maanantai 20. lokakuuta 2014

Seura tekee kaltaisekseen ja tv-suositus

Eksäni, jonka kanssa olemme nykyisin hyvät ystävät, parahti kauhusta kuullessaan, että minä olen alkanut katsoa Salattuja elämiä. Olen kieltämättä itsekin melko hämmästynyt siitä, että viitsin katsoa sarjaa, jossa juonenkäänteet ovat välillä käsittämättömän typeriä ja roolisuoritukset aina enemmän tai vähemmän kökköjä. Toisaalta: mitäpä muuta voisi odottaakaan, kun lajityyppi on pienen budjetin saippua.

Syy siihen, että Laitelan Ismon sähläykset ja Sievisen Lassen kiukuttelut kiinnostavat mua nykyisin sen verran, että ehtiessäni Salkkareita katson, on poikaystäväni. Olen näköjään melko altis vaikutteille. Tai sitten se on ihan vaan luonnollista, että kun tarpeeksi tärkeä ihminen on kiinnostunut jostakin, mielenkiinto herää itsellänikin. En tosin edelleenkään ole vakuuttunut siitä, että Real Madridin pelejä kannattaisi lähteä katsomaan paikan päälle "tunnelman takia". Mulle kun tulee mieleen lähinnä tylsä parituntinen tungoksessa ja jatkuvassa metelissä. Vääränlainen tunnelma minulle.

Mutta en mä teille ole jalkapalloa tai Salkkareita suosittelemassa. Poikaystäväni on ehkä jollain tasolla minua uteliaampi ja avoimempi tv-ohjelmia kohtaan ja löytää kaikenlaisia helmiä, joita alan sitten itsekin katsoa. Haasta Hansiin en oikein ihastunut, mutta johonkin muuhun sen sijaan olen jo mieltynyt:

murdoch_fullcast
Kuva: CBC / Radio-Canada*

Murdochin murhamysteerit (Murdoch Mysteries) perustuu Maureen Jenningsin romaaneihin, joiden pääosassa on torontolainen rikostutkija William Murdoch persoonallisine työtovereineen. Murdoch on tunnollinen, sivistynyt ja älykäs, ja tutkii rikoksia aikakaudelleen varsin modernein - ja esimiehensä mielestä omituisin - menetelmin. Harras katolinen ja liki täydellinen herrasmies kompuroi toisinaan ihmissuhteissa ja huomaa tunteidensa asettuvan vastakkain tiukkojen arvojensa kanssa. Jenningsin luomat hahmot ovat kiinnostavia ja viihdyttäviä, ja 1800-luvun lopulle sijoittuvaan sarjan juoneen on viehättävällä tavalla kiedottu ajan ilmiöitä, keksintöjä ja pohdintoja, kuten naisen oikeus aborttiin, etnisten vähemmistöjen asema ja metamfetamiini pelottavine vaikutuksineen. Sarjaa esittää Suomessa TV1 maanantaista perjantaihin klo 17:10 sekä aamuisin uusintana klo 10:00. Jaksot löytyvät myös Yle Areenasta.

Murdochista on tullut mulle jokapäiväinen odotuksen kohde (samaan tapaan kuin Salkkareista joillekin enemmän koukuttuneille). Vaikka tarinat ovatkin sen verran simppeleitä, että syyllinen on toisinaan varsin helppo arvata, kyseessä on mun makuuni paras tv-sarja sitten Koston ja Greyn Anatomian. Ja okei, onhan se Yannick Bisson (eli herra Murdoch) mukava mies katsella. Salattuja elämiä en todellakaan halua kirjahyllyyni dvd-tallenteena, mutta Murdochin murhamysteerit sinne voisi joskus jopa päätyäkin, vaikken kausiboksien ostelua oikeastaan harrastakaan. Myös alkuperäiset Murdoch-romaanit voisin joskus lukaista - ja sanalla joskus tarkoitan valmistumisen jälkeen, koska kaikelta akateemiselta kirjallisuudelta ei kerta kaikkiaan jää aikaa tai energiaa kaunokirjallisuudelle. Sääli sinänsä.

*kuva toimii linkkinä lähdesivustolleen

6 kommenttia :

  1. Opiskeletko vielä hallintotieteitä? Miten päädyit valitsemaan juuri hallintotieteet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä edelleen opiskelen hallintotiedettä. :) Ensimmäisenä opiskeluvuotenani mun pääaineeni oli sosiaalipsykologia, joka ei kuitenkaan tuntunut ihan sopivalta. Kokeilin muiden oppiaineiden kursseja ja tykästyin julkisoikeuteen, minkä vuoksi hain hallintotieteiden tutkinto-ohjelmaan. Lopulta kävi sitten kuitenkin niin, että tuo hallintotieteen puoli voitti. Pykälänpänttääminen ei ollut ihan mun juttuni ja toisaalta hallintotieteessä viehätti johtamisnäkökulma ja työhyvinvointijutut. :)

      Poista
    2. Hallintotieteet kyl kiinnostais mut oon lukenut vaan vähä huonoa palautetta :/ tai siis on arvosteltu, että työpaikat keskittyy pk-seudulle ja työpaikkoja ei oo kauheena. Sivuaineillahan on varmaankin aika paljon merkitystä työllistymisen kannalta... Millanen vaikutelma sulla on Tampereesta muuten opiskelukaupunkina?

      Poista
    3. Hmm, no riippuu tietysti mihin hallintotieteissä suuntautuisit ja tosiaan mitkä on sivuaineet ja omat kiinnostukset, että onko töitä ja missä niitä on. Mä en oo juurikaan vielä perehtynyt työpaikkojen sijaintiin, mutta siinä käsityksessä olen kyllä, että hallintotieteilijöille on töitä ja tulee olemaankin, kun esim. kuntien hallinnollisista tehtävistä jää vielä tulevina vuosina paljon porukkaa eläkkeelle. Myös yliopiston tilastot hallintotieteilijöiden työllistymisestä on mun käsitykseni mukaan näyttäneet ihan positiivisia lukemia. :)

      Mä olen ehkä vähän puolueellinen Tampereen suhteen, koska kaupunki oli mulle jo entuudestaan tuttu ja tänne oli siksi helppo muuttaa, mutta kyllä tätä muutenkin tietääkseni pidetään opiskelijaystävällisenä kaupunkina. Neljä isoa korkeakoulua ja paljon toisen asteen oppilaitoksia, eli opiskelijat on pakkokin ottaa huomioon. Opiskelija-alennuksia on neuvoteltu ihan kiitettävästi, opiskelija-asuntoja löytyy (vaikka pulaa niistä on siinä missä muuallakin), bussilla kulkeminen on suhteellisen edullista, korkeakoulujen välistä yhteistyötä ollaan käsittääkseni lisäämässä jne. :)

      Poista
  2. Tämä tulee aika myöhässä, mutta tiedätkö mistä voisi ostaa Murdochin murhamysteeri DVD:itä suomenkielisillä teksteillä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon haeskellut koska muakin kiinnostais mahdollisesti ostaa Murdochia dvd:llä mutta vaikuttaa siltä että suomenkielisillä tekstityksillä sitä ei ole saatavilla. :/ Sarja on Suomessa vielä niin uusi että suomennoksia ei ole dvd:lle asti tehty. Englanniksi löytynee, mutta nekin pitää varmaan tilata ulkomailta. Toivottavasti saadaan piakkoin suomeksikin! :)

      Poista

Kaikki asiallisesti ilmaistut ajatukset, tervehdykset, risut, ruusut, ideat ja toiveet otetaan ilolla vastaan. :)