Seura tekee kaltaisekseen ja tv-suositus

Eksäni, jonka kanssa olemme nykyisin hyvät ystävät, parahti kauhusta kuullessaan, että minä olen alkanut katsoa Salattuja elämiä. Olen kieltämättä itsekin melko hämmästynyt siitä, että viitsin katsoa sarjaa, jossa juonenkäänteet ovat välillä käsittämättömän typeriä ja roolisuoritukset aina enemmän tai vähemmän kökköjä. Toisaalta: mitäpä muuta voisi odottaakaan, kun lajityyppi on pienen budjetin saippua.

Syy siihen, että Laitelan Ismon sähläykset ja Sievisen Lassen kiukuttelut kiinnostavat mua nykyisin sen verran, että ehtiessäni Salkkareita katson, on poikaystäväni. Olen näköjään melko altis vaikutteille. Tai sitten se on ihan vaan luonnollista, että kun tarpeeksi tärkeä ihminen on kiinnostunut jostakin, mielenkiinto herää itsellänikin. En tosin edelleenkään ole vakuuttunut siitä, että Real Madridin pelejä kannattaisi lähteä katsomaan paikan päälle "tunnelman takia". Mulle kun tulee mieleen lähinnä tylsä parituntinen tungoksessa ja jatkuvassa metelissä. Vääränlainen tunnelma minulle.

Mutta en mä teille ole jalkapalloa tai Salkkareita suosittelemassa. Poikaystäväni on ehkä jollain tasolla minua uteliaampi ja avoimempi tv-ohjelmia kohtaan ja löytää kaikenlaisia helmiä, joita alan sitten itsekin katsoa. Haasta Hansiin en oikein ihastunut, mutta johonkin muuhun sen sijaan olen jo mieltynyt:

Kuva: CBC / Radio-Canada*

Murdochin murhamysteerit (Murdoch Mysteries) perustuu Maureen Jenningsin romaaneihin, joiden pääosassa on torontolainen rikostutkija William Murdoch persoonallisine työtovereineen. Murdoch on tunnollinen, sivistynyt ja älykäs, ja tutkii rikoksia aikakaudelleen varsin modernein - ja esimiehensä mielestä omituisin - menetelmin. Harras katolinen ja liki täydellinen herrasmies kompuroi toisinaan ihmissuhteissa ja huomaa tunteidensa asettuvan vastakkain tiukkojen arvojensa kanssa. Jenningsin luomat hahmot ovat kiinnostavia ja viihdyttäviä, ja 1800-luvun lopulle sijoittuvaan sarjan juoneen on viehättävällä tavalla kiedottu ajan ilmiöitä, keksintöjä ja pohdintoja, kuten naisen oikeus aborttiin, etnisten vähemmistöjen asema ja metamfetamiini pelottavine vaikutuksineen. Sarjaa esittää Suomessa TV1 maanantaista perjantaihin klo 17:10 sekä aamuisin uusintana klo 10:00. Jaksot löytyvät myös Yle Areenasta.

Murdochista on tullut mulle jokapäiväinen odotuksen kohde (samaan tapaan kuin Salkkareista joillekin enemmän koukuttuneille). Vaikka tarinat ovatkin sen verran simppeleitä, että syyllinen on toisinaan varsin helppo arvata, kyseessä on mun makuuni paras tv-sarja sitten Koston ja Greyn Anatomian. Ja okei, onhan se Yannick Bisson (eli herra Murdoch) mukava mies katsella. Salattuja elämiä en todellakaan halua kirjahyllyyni dvd-tallenteena, mutta Murdochin murhamysteerit sinne voisi joskus jopa päätyäkin, vaikken kausiboksien ostelua oikeastaan harrastakaan. Myös alkuperäiset Murdoch-romaanit voisin joskus lukaista - ja sanalla joskus tarkoitan valmistumisen jälkeen, koska kaikelta akateemiselta kirjallisuudelta ei kerta kaikkiaan jää aikaa tai energiaa kaunokirjallisuudelle. Sääli sinänsä.

*kuva toimii linkkinä lähdesivustolleen

Määrittelemätön tähteys tanssilattialla

Tanssii tähtien kanssa alkaa taas: Suomessa on menossa jo yhdeksäs tuotantokausi. Aiempia kausia olen seurannut joko toisella silmällä tai otsikkotasolla muusta mediasta, mutta edellisen kauden katsoin jo suht ajatuksella, ja aikomus olisi tehdä sama uudenkin kauden kohdalla. Tanssi on kaunista. Harrastaisin sitä mielelläni itsekin, jos kykyä, rahaa ja tanssiparia olisi muutenkin kuin haaveiden tasolla.

Lukiossa wanhojen tanssit menivät hyvin, sillä parini oli liikunnallinen ja osaava, koska oli tanssinut jo edellisenä vuonna, kun häntä lainattiin paikkaamaan vuotta vanhempien luokalla vallinnutta herravajetta. Kyseessä oli oikein kiltti ja mukava poika, ja koska tanssiminen sujui hänen kanssaan hyvin, uhosin raahaavani hänet myöhemmin paritanssikurssille. Mitä ei toki koskaan tapahtunut, koska minun kanssani harrastaminen olisi luultavasti ollut hänelle sosiaalinen itsemurha - ja koska todennäköisesti olin hänen mielestään lähinnä pelottava. Seuraavana kesänä tapasin ensimmäisen poikaystäväni, jonka kanssa sitten kävinkin lavatanssikursseja. Nykyistä miestä saa todennäköisesti suostutella pitkän aikaa pelkkään häävalssiinkin, mikäli naimisiinmenoon asti päästään.

Kuten huomaatte, olen varsin taitava poikkeamaan aiheesta. Joka siis ei ollut mun tanssihistoriani. Palataan sivupolulta. Sinänsähän tanssikilpailussa on ihan sama, mitä kilpailijat työkseen tekevät - kunhan tasapuolisuuden vuoksi eivät tanssi. Toisaalta, kun ohjelman ideana on koulia tähdistä pika-ajassa ainakin johonkin kilpatanssisuorituksen suuntaiseen kykeneviä liikkujia, taustoilla on väliä. Miten siis määritellään tähti?

Jos minulta kysytään, uusimmalta kaudelta ainoa kiistattomasti tähden nimikkeen ansaitseva kilpailija on näyttelijä Sinikka Sokka. Toisaalta, kun aiempien kausien osallistujalistoja katsoo, on tähden käsite ennenkin ollut melko tulkinnanvarainen. Mukana on ollut viihdealan "perusammattilaisten", eli näyttelijöiden ja muusikoiden lisäksi niin toimittajia, poliitikkoja kuin mallejakin - jopa plastiikkakirurgi. En ole mikään viihdeuutisten ja julkkisjuorujen suurkuluttaja, joten ei ole mikään ihme, että osa nimistä on mulle uppo-outoja. Silti tämän vuoden tähdistä silmään pistää videobloggaja Soikku.

Ennen viime viikolla tullutta esittelyjaksoa Soikku oli mulle tuttu lähinnä nimenä, jonka olisin ehkä osannut yhdistää blogi-/vlogimaailmaan. Ehkä. Tiedän toki nyt, että hänellä on paljon seuraajia ja sitä kautta myös julkisuutta (ja mahdollisesti vlogin tuomia tuloja; en tosin tiedä, kun en ole perehtynyt), mutta onko YouTube-julkisuus todella sellaista julkisuutta, jolla määrittyy tähdeksi, julkisuuden henkilöksi? Sellaiseksi, joka saa toisinaan huomiota muunkin kuin esilläoloa sisältävän työnsä tai harrastuksensa kautta.

Toki joka kaudella on ilmeisesti ollut mukana "isompia" ja "pienempiä" tähtiä, joista jälkimmäiset ovat mukana tulkinnasta riippuen joko täytemateriaalina, kun tunnetummilla julkimoilla on muitakin töitä riittämiin - tai sitten keräämässä tunnettavuutta ja kohentamassa julkisuuskuvaa. Joka tapauksessa Soikun mukanaolo on mielestäni melkoinen kannanotto ohjelman tekijöiltä. Ilmeistähän toki on, että pääasiassa nuorison tuntemalla ja ihailemalla samaistumiskohteella haetaan laajennusta katsojakuntaan. Varsinkin, kun kyseinen kohderyhmä on sitä lajia, jolle kännykkään tarttuminen ja (maksullinen) äänestäminen on helppo ja tuttu toiminto. 

Videobloggarin mieltäminen sellaiseksi tähdeksi, joka voi esiintyä "kaikkien tuntemien" Kaj Kunnaksen, Anne Kukkohovin ja Tommi Evilän rinnalla, on silti myös jonkinlainen hyväksyvä nyökkäys blogimaailmaa kohtaan. On tajuttu ja myönnetty, että sillä on nykyisin Suomessakin merkitystä. Muoti- ja kosmetiikkaketjuthan tämän ovat tajunneet jo kauan sitten, mutta ilmeisesti suosituimpien bloggaajien julkisuusarvoon ollaan heräämässä muussakin mediassa. Enää he eivät ole vain tuotenäytteitä mainostavia harrastajia, vaan vakavasti otettavia hahmoja, joiden nimikin riittää huomion saamiseen. Ja jos julkkikseksi päätyminen on ennenkin ollut ainakin periaatteessa mahdollista kenelle tahansa, niin nyt se on ehkä helpompaa.

Soikulla on paljon seuraajia (reilut 116 000), ja sikäli hän on varmasti muihin suomalaisiin bloggareihin verrattuna paikkansa Tanssii tähtien kanssa -kisassa ansainnut. Hänen osallistumisensa saattaa myös tuoda blogimaailmaa lähemmäs niitä katsojia, joille alue on vieras - ja oletettavasti ohjelma poikii uusia seuraajia myös Soikulle itselleen. Nähtäväksi jää, kuinka laajasti bloggaaminen tulevaisuudessa nähdään viihdealalle osallistumisena (joko harrastuksena tai ansaintakeinona), mutta ainakin tie siihen suuntaan vaikuttaisi olevan avoinna.

Pakko muuten tähän loppuun lisätä, että musta olisi hervottoman hauskaa nähdä noilla tanssiparketeilla mm. sellaisetkin henkilöt kuin Jari "Bull" Mentula ja Piia Viitanen. Muitakin nauruhermoja kutkuttavia tanssijaehdotuksia saa jakaa, jos mieleen tulee! :D

Ärsyttävät tv-ohjelmat, joita kuitenkin katson

Joskus sitä vaan havahtuu siihen, että telkkarissa pyörii jotain tajuttoman ärsyttävää kuraa, jota on jo seurannut useamman jakson kiinnostuneena. Siis ei välttämättä sellaisia sarjoja, joiden jokainen osa on pakko nähdä, mutta joiden kohdalla telkkari helposti aukeaa, jos ei satu olemaan muuta tekemistä tai katsottavaa. Mä olen jumittanut viime aikoina näiden äärellä:

Tatuointistudio HelsINK
Tajuan varsin hyvin, miksi puolisoni poistuu olohuoneesta, kun tämä ohjelma alkaa. En mäkään niitä jorinoita jaksais kuunnella, ellei mua sattuisi jostain itsellenikin tuntemattomasta syystä kiinnostamaan, millaisia tatuointeja ihmiset ottaa ja miksi. Lisäksi muhun on näköjään helppo tehdä vaikutus hyvällä asiakaspalvelulla, joka tuntuu sarjan päähenkilöillä olevan hallussa. Omaa työtä arvioidaan koko ajan kriittisesti ja aina varmistetaan, että asiakas on tyytyväinen. Niinhän sen pitääkin mennä. Musta on kiva katsoa, kun ihminen tekee ja ennen kaikkea haluaa tehdä työnsä hyvin. Mutta onhan ne naurunrätkätykset ja huonot vitsit sinällään rasittavaa kuunneltavaa. Harvemmin mua HelsINKiä katsoessani suuremmin hymyilyttää.

Hulluna häämekkoihin
Joo, kyllä mäkin haluan hienon mekon, jos joskus menen naimisiin. Tässä ohjelmassa näkee mekkoja ihan tavallisten naisten yllä, eikä pelkästään nollakokoisten valokuvamallien, eli parhaassa tapauksessa saa vinkkejä, minkä mallinen puku omalle kropalle ehkä saattaisi sopia. Esillä olevista puvuista voi poimia elementtejä omaan unelmamekkoonsa: ei liikaa kimallusta, ei missään nimessä pitkiä hihoja, ei kermakakkumekkoa...no okei, ehkä mulla on tällä hetkellä enemmän mielessä inhokkimekko.
Toisaalta mä en ikimaailmassa laittais yhteen mekkoon tuhansia euroja. Enkä jaksa uskoa, että mekkojen sovittaminen aiheuttaisi mussa hillittömiä itkukohtauksia. En myöskään menisi paniikkiin siitä, että näkisin morsiuspukuni saumoja ratkottavan, koska sitä pitää kaventaa. Tai siitä, että etukäteen netissä ihailemani puku ei olekaan enää myynnissä.

Nigellan uudet herkut
En lainkaan epäile, etteikö Nigella Lawson osaa laittaa ihan hyvää ruokaa. Kokkausvinkkien takia mä sitä showta katsonkin, koska muuten se nainen on täysin sietämätön. Olkoonkin näyteltyä, mutta ne niin sanotut pöytäkeskustelut rouvan keitoksia maistelevien ystävien ja tuttavien kanssa eivät sisällä mitään muuta kuin sitä, että Lawson kehuu itsensä ja kokkaustaitonsa maasta taivaaseen. Sen jälkeen ei sitten olekaan taas vähään aikaan nälkä.

Kas kummaa, että nää on kaikki jonkin sortin tosi-tv:tä. Draamasarjoja ja komedioita en jaksa katsoa ollenkaan, jos ne ärsyttävät. Tai no joskus harvoin on pakko seurata vierestä, kun kaverit katsoo Salkkareita. Silloin saatan kompensoida puolen tunnin kärsimystäni huomauttelemalla huonosta näyttelemisestä ja kököistä juonenkäänteistä. Mieluummin katsotaan vaikka Neljän tähden talkoita, jos minä saan päättää.