Kun tässä nyt on sattuneista syistä kotosalla ja sohvan nurkassa viihdytty varsin paljon, olen pitkästä aikaa saanut käsilläni aikaiseksi muutakin kuin sitä epämääräistä huitomista, mitä harrastan puhuessani ja kesällä hyttysparven keskellä. Tilauksesta virkkasin kaverille ihan peruspipon, jossa nyt ei ole sen kummemmin esiteltävää, mutta muuten talvitamineiden väkertäminen on jäänyt vähemmälle. Sen sijaan olen keskittynyt yhdistelemään virkkausta ja muuta käsillä räpeltämistä, jota kutsuisin lähinnä askarteluksi. Siitä taas on seurannut muun muassa tätä:
No, ne on korvakorut. Katsoin mallia joskus virkkaamastani pöytäliinasta. :D Kehyksenä (joka näyttää muuten näissä kuvissa minusta paljon silmiinpistävämmältä ja rumemmalta kuin luonnossa) on rannerengas.
Kuvista tuli itse tuotosten kannalta varsin epäimartelevia, mutta mua ei nyt vaan huvita ottaa niitä uusiksi. Tai paremmassa valaistuksessa. Pointti on se, että siinä on käsilaukku. Clutch. Meikkipussi. Tablettilaukku (näihin kun mahtuu ainakin mun 7" näytöllä varustettu opiskeluvälineeni). Mikälie pussukka. Ja sitten sillä on kaveri:
Niin mistäkö nämä on tehty? Ruokailutableteista (siinä mielessä tablettilaukku on kovinkin osuva nimitys). Nämä ja niiden vielä viimeistelyä vailla olevat sisarukset laitan myyntiin siinä toivossa, että voisin harrastaa näiden tekemistä vähän enemmänkin ilman, että hukkaan kaikki rahani materiaalikuluihin. Jollain pitäis, nähkääs, elääkin.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti
Kaikki asiallisesti ilmaistut ajatukset, tervehdykset, risut, ruusut, ideat ja toiveet otetaan ilolla vastaan. :)