Lanzaroten tuliaiset

Tämä on sitten ihan varmasti viimeinen matkalätinä. Mä kyllästytän ihmiset jo muutenkin näillä kertomuksilla. Mutta joo. Kunnon lifestyleblogin tapaan myös tuliaisostokset pitää tietysti esitellä - tässä blogissa ne ei vaan nouse pääosaan. En myöskään esittele ihan jokaista ostosta, esimerkiksi vaateostokset jätin väliin, kun niissä ei ole mitään erikoista. Pidemmittä puheitta: esittelemisen arvoiset ostokset supertyylikkäästi Ikean päiväpeiton päällä kuvattuna, olkaapa hyvät.

 

 

 

 

No niin. Mä olen äärimmäisen laiska käyttämään hajuvesiä. Itse asiassa niitä semmosia pieniä näytepulloja lukuun ottamatta nuo on mun ensimmäiset tuoksut. Sex and the City on ehkä vähän...noh, en nyt ehkä mainostais käyttäväni Sinkkuelämää-tuoksua. Kummankin pullon ostin ihan sillä perusteella, että ne oli halpoja ja niiden sisältö haisi hyvälle.

 

Meikkaan aika vähän, mulle ei ole mikään ongelma kulkea arkena ilman meikkiä. Niinpä mun ei kannata ostaa mitään huippukalliita (kuulemma hyvälaatuisia) luomivärejä niitä kertoja varten, kun teen vahvemman meikin. Tässä oli kiva värivalikoima ja tää oli edullinen, joten ostin sen; tuohan kestää mulla pienen ikuisuuden.

Ja sitten viimeisenä ne mulle tärkeimmät tuliaiset (saakohan tästä sen kuvan että oon täysi juoppo?): viinit. Oon vasta ihan viime aikoina oppinu juomaan viinejä, eli en ymmärrä niistä oikeesti mitään, mutta tykkään maistella. Humalajuominen ei ole mun juttuni ja siiderinlipittely alkaa kyllästyttää, joten viinit on kivaa vaihtelua. Sen lisäksi ne on tietyllä tavalla terveellisempiäkin: arvatkaapa kummassa on enemmän kaloreita, lasillisessa punkkua vai tölkillisessä siideriä? Ja isoin erohan tulee siitä että viiniä tulee juotua vähemmän kerrallaan. Suositeltavaahan minkään alkoholin juominen ei tietenkään ole eli en nyt toki kuvittele laihduttavani punkulla tai mitään. :D

Lanzarotelta saa tuoda rajatun määrän viiniä (minkä lisäksi matkalaukkujen painorajat tulee myös vastaan), mutta eiköhän siinä kuudessa pullossa ole tarpeeksi. Suurimman osan ostin junttityyliin hienojen etikettien takia, joista kiinnostavimmat alla.

 

 

Princesa Icoa ehdin sentään maistaakin reissun aikana. Oli muuten erittäin hyvää ja vieläpä paikallista valkoviiniä. Sikäläisillä hinnoilla toki myös vähän kalliimpaa, mutta silti alle 8 euroa.

 

 

Pullo on sellanen kohde, jota mä en vielä osaa kuvata järkevästi, kuten kuvista näkyy.

Lanzarote: Nähtävyyksiä

Niputan muutaman nähtävyyden samaan postaukseen - ja sitten tän reissun kuvaspämmit alkaakin olla spämmätty. Tuliais-/ostospostauksen teen, jos ehdin lähiaikoina kuvata ostokset valoisaan aikaan (mitä ympäripyöreiden päivien viettäminen yliopistolla ei tietenkään edistä).

Heti reissun alkupuolella lähdettiin Timanfayan kansallispuistoon, joka on Lanzarotella paras paikka tulivuorien - tai kuunmaiseman näkemiseen, kuten sitä opaskirjoissa ja muissa vastaavissa kutsutaan. Omalla autolla pääsi Timanfayaan vain jonkun matkaa; autot pysäköitiin puistoon rakennetun ravintolan parkkipaikalle, josta lähti busseilla kiertoajeluita puistoon. Hyvä niin, koska tiet olivat kapeita ja rotkot syviä. Huono puoli oli, että päivä oli kirkas ja bussin ikkunoista kuvaaminen hankalaa. Onnistuneissakin kuvissa saattaa näkyä heijastuksia ikkunoista.

 

 

 

Ja muuten: tulivuoret on sitten kuumia. Timanfayan ravintolassa oli kraaterigrilli, jossa ruokien valmistamista pääsi seuraamaan ihan vierestä. Allekirjoittanut tietenkin ryntäsi innoissaan räpsimään kuvia grillistä, päätti polvistua shortsit jalassa saadakseen lähikuvan...tuloksena halkaisijaltaan muutaman sentin kokoinen ja saakelin kipeä palovamma polvessa. Jaa miksikö? Siinä grillin ympärillä oli metallilattia. Joka oli kuuma. Ja josta oli kyllä varoituskyltit ulkopuolella, mutta hätäisenä en tietenkään huomannut niitä. Seuraavien päivien aikana tuli sitten todettua ihan omakohtaisesti aloe veran viilentävä ja parantava teho. Kyllä se ihan oikeasti auttoi.

Lanzarotella ei voi olla törmäämättä César Manriquen nimeen, ellei vietä koko lomaansa uima-altaan reunalla ja kulje muutenkin täysin laput silmillä. Manrique oli taiteilija ja arkkitehti - herran voi sanoa käytännössä "suunnitelleen" koko saaren. Hänen ansiostaan saarella ei esimerkiksi ole pääkaupunki Arrecifea lukuun ottamatta kovinkaan korkeita rakennuksia. Hänen taidettaan näkee saarella siellä sun täällä, milloin monumenttien, milloin pienien taidegallerioiden tai -myymälöiden muodossa. Manriquen kotitalo on niin ikään nykyisin museo, jossa voi melko vapaasti kuljeskella, katsella ja valokuvatakin.

 

 

 

 

 

Ja olihan sillä ukolla ihan kiva kämppä. Uima-allas löytyi ja muutenkin vettä oli käytetty pienissä suihkulähteissä siellä täällä. Kasveja oli runsaasti. Siivoaminen siinä huushollissa on varmaan ollut tuskaa, kun kaikki isommat pinnat lattiasta kattoon olivat valkoisia. Myöhemmin lomalla käytiin katsastamassa Monumento al Campesino, joka sijaitsee saaren keskikohdassa ja on sekin Manriquen suunnittelema.

 

Lanzarotella on myös laavaluolia, joihin turisteja viedään kiertokävelyille. En suosittele huonojalkaisille ja -selkäisille enkä klaustrofobiasta kärsiville. Enkä pimeää pelkääville, syystä että luolissa on hämärää, minkä vuoksi onnistuneita kuviakaan ei ole. Monessa muussakin paikassa vielä käytiin, mutta julkaisemisen arvoiset kuvat lienee nyt julkaistu. Kuvavuodatuksen päätteeksi vielä yksi Playa Blancalla näpätty kuva kotiloiden sukukokouksesta rantakivellä. Reissuraportit päättyvät.

Fuerteventura

Käytimme yhden päivän Lanzaroten matkasta naapurisaarella Fuerteventuralla vierailuun. Varasimme valmiin päiväretken, johon kuului lauttamatkat saarten välillä, koko päivän opastettu kierros saarella sekä päivällinen. Päivän aikana pysähdyttiin muutamassa pienessä kaupungissa jaloittelemassa ja valokuvaamassa.

 

  

 

 

Opas kertoi yhden paikkakunnan kohdalla sillasta, jolla valokuvattujen pariskuntien uskotaan pysyvän ikuisesti yhdessä. (Käski myös ajatella kaksi kertaa ennen kuvan ottamista.) No, ei muuta kuin kamera anopille ja poikaystävän kovaa kohtaloa sinetöimään. Itse sillastahan kuvassa toki näkyy vain vähän kaidetta.

 

Sitten pysähdyttiin kapealla vuoristotiellä levähdyspaikalle, jonka viereisellä rinteellä asusteli kivoja pikku maaoravia. (Onko se laji muuten ihan oikeasti nykyisin suomenkieliseltä nimeltään tikutaku?) Niitä oli selkeästi käynyt vuosien varrella moikkaamassa turisti jos toinenkin, koska tulivat todella lähelle ihmistä, ja niinpä niistä sai kuviakin.

 

 

 

Vaan eipä tainneet kurret osata arvostaa kotikallioiltaan avautuvia maisemia siinä missä me turistit.

 

Iltapäivällä vierailtiin aloe vera -tilalla. Aloe veraa kasvatetaan Fuerteventuralla ja se on sekä siellä että Lanzarotella tärkeä myyntiartikkeli. Kasvia pidetään hyvänä soluvaurioiden korjaajana, tarkoittaen siis sitä, että aloe vera -tuotteiden käyttäminen saattaa ratkaista monia iho-ongelmia atopiasta akneen ja nopeuttaa esimerkiksi arpien parantumista ja vaalenemista. 

 

Erittäin huonolla englannin kielellä kuulemamme selostus oli niiltä osin ihan mielenkiintoinen, kun siitä jotain ymmärsin, mutta olihan se koko touhu myös rahastusta. Hulluinta tietenkin oli, että ihmiset ihan oikeasti ostivat niitä pahimmillaan kymmenien eurojen hintaisia aloe vera -pulloja milloin mihinkin vaivaan suunnilleen sillä innolla kuin heille olisi luvattu ikuinen elämä. Ei sillä ettenkö itsekin olisi aloe vera -purnukoita kotiin tuonut, mutta tyydyin niihin halvempiin (ja kuulemma huonolaatuisempiin) tuotteisiin, joita sai ihan marketeista. Puoliskoni osti meille myös pienen aloe veran itse kasvatettavaksi.

Ennen satamaan saapumista pysähdyttiin vielä ihailemaan aavikkomaisemia. Pelkäsin kamerani puolesta, koska Fuerteventuralla puhaltaa lähes koko ajan voimakas tuuli (saaren nimikin tarkoittaa kovia tuulia). Niinpä en lähtenyt bussin luota kauemmas vaan tyydyin nappaamaan muutaman kuvan suhteellisen pikaisesti.

  

 

Lanzarote: Landscapes

Edellisen postauksen vesimaisemien vastapainoksi karua maata, tulivuoria, kallioita ja vähäistä kasvillisuutta.

 

 

 

Jaa mitäkö nuo yllä olevat kivimuodostelmat on? Mun yleissivistyksessä saattoi toki olla aukkoja, mutta tuli se vähän yllätyksenä, että noissa ilmeisesti viljellään milloin mitäkin kasveja ja tuon kaaren tarkoitus on auttaa kasveja saamaan riittävästi vettä kuivalla ja karulla saarella. 

 

 

Tulivuorimaisemat ovat tietenkin Lanzarotella keskeisiä, mutta säästin ne ihan tarkoituksella vielä myöhempiä kuvaspämmejä postauksia varten. Toiseksi viimeinen kuva on otettu Pohjois-Lanzarotella, kaikki muut suhteellisen etelässä: maisemat ovat siis saaren eri päissä varsin erilaiset. Kun ne muualla ovat kovin karut, pohjoisessa niitä voisi kuvailla paikoin jopa vehreiksi. Siellä kasvaa jopa jonkin verran palmuja luonnonvaraisina. Etelässä taas näkymät koostuvat lähinnä sinisestä taivaasta sekä mustaharmaan ja punaisen laavakiven vuorottelusta.

Lanzarote: Waterscapes

 

Lanzarote on saari ja saaren ympärillä on luonnollisesti paljon vettä. Tässä tapauksessa sininen meri. Kamerani suljin saattoi saada rasitusvammoja.

 

 

 

 

 

 

Enhän mä mikään huippukuvaaja ole, mutta olen ihan äärettömän tyytyväinen näihin otoksiin, koska opin tuon reissun aikana ihan älyttömästi valokuvaamisesta: päätin nimittäin opetella manuaalilla kuvaamista ihan kunnolla - ja se tuotti tulosta. En tainnut ottaa yhtäkään kuvaa edes puoliautomaatilla. Niinhän sen pitäisikin olla.

Välineinä mulla on Canon EOS 450D ja yksi ainoa objektiivi: se paljon parjattu, mutta kuvaamisen opetteluun aivan riittävän hyvä kittiputki. Tämän matkan jälkeen koen osaavani niin paljon, että voin jo ruveta harkitsemaan uutta putkea sekä kunnollista jalustaa (nämä on kaikki otettu käsivaralla) ja ehkä myös kaukolaukaisinta.

Lanzarote: Bodega Uga

Esittelytekstiini viitaten: mä en kuvaa jokaista syömääni ateriaa. Kaikki tietää, miltä kanasalaatti ja juustohamppari (joita tosin syön melko harvoin) näyttää. Kamera pysyi siis useimmiten laukussa, kun kävimme ravintoloissa Lanzarotella. Yhden aterian kuitenkin ikuistin - ja hyvä niin, sillä kyseessä olivat myös jälkeenpäin ajatellen koko reissun parhaat (ja kalleimmat) syömiset.

Kiertelimme eräänä iltapäivänä ensin La Gerian alueella, jossa on paljon viinitiloja ja niiden ohessa bodegoja (miten se sana kuuluu taivuttaa?), mutta ne olivat kaikki suhteellisen hintavia, joten emme jääneet niihin syömään. Kaikilla oli kova nälkä, kun bongasimme Ugan kylässä sijaintinsa mukaan nimetyn Bodega Ugan. Paikan omistajaksi otaksumamme herrahenkilö, joka ei puhunut englantia, ohjasi meidät pöytään ja kälyni opiskelemien espanjan alkeiden avulla saimme tilattua jotakin, minkä laadusta ja hinnasta emme oikeastaan olleet ihan varmoja. Ravintolan ulko-ovessa oli TripAdvisorin suositustarra, joten ajattelimme, että paikka on kuitenkin varmaan suhteellisen luotettava eikä meiltä kielimuurin varjolla veloitettaisi aivan hulluja summia.

Ensin pöytään kannettiin useampia tarjoiluastioita ja erotimme espanjankielisestä puhevirrasta sanan "tapas":

Parempia tapaksia - jos noita nyt siksi kutsutaan - ei kukaan meistä ollut ikinä syönyt. Kala oli Ugan perinteistä savustettua lohta, joka sopi loistavasti yhteen leivän ja vihannesten kanssa. Nuo mutusteltuamme oletimme seuraavaksi tulevan laskun, mutta tapakset osoittautuivatkin alkupaloiksi, joiden jälkeen pöytään kannettiin ehkä maailman herkullisinta kalaa.

Kalan jälkeen saimme vielä jälkiruoaksi lautasellisen hedelmiä ja Ugan mansikoita, joiden kimppuun kävimme niin nopeasti, että kukaan ei muistanut ottaa niistä kuvia ennen kuin ne oli jo tuhottu. :D Niiden jälkeenkin eteemme kannettiin vielä jotakin:

Näiden pienten jäätelöiden ja karhunvatukkaliköörien jälkeen koitti vihdoin sen laskun aika. Ja jos oli ruoka ollut hyvää ja palvelu vielä parempaa (tarjoilija kävi mm. vaihtamassa puolisoni juomalasin uuteen, kun näki kärpäsen käväisevän sen reunalla - ja istuimme sentään ulkopöydässä), niin oli laskukin sitten loistoravintolan tasoa - eli sikäläisillä hinnoilla kohtalaisen suuri. Suomen hintoihin verrattuna n. 30 euroa per nokka koko menusta juomineen (joimme bodegan omaa punaviiniä) ei kuitenkaan ole hinta eikä mikään ja maksoimme sen hyvillä mielin.

Tosin maksuhalukkuuteen saattoi vaikuttaa se, että tuo viimeisessä kuvassa näkyvä karhunvatukkalikööri oli todella hyvää. Kehuimme sitä tarjoilijalle ja kysyimme tuotteen nimeä - ja hänpä suuremmin kysymättä täytti shottilasimme pariin otteeseen uudestaan, vaikka estelimme, koska väkevänä alkoholina se tietenkin nousi päähän ja olo alkoi olla sen mukainen. Kolmannet shotit kumottuamme (lasku oli tietenkin tässä vaiheessa jo maksettu) pakenimme puolijuoksua autolle välttääksemme neljännen kierroksen. :D

Lanzarote: Flora & Fauna

Vai pitäisiköhän se sittenkin olla Fake Flora & Fauna? Lanzarote on maastoltaan varsin karua ja kasvit eivät saarella - varsinkaan sen eteläosissa - juuri viihdy. Palmut ja kukkapuskat ovat yleensä aina muualta tuotuja ja istutettuja, luonnonvaraisina ne eivät menesty. Sama laajuus pätee eläimistöön: lokkeja (ja citypuluja) lukuunottamatta kaikki näkemämme elukat olivat jokseenkin kesyjä, eivätkä ainakaan luontaisessa ympäristössään. Mutta tulihan niistä räpsittyä kuvia:

 

 

Tämä papukaijayksilö tuli kuvatuksi Playa Blancalla, jossa se yhdessä vähemmän kuvauksellisen toverinsa kanssa vietti päivästä toiseen aikaa päivänvarjon alla. Turisteihin (jopa niihin selkäsulkia tökkiviin ja päin naamaa räkättäviin aikuisiin britteihin) ne olivat selvästi tottuneet, koskapa eivät olleet parinkymmenen sentin päässä räpsyvästä kamerasta moksiskaan, vaan päinvastoin innostuivat välillä jopa poseeraamaan. Playa Blancalla törmäsimme joulupäivänä myös itse joulupukkiin...öö...perinteisine kulkupeleineen?

 

  

 

 

 

Kiinanruusu oli istutuksissa varsin suosittu kukka, samoin tuo lilan värinen, jonka nimeä en valitettavasti tiedä. Niiden rinnalla oli usein kaikenlaisia kaktuksia - ja tietysti niitä palmuja. Luonnonvaraisina tai ei, mukavaa vaihtelua ne joka tapauksessa olivat Suomen kasvivalikoiman rinnalla.

Loppuun vielä pari suosikkiani eläinkuvista. Kissoja rakastavalle Lanzarote on (kuulemma muidenkin Kanarian saarten tapaan) tietysti sikäli mukava paikka, että kissoja näkee jonkun verran. Kääntöpuolena on tietenkin kulkukissojen kurjat oltavat. Osa olikin sen verran kapisen (ja kiukkuisen) näköisiä, että rapsuttelu ei käynyt mielessäkään, mutta kuvia otin kyllä. Mustavalkoisessa kuvassa olevaa kissaa pääsin silittämäänkin; se oli ilmeisesti jonkin sortin hotellikissa, koska sitä näki hotellialueella lähes päivittäin, vaikka se toki pääsi muuallekin. Se uskalsi tulla lähelle ihmisiä ja oli ihan terveen näköinen yksilö. Seurasi joskus jopa uima-altaan vierestä kotimökille asti ja jäi sitten portin taakse tuijottamaan surullisen näköisenä, kun tiesi, ettei pääsisi sisälle. 

 

Edit: Tarkennuksena siis vielä, että näistä kissoista ei toki kumpikaan ollut kulkukissa: ylemmässäkin kuvassa oleva mirri loikoili erään kotitalon pihassa ja oli sen verran hoidetun näköinen, että sillä kyllä oli omistaja, vaikka kuljeskelikin vapaasti kotikaupungissaan.