maanantai 13. tammikuuta 2014

On ollu vähän hiljasta

Heipä hei ja hyvää tätä vuotta. Eipä sitä ollakaan kuin tammikuun puolivälissä, kun hidas hämäläinen tajuaa antaa itsestään elonmerkkejä blogissakin. Tosin mieluummin hiljaista kuin väkisin tehtyjä täytepostauksia, sanon minä, mutta tällä kertaa mua itseänikin alkoi jo vähän vaivata se, ettei ole mitään sanottavaa.

Kulissien takana olen viettänyt ja tulen vielä jonkun aikaa viettämään sairaslomaa, jonka taustalla oleviin syihin en nyt mene muuten, kuin että olen aidosti työ- ja opiskelukyvytön. Täyslepo on valitettavasti tässä tapauksessa täysin aiheellinen ja oikein mitoitettu hoito, mutta tylsäksihän ne päivät käyvät, kun tekemistä ei suuremmin ole - eikä aina jaksamistakaan.

Tässä sitä on sitten tuijoteltu ihan liian paljon tyhjänpäiväisiä elokuvia, roikuttu Facebookissa, sekoitettu unirytmi totaalisesti, tehty käsitöitä ja mietitty pääsisikö niistä jollakin foorumilla eroonkin, koska "ylimääräinen" raha olisi tässä kohtaa enemmän kuin tervetullutta. Samalla olen oppinut, että polyeteenin liimaaminen on ainakin kotioloissa täysin mahdoton operaatio ja että neulan etsiminen heinäsuovasta ei ole mitään sen rinnalla, kun sitä pitää etsiä (nätisti sanottuna) kaoottisesta opiskelija-asunnosta.

Koska tässä ollaan toivottavasti kuitenkin jo paranemaan päin, uskalsin jyrätä helmikuun alkuun tyylikkäästi hieman myöhässä olevat tuparit. Jyräämiseksi sanon sitä siksi, että mua ei huvittanut ruveta sovittelemaan edes läheisimmän kaveriporukan menoja yhteen (koska kaikkihan me tiedetään että kuusi parikymppistä naista ei löydä alle kuukauden varoitusajalla päivää, joka sopisi kaikille), joten menetelmä on nyt sitten raaka, mutta tasapuolinen "tule jos pääset". Luvassa on cocktail-juhlat ainakin pukeutumisen ja syömisen osalta, mutta koska totesin että jokainen saa hoitaa nesteytyksensä itse, voi olla että tyylikkäiden cocktailien virkaa toimittaa ne perinteiset Fresitat ja siiderit.

Ulkona on kylmä, mikä tarkoittaa sitä että sisälläkään ei pompita lyhythihaisessa pyjamassa, joten mä kääriydyn nyt joululahjaksi saatuun fleecehuopaan lankakerän ja virkkuukoukun kanssa ja aloitan taas yhden turhanaikaisen komedian tuijottamisen.

2 kommenttia :

  1. Tsemppiä ja jaksamista! Jospa vieraat tois niitä cocktaileja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Meinasin kyllä just sitä että kun mä en kykene perustamaan avointa baaria juhlien ajaksi niin vieraatkaan tuskin vaivautuu sekoittelemaan hienoja drinkkejä itselleen. :D Mutta samapa tuo kunhan on hauskaa. :)

      Poista

Kaikki asiallisesti ilmaistut ajatukset, tervehdykset, risut, ruusut, ideat ja toiveet otetaan ilolla vastaan. :)