, tuntuu henkilökohtaiselta loukkaukselta. Kun se ei ole niiden myyjien vika - valitus menee tehokkaammin perille, kun sen osoittaa yritykselle eikä syytä epäkohdista yksittäistä työntekijää.
Aivan vastaavasti puhelinmyyjäkään ei ole syyllinen siihen, että juuri sinun numerosi on siellä soittolistalla. Hän ei myöskään soita sinua kiusatakseen. Hän tekee työtään. Se ei tarkoita, että puhelun vastaanottajalla olisi velvollisuus ostaa yhtään mitään, mutta jälleen kerran ne käytöstavat olisi hyvä hallita silloinkin, kun ärsyttää. Pahoittelen itseäni ja toimintatapojani jalustalle nostavaa kirjoitustyyliäni, mutta oikeasti: mulle ei tulisi mieleenkään huutaa ja kiroilla ihmiselle, jonka työ nyt sattuu sisältämään velvollisuuden lähestyä toisia ihmisiä puhelimitse. Tai ylipäätään mitenkään, saavathan esimerkiksi feissaritkin taatusti osansa näistä äkäpusseista, joiden mielestä on ihan ok huoritella ja uhkailla ihmistä, joka suvaitsee heitä työnsä vuoksi lähestyä. Jämäkästi, mutta ystävällisesti lausuttu kieltäytyminenhän ei toki riittäisi - siinähän saattaisivat vaikka päästä molemmat osapuolet tilanteesta pois hyvällä mielellä.
Toisin sanoen en näe, miten on keneltäkään pois, jos puhelinmyyjälle puhuu kuten nyt toiselle ihmiselle sivistyneesti puhutaan. Hikeentyminen on ymmärrettävää, jos soittaja on kovin itsepintainen ja jatkaa inttämistä useista kieltäytymisistä huolimatta, mutta kyllä se aikuisesta ihmisestä melko paljon kertoo, jos käytöstavat ovat niin alkeellisella tasolla, että heti ensimmäisenä pitää joko raivostua silmittömästi tai tehdä toiselle jotakin kiusaa. Paljon helpommalla yleensä pääsee, kun lopettaa puhelun asialliseen kieltäytymiseen. Ehkä hyödyllisin yliopiston luennoilla oppimani temppu koskee juuri myyntipuhelun asiallista lopettamista - ja ainakin minulla toimii aina. Taikasanat ovat "voit soittaa seuraavalle". Joka ainoa kerta, kun olen nuo sanat puhelinmyyjälle sanonut, olen saanut vastaukseksi hyvät päivänjatkot ja puhelun päättävät hyvästelyt. Ja kappas: kenenkään ei ole tarvinnut raivota tai tulla loukatuksi.
Toisin sanoen en näe, miten on keneltäkään pois, jos puhelinmyyjälle puhuu kuten nyt toiselle ihmiselle sivistyneesti puhutaan. Hikeentyminen on ymmärrettävää, jos soittaja on kovin itsepintainen ja jatkaa inttämistä useista kieltäytymisistä huolimatta, mutta kyllä se aikuisesta ihmisestä melko paljon kertoo, jos käytöstavat ovat niin alkeellisella tasolla, että heti ensimmäisenä pitää joko raivostua silmittömästi tai tehdä toiselle jotakin kiusaa. Paljon helpommalla yleensä pääsee, kun lopettaa puhelun asialliseen kieltäytymiseen. Ehkä hyödyllisin yliopiston luennoilla oppimani temppu koskee juuri myyntipuhelun asiallista lopettamista - ja ainakin minulla toimii aina. Taikasanat ovat "voit soittaa seuraavalle". Joka ainoa kerta, kun olen nuo sanat puhelinmyyjälle sanonut, olen saanut vastaukseksi hyvät päivänjatkot ja puhelun päättävät hyvästelyt. Ja kappas: kenenkään ei ole tarvinnut raivota tai tulla loukatuksi.
sunnuntai 2. kesäkuuta 2013
Itsekeskeinen kasvissyöjä
Laskeskelin kevättalvella mielessäni, että punaisesta lihasta luopumisessa on enemmän hyvää kuin huonoa. Sianliha ei ole lihatuotteista terveellisintä, naudanliha on kallista - lampaasta, riistasta ja muista ylellisyyksistä puhumattakaan. Ja siihen loppui se jatkuva jauhelihan puputtaminen, jota meillä harrastettiin vain, koska jauheliha on helppoa ja halpaa. Kaiken lisäksi sain lopultakin erittäin hyvän syyn kieltäytyä suurista ruokainhokeistani maksalaatikosta ja kinkkukiusauksesta. Ei tarvitse loukata ketään, koska on paljon helpompaa (ja kohteliaampaa) sanoa "ei kiitos, minulla on ruokavalio" kuin "ei kiitos, keitoksesi hajukin oksettaa".
Tässä vaiheessa kaikilla särähtelee korvaan pikku ristiriita: eihän punaisen lihan jättäminen pois ruokavaliosta ole kasvissyöntiä nähnytkään. Paitsi ehkä suomalaisen miehen mittapuulla, koska kasvikset on pupuja ja hippejä varten ja kanaruoat naisten kotkotuksia. Puolisoni mielestä lihattomasta ateriasta puuttuu jotakin olennaista (eli se liha) ja vapaaehtoinen (eli ei sairauteen tai allergiaan perustuva) kieltäytyminen jostakin ruoka-aineesta on itsensä kiduttamista. Minä olen eri mieltä, koska yllättäen kävikin niin, että heti, kun ryhdyin rajoittamaan ruokavaliotani, se itse asiassa monipuolistui. Varmaan juuri sen takia, että kaupassa piti oikeasti miettiä, mitä syö sen sijaan, että olisi vain automaattisesti heittänyt kärryyn pari pakettia sika-nautaa. Toisaalta kanasuikaleisiin oli jo syntymässä sama riippuvuus, joten tuumasin, että miksipä en söisi vielä monipuolisemmin - ja jätin siipikarjan ja merenelävätkin pois ruokavaliostani.
Olen nyt siis lakto-ovo-vegetaristi. En syö lihaa, mutta käytän kananmunia ja maitotuotteita, joista en usko ihan äkkiä luopuvani. Syitä on monia, mutta suurin lienee se, että mulla ei ole kasvissyöntini takana mitään suurta aatetta. Mä en näe sekasyöntiä eläinten kiduttamisena, vaikka olen ilman muuta sitä mieltä, että päätyi eläin ihmisen lautaselle tai ei, sitä on sen eläessä kohdeltava hyvin ja mahdollisimman vähän kärsimystä aiheuttaen. Arvostan ihan oikeasti sitä, miten vegaanit näkevät eettisen ja eläinystävällisen elämäntapansa eteen vaivaa. Minusta siihen ei ole. Mä olen kasvissyöjä puhtaasti itsekkäistä syistä, pääasiassa kasvisruokavalion terveellisyyden takia (vaikka toki kasvisruoastakin saa helposti epäterveellistä). Se, miten eläimet ja ympäristö ehkä hyötyvät tästä mun valinnasta, on sitten tietenkin vain plussaa.
Ja onhan tää uusi ruokavalio vielä kokeiluvaiheessakin: takana on vasta puolisentoista viikkoa. Tähän mennessä olen ollut oikein tyytyväinen. Lihalle löytyy useita "korvikkeita" soijatuotteista quorniin ja esimerkiksi pakasteosastojen valikoimat on ilahduttavan hyvät; kaikkea ei tarvitse tehdä itse ja alusta asti. Toisaalta tää ei ole mulle niin sydämen asia, ettenkö voisi joskus ottaa jotakin lihaa takaisin ruokavaliooni. Puolisoni nimittäin kokee välillä hankalaksi sen, että emme syö samoja ruokia. Hän kun kaipaa sitä lihaa - ja minä taas en ole valmis uhraamaan parisuhdettani ravitsemustottumusten takia.
Toisin sanoen pointtini oli ehkä siinä, että kasvissyöjän seurassa ei aina kannata tuntea itseään huonoksi ihmiseksi. Eihän tämäkään postaus ollut saarna siitä, miten lihan syöminen on suuri rikos eläimiä kohtaan, vaan kooste sitä, miksi koen kasvisruokavalion olevan itselleni hyödyksi. Toisaalta kasvissyöjää kohtaan ei kannata ottaa hirveän uhmakasta, "syön tässä sun nähden nyt veristä pihviä ettet vaan luule pystyväsi aivopesemään mua sun hippiruokavalioon" -asennetta. Lihattoman ruoan valitsemisen takana kun voi olla yllättävänkin itsekeskeinen syy, eikä kasvisten mussuttajaa välttämättä kiinnosta pätkän vertaa, mitä toisten lautasilta löytyy.
Tässä vaiheessa kaikilla särähtelee korvaan pikku ristiriita: eihän punaisen lihan jättäminen pois ruokavaliosta ole kasvissyöntiä nähnytkään. Paitsi ehkä suomalaisen miehen mittapuulla, koska kasvikset on pupuja ja hippejä varten ja kanaruoat naisten kotkotuksia. Puolisoni mielestä lihattomasta ateriasta puuttuu jotakin olennaista (eli se liha) ja vapaaehtoinen (eli ei sairauteen tai allergiaan perustuva) kieltäytyminen jostakin ruoka-aineesta on itsensä kiduttamista. Minä olen eri mieltä, koska yllättäen kävikin niin, että heti, kun ryhdyin rajoittamaan ruokavaliotani, se itse asiassa monipuolistui. Varmaan juuri sen takia, että kaupassa piti oikeasti miettiä, mitä syö sen sijaan, että olisi vain automaattisesti heittänyt kärryyn pari pakettia sika-nautaa. Toisaalta kanasuikaleisiin oli jo syntymässä sama riippuvuus, joten tuumasin, että miksipä en söisi vielä monipuolisemmin - ja jätin siipikarjan ja merenelävätkin pois ruokavaliostani.
Olen nyt siis lakto-ovo-vegetaristi. En syö lihaa, mutta käytän kananmunia ja maitotuotteita, joista en usko ihan äkkiä luopuvani. Syitä on monia, mutta suurin lienee se, että mulla ei ole kasvissyöntini takana mitään suurta aatetta. Mä en näe sekasyöntiä eläinten kiduttamisena, vaikka olen ilman muuta sitä mieltä, että päätyi eläin ihmisen lautaselle tai ei, sitä on sen eläessä kohdeltava hyvin ja mahdollisimman vähän kärsimystä aiheuttaen. Arvostan ihan oikeasti sitä, miten vegaanit näkevät eettisen ja eläinystävällisen elämäntapansa eteen vaivaa. Minusta siihen ei ole. Mä olen kasvissyöjä puhtaasti itsekkäistä syistä, pääasiassa kasvisruokavalion terveellisyyden takia (vaikka toki kasvisruoastakin saa helposti epäterveellistä). Se, miten eläimet ja ympäristö ehkä hyötyvät tästä mun valinnasta, on sitten tietenkin vain plussaa.
Ja onhan tää uusi ruokavalio vielä kokeiluvaiheessakin: takana on vasta puolisentoista viikkoa. Tähän mennessä olen ollut oikein tyytyväinen. Lihalle löytyy useita "korvikkeita" soijatuotteista quorniin ja esimerkiksi pakasteosastojen valikoimat on ilahduttavan hyvät; kaikkea ei tarvitse tehdä itse ja alusta asti. Toisaalta tää ei ole mulle niin sydämen asia, ettenkö voisi joskus ottaa jotakin lihaa takaisin ruokavaliooni. Puolisoni nimittäin kokee välillä hankalaksi sen, että emme syö samoja ruokia. Hän kun kaipaa sitä lihaa - ja minä taas en ole valmis uhraamaan parisuhdettani ravitsemustottumusten takia.
Toisin sanoen pointtini oli ehkä siinä, että kasvissyöjän seurassa ei aina kannata tuntea itseään huonoksi ihmiseksi. Eihän tämäkään postaus ollut saarna siitä, miten lihan syöminen on suuri rikos eläimiä kohtaan, vaan kooste sitä, miksi koen kasvisruokavalion olevan itselleni hyödyksi. Toisaalta kasvissyöjää kohtaan ei kannata ottaa hirveän uhmakasta, "syön tässä sun nähden nyt veristä pihviä ettet vaan luule pystyväsi aivopesemään mua sun hippiruokavalioon" -asennetta. Lihattoman ruoan valitsemisen takana kun voi olla yllättävänkin itsekeskeinen syy, eikä kasvisten mussuttajaa välttämättä kiinnosta pätkän vertaa, mitä toisten lautasilta löytyy.
Tilaa:
Blogitekstit
(
Atom
)