Opas kertoi yhden paikkakunnan kohdalla sillasta, jolla valokuvattujen pariskuntien uskotaan pysyvän ikuisesti yhdessä. (Käski myös ajatella kaksi kertaa ennen kuvan ottamista.) No, ei muuta kuin kamera anopille ja poikaystävän kovaa kohtaloa sinetöimään. Itse sillastahan kuvassa toki näkyy vain vähän kaidetta.
Sitten pysähdyttiin kapealla vuoristotiellä levähdyspaikalle, jonka viereisellä rinteellä asusteli kivoja pikku maaoravia. (Onko se laji muuten ihan oikeasti nykyisin suomenkieliseltä nimeltään tikutaku?) Niitä oli selkeästi käynyt vuosien varrella moikkaamassa turisti jos toinenkin, koska tulivat todella lähelle ihmistä, ja niinpä niistä sai kuviakin.
Vaan eipä tainneet kurret osata arvostaa kotikallioiltaan avautuvia maisemia siinä missä me turistit.
Iltapäivällä vierailtiin aloe vera -tilalla. Aloe veraa kasvatetaan Fuerteventuralla ja se on sekä siellä että Lanzarotella tärkeä myyntiartikkeli. Kasvia pidetään hyvänä soluvaurioiden korjaajana, tarkoittaen siis sitä, että aloe vera -tuotteiden käyttäminen saattaa ratkaista monia iho-ongelmia atopiasta akneen ja nopeuttaa esimerkiksi arpien parantumista ja vaalenemista.
Erittäin huonolla englannin kielellä kuulemamme selostus oli niiltä osin ihan mielenkiintoinen, kun siitä jotain ymmärsin, mutta olihan se koko touhu myös rahastusta. Hulluinta tietenkin oli, että ihmiset ihan oikeasti ostivat niitä pahimmillaan kymmenien eurojen hintaisia aloe vera -pulloja milloin mihinkin vaivaan suunnilleen sillä innolla kuin heille olisi luvattu ikuinen elämä. Ei sillä ettenkö itsekin olisi aloe vera -purnukoita kotiin tuonut, mutta tyydyin niihin halvempiin (ja kuulemma huonolaatuisempiin) tuotteisiin, joita sai ihan marketeista. Puoliskoni osti meille myös pienen aloe veran itse kasvatettavaksi.
Ennen satamaan saapumista pysähdyttiin vielä ihailemaan aavikkomaisemia. Pelkäsin kamerani puolesta, koska Fuerteventuralla puhaltaa lähes koko ajan voimakas tuuli (saaren nimikin tarkoittaa kovia tuulia). Niinpä en lähtenyt bussin luota kauemmas vaan tyydyin nappaamaan muutaman kuvan suhteellisen pikaisesti.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti
Kaikki asiallisesti ilmaistut ajatukset, tervehdykset, risut, ruusut, ideat ja toiveet otetaan ilolla vastaan. :)