torstai 3. tammikuuta 2013

Lanzarote: Flora & Fauna

Vai pitäisiköhän se sittenkin olla Fake Flora & Fauna? Lanzarote on maastoltaan varsin karua ja kasvit eivät saarella - varsinkaan sen eteläosissa - juuri viihdy. Palmut ja kukkapuskat ovat yleensä aina muualta tuotuja ja istutettuja, luonnonvaraisina ne eivät menesty. Sama laajuus pätee eläimistöön: lokkeja (ja citypuluja) lukuunottamatta kaikki näkemämme elukat olivat jokseenkin kesyjä, eivätkä ainakaan luontaisessa ympäristössään. Mutta tulihan niistä räpsittyä kuvia:



Tämä papukaijayksilö tuli kuvatuksi Playa Blancalla, jossa se yhdessä vähemmän kuvauksellisen toverinsa kanssa vietti päivästä toiseen aikaa päivänvarjon alla. Turisteihin (jopa niihin selkäsulkia tökkiviin ja päin naamaa räkättäviin aikuisiin britteihin) ne olivat selvästi tottuneet, koskapa eivät olleet parinkymmenen sentin päässä räpsyvästä kamerasta moksiskaan, vaan päinvastoin innostuivat välillä jopa poseeraamaan. Playa Blancalla törmäsimme joulupäivänä myös itse joulupukkiin...öö...perinteisine kulkupeleineen?




 



Kiinanruusu oli istutuksissa varsin suosittu kukka, samoin tuo lilan värinen, jonka nimeä en valitettavasti tiedä. Niiden rinnalla oli usein kaikenlaisia kaktuksia - ja tietysti niitä palmuja. Luonnonvaraisina tai ei, mukavaa vaihtelua ne joka tapauksessa olivat Suomen kasvivalikoiman rinnalla.

Loppuun vielä pari suosikkiani eläinkuvista. Kissoja rakastavalle Lanzarote on (kuulemma muidenkin Kanarian saarten tapaan) tietysti sikäli mukava paikka, että kissoja näkee jonkun verran. Kääntöpuolena on tietenkin kulkukissojen kurjat oltavat. Osa olikin sen verran kapisen (ja kiukkuisen) näköisiä, että rapsuttelu ei käynyt mielessäkään, mutta kuvia otin kyllä. Mustavalkoisessa kuvassa olevaa kissaa pääsin silittämäänkin; se oli ilmeisesti jonkin sortin hotellikissa, koska sitä näki hotellialueella lähes päivittäin, vaikka se toki pääsi muuallekin. Se uskalsi tulla lähelle ihmisiä ja oli ihan terveen näköinen yksilö. Seurasi joskus jopa uima-altaan vierestä kotimökille asti ja jäi sitten portin taakse tuijottamaan surullisen näköisenä, kun tiesi, ettei pääsisi sisälle. 



Edit: Tarkennuksena siis vielä, että näistä kissoista ei toki kumpikaan ollut kulkukissa: ylemmässäkin kuvassa oleva mirri loikoili erään kotitalon pihassa ja oli sen verran hoidetun näköinen, että sillä kyllä oli omistaja, vaikka kuljeskelikin vapaasti kotikaupungissaan.

4 kommenttia :

  1. Sä herätät mun lomakuumeen. Tästä hyvästä joudut kohta lähteen vähintään Tallinaan mun kanssa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No toki lähetään (kunhan otetaan auto mukaan). :D

      Poista
  2. OIjoi mulla on niiin paljon ihani muistoja lanzarotelta<3 Paettiin aina pakkasia sinne kun olin pieni, isäni kun on espanjasta! Noista papukaijoista ihan tuli mieleen fernando niminen papukaija joka ajo ykspyöräsellä<3 Sama nimi kun mun isällä viel =D Niin hyvämieli tuli näitä lueskellessa!!

    sillysali.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva paikkahan se tosiaan on, yllätti todella positiivisesti. :) Yksipyöräisellä ajava papukaija ois voinu olla hauska nähdä. :D

      Poista

Kaikki asiallisesti ilmaistut ajatukset, tervehdykset, risut, ruusut, ideat ja toiveet otetaan ilolla vastaan. :)