tiistai 5. marraskuuta 2013

Lattiamajoituksessa

Ei niin, että parisuhdeasiani pahemmin blogiini kuuluisivat, mutta koska elämänmuutokset vaikuttavat myös blogin sisältöön, lienee parasta avata täälläkin vähän, missä mennään. Nyyhkytarinoita metsästävät voivat aivan rauhassa vaihtaa sivustoa, koska mitään suurta draamaa ei nykytilanteen taustalla ole.

Kaikessa koruttomuudessaan tilanne on se, että minä ja avopuolisoni päätimme jatkaa elämäämme eri osoitteissa. Minä sain pikavauhtia uuden asunnon, johon muutin eilen illalla välttämättömien tavaroideni kanssa. Siihen asti, kun saan tänne sängyn ja muita kalusteita, nukun lattialla patjan päällä - siitä siis otsikko.

Kissojen ystäville painotan, että tunnen suunnatonta syyllisyyttä ja ikävää, enkä olisi pentujamme aiemmin syksyllä hankkinut, jos olisin tulevista tapahtumista tiennyt. Tuntuu, kuin olisi omat lapsensa hylännyt, vaikka tiedän, että niillä on hyvä ja turvallinen paikka vanhassa kodissani. Toki mä olisin ne mukaanikin ottanut, koska vuokranantajani sen sallii, mutta valitsin mieluummin kissoille vähemmän stressaavaksi tietämäni ratkaisun. Yhteishuoltajuus säilyy ja mä saatan saada kissat toisinaan luokseni hoitoon ja pääsen niitä kyllä muutenkin näkemään, koska eipä tässä kukaan ole siltoja polttelemassa.

Vaikka mielentilani ei ole tällä hetkellä kehuttava, suunta on kuitenkin eteenpäin ja maailmanlopusta tässä tuskin on kyse. [Tähän liuta kliseitä elämän jatkumisesta ja uuden alusta.]

4 kommenttia :

Kaikki asiallisesti ilmaistut ajatukset, tervehdykset, risut, ruusut, ideat ja toiveet otetaan ilolla vastaan. :)