perjantai 28. helmikuuta 2014

5 neuvoa blogin kirjoittamiseen

Katariinan erinomainen postaus blogin perustamisesta ja pitämisestä innoitti minut kirjoittamaan oman pikaoppaani bloggaajille. Näkökulma ei tietenkään ole täysin sama (miksipä toistaa selkeästi ja hyvin sanottua asiaa moneen kertaan), vaan minä keskityn bloggaamisen kulmakivien sijaan kirjoittamisen kulmakiviin - koska kirjoittamistahan bloggaaminen pitkälti on, ellei kyse ole aivan puhtaasta valokuvablogista. Sielläkin mukana on kuitenkin usein otsikoita, esittely- ja kuvatekstejä ja kommentointia, joten oikeinkirjoitus on hyvä olla hallussa.

1. Kaikki mikä on muotia, ei välttämättä ole oikein.
"Lukia lukiasta. Tarvitsen blogilleni lukioita." Juu ei. Suurin osa suomalaisista teineistä ei ole tyhmiä. Suomessa on niin paljon nuoria bloggaajia, että valtaosa taatusti tietää, että sanassa lukija on j-kirjain. Silti niin moni tuntuu kokevan aivan vastustamatonta halua kirjoittaa se väärin, koska kaikki muutkin. Vertaisin tätä muoti-ilmiönä siihen, kun joku vuosi takaperin oli hirveän hienoa lyödä huuto- tai kysymysmerkin eteen välilyönti: "Mistä toi laukku on ostettu ?" Nyt tuokin trendi näyttää onneksi laantuneen. Toisin sanoen: väärin kirjoittaminen ei lisää tekstisi uskottavuutta. Älä kirjoita vastoin parempaa tietoasi.

2. Yhdyssanat, yhdyssanat, yhdyssanat.
Ja vielä kerran: yhdyssanat. Jos et ole varma, tarkista. Äikänopettajien neuvoma "-kin-testi" on ihan oikeasti toimiva: "lifestylekin blogi" ei kuulosta erityisen järkevältä suomen kieleltä, mutta "lifestyleblogikin" sen sijaan kuulostaa. Aluksi yhdyssanojen tunnistamiseen joutuu ehkä käyttämään vähän enemmän aikaa ja vaivaa, mutta kielentaju kehittyy kyllä nopeasti, ja pian asiaa ei tarvitse edes sen kummemmin pohtia.

3. Google on kaveri, kunhan käytät järkeä.
Suomen kieli on vaikea kieli. On rajatapauksia, hankalia taivutettavia, outoja sijamuotoja ja tapaluokkia. Joissakin sanoissa ääntämistapa voi hämätä kirjoittajaa: siis oliko se enään vai enää? Tällaisia tapauksia pohtiessa kannattaa käyttää Googlea, kunhan muistaa lähdekritiikin: onko Kaksplussan keskustelupalstalla oikeinkirjoitusneuvoja jakava nimimerkki asiantuntija87 se kaikkein luotettavin lähde? Eräs mielestäni hyvä työkalu yksittäisen sanan oikeinkirjoituksen tarkistamiseen on Finspell. Lisäksi suosittelen ihan jokaiselle bloggaajalle silmäiltäväksi sivustoa nimeltä Kielijelppi, ja sieltä aivan erityisesti osiota Suomen kielioppia edistyneille.

4. Välimerkeillä on merkitystä.
Mun kirjoituspaheeni on rönsyily: mulla on ihan uskomaton kyky tehdä liian pitkiä virkkeitä. On niin hirveän helppoa pilkuttaa lausetta lauseen perään ja lisätä johonkin väliin vielä pieni sivuhuomautus suluissa. Se taas ei ole tekstin luettavuuden kannalta ollenkaan hyvä juttu. Eikä muuten ole sekään, että lause päättyy useampaan kuin yhteen välimerkkiin, ellei kyseessä ole kolme pistettä (ei, "kesken jäävän" lauseen perään ei tule kahta, neljää tai viittätoista pistettä, vaan kolme). Pistettä pitäisi siis käyttää rohkeasti, ja mielessä on hyvä pitää sekin, että jos lausetta ei halua katkaista, on olemassa muitakin välimerkkejä kuin pilkku: puolipiste, kaksoispiste ja ajatusviiva. Niillä tekstistä saa melkein huomaamatta monipuolisemman ja sujuvamman - siis monipuolisen ja jäsennellyn sisällön ohella tietenkin.

5. Oikolue. Aina.
Kukaan tuskin vaatii bloggaajalta täydellisyyttä, mutta tekstistä saa viimeistellymmän kuvan, kun siellä ei ole virheitä. Kun luet tekstisi ajatuksella läpi ennen julkaisua, voit vielä korjata virheelliset viittaussuhteet, yhdyssanat ja ehkä jonkun pilkkuvirheenkin. Oikolukuohjelmiakin löytyy, ja niitä kannattaa hyödyntää, jos tietää tekevänsä paljon virheitä tai vaikkapa kärsivänsä lukihäiriöstä, mutta usein ihan omin silmin lukeminen riittää. Itse teen niin, että luen tekstini pariinkin kertaan läpi ennen julkaisua: sekä tekstieditorissa että esikatselunäkymässä. Julkaisun jälkeen luen tekstin vielä kerran, jotta voin nopeasti korjata vielä mahdollisesti jääneet kirjoitusvirheet. Tekstieni pituudesta huolimatta tarkistusprosessi ei vie hirveän paljon aikaa.

Karu totuus on se, että jos nyt ei puhuta spontaanista Facebook-viestittelystä, kirjoittaminen vaatii vähän vaivannäköä. Onneksi siihen tottuu nopeasti, ja harjoitus todellakin tekee mestarin.

Jäikö postauksesta puuttumaan jokin oleellinen kohta? Oliko joku neuvo aivan turha? Olenko ärsyttävä kielinatsi vai rakkaan äidinkielemme sankarillinen suojelija? Keskustelu jatkukoon kommenttiboksissa. :)

tiistai 25. helmikuuta 2014

Sairauskertomusta ja tabletteja

"Pistetään, pistetään pilleriä poskeen", lauleskeli joku luokkakaverini vuosia sitten yläasteella. Ja sitä mäkin olen tässä pari päivää harrastanut ahkeraan tahtiin. Heräsin sunnuntaiaamuna aivan jumalattomaan kurkkukipuun, ja siitä se sitten alkoi.

Nieleminen tuntuu synonyymiltä viiltämiselle ja luonnollisesti kurkkukipu - toispuoleinen, joskin sellaisenakin aivan riittävän kivulias - säteilee myös korvaan. Parasetamolin kulutus on aika lailla kaikkien suositusten ylärajoilla ja mieleen tulee lähinnä se fitnessmuromainos, jossa puhuttiin kuumeen kanssa jojoilusta. Tai siis painon, mutta mulla se on kuume, joka nousee, laskee ja nousee taas. Olo on kuin vaihdevuosioireisella. Kai. Mistäs tiedän kun en ole (vielä) sitäkään kokenut. Kuumeen takia niskaa, päätä, lihaksia ja vähän kaikkia muitakin paikkoja särkee.

Molemmin puolin kurkkuani on turvonnut, aristava imusolmuke, jotka tuntuvat ihan vaan päätä kääntäessä suunnilleen tennispallon kokoisilta, mutta jostain käsittämättömästä syystä eivät peilistä katsottuna erotu ulospäin lainkaan. Edes pingispallon kokoisina. Ja muuten: se mainoslause on sitten ihan täyttä puppua. Strepsils ei todellakaan tepsi. Hyvän makuista se kyllä on, mutta vähän turhan kallista ihan vaan karkkina käytettäväksi.

Tänään kuvioihin tuli sitten vihdoin ihan antibiootitkin, jotta elimistössäni bileitä pitävä streptokokki G saadaan pois päiviltä. Yöllä saan nukuttua edes jotenkuten, kun vedän illalla sopivan cocktailin särkylääkettä ja melatoniinia. Tähän vielä päälle ihan tavalliset kurkkupastillit, joita syön sitten, kun lääkeaineita on syöty maksimimäärät, niin kyllä sitä nappia tulee päivän aikana vedettyä naamaan melkoinen määrä.

Mutta ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin. Tablettien popsimisen lisäksi asioin nimittäin tänään lääkärini kanssa niin ikään tabletilla. Kyseessä oli YTHS:n järjestämä kokeilu, johon mua pyydettiin lääkäriaikaa varatessani mukaan. Lähdin ihan mielelläni katsomaan, mistä on kyse, varsinkin kun tässä vaiheessa jo tiedettiin nieluviljelyni tulokset ja tarkoitus oli vain, että olen yhteydessä lääkäriin, joka kirjoittaa minulle tarvitsemani antibioottikuurin. Minä istuin Tampereen päässä hoitajan vastaanotolla, josta sitten otettiin tablettitietokoneen kautta yhteys Seinäjoelle.

Ihan kotoa omalta tabletilta lääkärillä asiointi ei siis onnistu, mutta ilmeisesti YTHS:n mahdollisuus hyödyntää videoyhteyksiä nopeuttaa opiskelijan mahdollisuutta päästä lääkärin pakeille, mikäli asia on sen laatuinen, että sen voi videoyhteydellä hoitaa. Ymmärsin niin, että tarvittaessa nielustani olisi voitu myös välittää kuvaa lääkärille - hoitajan mukaan tätäkin oli jo testailtu. Videovastaanotto kuulostaa tietysti omituiselta, mutta ainakin tällaisessa selkeässä tapauksessa se tuntui ihan toimivalta ja kokemus oli kaikin puolin positiivinen. Yhteys toimi ja sain lääkkeeni - ei valitettavaa. Lievästi luurikammoisena valitsisin ehdottomasti videoneuvottelun soittoajan sijaan.

Lääkäriaikaa varatessa videoneuvottelua ehdottanut hoitaja tuumasi minulle, että tämä saattaa hyvinkin olla terveydenhoiton tulevaisuutta. En tiedä teistä, mutta minulle tuo sopii oikeissa paikoissa käytettynä oikein hyvin - tarkoittaen siis sitä, että jos joku saa päähänsä kokeilla videovälitteistä gynekologin vastaanottoa, niin kyllä minäkin älähdän. Mutta ehkä vielä joskus koittaa sekin päivä, kun lääkäriin tai hoitajaan voi kuumeisena ottaa yhteyden omalta kotikoneelta sen sijaan, että heti ensimmäisenä hoipertelisi terveyskeskukseen (tai Acutaan vain jonottaakseen viisi tuntia ja kuullakseen sitten, että kyseessä on virustauti, mene kotiin ja syö Buranaa). Jos teknologia voi tällä tavalla tuoda lääkärin ja ihmisen yhteen, niin mikä jottei.

perjantai 21. helmikuuta 2014

Täällä mää asun

Mulla oli tälle päivälle pitkä tehtävälista siivousta, pyykkäämistä ja kokkaamista. Omaksikin yllätyksekseni oon saanut jo nyt iltapäivään mennessä aikaan vaikka mitä. Ja koska kotini on nyt poikkeuksellisen siistissä järjestyksessä, räpsin siinä muutaman kuvan valottamaan sitä, millaisessa asunnossa majailen. Luvassa ei siis ole nerokkaita sisustusratkaisuja ja kalliita koriste-esineitä, vaan varsin kaunisteltua kuvaa kämppäni yleisestä siisteystasosta. Ihan jokainen kulma tosin ei kuvissa edes näy. Sijainnin, neliömäärän ja vuokran suuruuden pidän omana tietonani, mutta kuten kuvista näkyy, kämppäni on opiskelija-asunnoksi varsin tilava.


Eteisessä kun potkaisee kengät jalasta, pääsee suoraan jääkaapille ja kokkailemaan. Rakastan tupakeittiötäni; siinä on tarpeeksi tilaa ja valoa ruoanlaittoon. Tai siis olisi, jos vähintään puolta tilasta ei yleensä veisi valtava tiskivuori. Mulle saa vapaasti lahjoittaa toimivan tiskikoneen. :)


Kylppäri näyttää tässä kuvassa pieneltä, mutta on oikeasti tosi tilava, mistä saatte vihjettä, kun katsotte etualalla olevan ison pyykkitelineen kulmaa - teline siis mahtuu kylppäriin oikein hyvin ja sen taakse jää tietenkin vielä suihkunurkkaus (suihkuverho näkyykin peilin kautta). Sinnittelin ensimmäisen vuoteni Tampereella ilman omaa pyykkikonetta, eli pesin pyykkini pesutuvassa tai otin pyykkejä mukaan käydessäni kotona, mutta täytyy sanoa, että kyllä se oma pyykinpesukone elämää helpottaa huomattavasti. Kuvassa näkyvä Siemens on ostettu käytettynä - toimii edelleen hyvin ja sopi opiskelijan budjettiin loistavasti.


Toimistoni, olohuoneeni, ruokailusoppeni. Tässä nurkassa vietän valehtelmatta suurimman osan päivästäni, mikäli olen kotosalla. Itä-saksalainen sohva oli lapsuudenkodissani aina abikevääseeni saakka - silloin vanhempani sisustivat olohuoneensa uudelleen ja sain sohvan mukaani muuttaessani pois kotoa. Sen yläpuolelle olen suunnitellut tilaavani canvastaulun jostakin itse ottamastani valokuvasta, kunhan budjetti jossain kohtaa sen sallii. Läppäri toimii mulla opiskeluvälineen lisäksi myös telkkarina, koska en televisiota omista - sellaisenkin (toimivan) otan mielelläni vastaan. :D Tällä hetkellä Areenat, Ruudut ja Katsomot ovat kuitenkin kovassa käytössä.


Kämppäni on periaatteessa yksiö (1h+tupakeittiö), mutta kyllähän tämä nyt kaksiolta enemmänkin tuntuu, kun makuuhuone on erikseen. Tänne muuttaessani mulla oli mukana sänky, jossa olen nukkunut pinnasänkyajan jälkeen koko lapsuuteni, mutta koska 80 cm on aikuiselle naiselle vähän turhan kapea nukkuma-alusta, ostin - jälleen käytettynä - leveämmän sängyn. En hakenut tarkoituksella parisänkyä, mutta tori.fi:ssä ilmeisesti on otettava se, minkä saa, koska sängyt menevät nopeasti. (Eräskin myyjä oli tarjonnut minun lisäkseni jollekin toiselle 120 cm leveää jenkkisänkyä, ja kun en tarjousviestiin ehtinyt puolessa tunnissa reagoida, oli jo liian myöhäistä.) Tyytyväinen olen kyllä ollut, koska sänky on aika lailla uudenveroisessa kunnossa.


Nämä ovat Kiinan-tuliaisia isältäni. Olen saanut ne jo vuosia sitten ja vihdoin asun paikassa, jossa ne pääsevät oikeuksiinsa - ovat nimittäin oikeasti todella paljon paremman näköisiä kuin tässä kuvassa.

Siinä siis muutama vilahdus asumuksestani. Kämppääni on ihasteltu kovasti, ja onhan tämä edellisiin verrattuna paljon valoisampi ja tilavampi. Talo on tosi rauhallinen: en ole kokenut mitenkään häiritsevänä sitä, että silloin tällöin joku soittaa musiikkia yömyöhään, koska äänet eivät lähimmistäkään asunnoista kuulu niin kovina, etteikö niistä huolimatta pystyisi esimerkiksi nukkumaan. Ja vastavuoroisesti ei tietysti itsekään tarvitse varoa jokaista kolahdusta ja pelätä, että naapurit valittavat - tosin pidän itseäni aika hiljaisena asukkaana. Ensimmäisen viikon ajan, kun nukuin patjalla, asunto tuntui tietysti aika kolkolta, mutta kalusteiden saamisen jälkeen tämä on heti tuntunut kodilta. Kyllä mä täällä viihdyn. <3

keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Mehukeittoa opiskelijabudjetilla

Mulla on ongelma. Monen muun tavoin tykkään sotkea maitorahkaani ja aamupuurooni mehukeittoa (tai joskus myös mangopilttiä, namnam), mutta koska edes yritän elää terveellisesti, ne ihan normaalit mehukeitot ei käy. Niissä kun on aika paljon sokeria. Sitten on tietysti light-versioita, mutta ne makeutetaan aspartaamilla, jota sitäkin mielelläni välttelen. Ainoa löytämäni poikkeus on Valion mehukeittosarja, jossa on pari sellaista vaihtoehtoa, joissa osa sokerista on korvattu stevioglykosideilla.

Steviamehukeitot on hyviä (vaikka niissäkin sitä sokeria toki on, mutta vähemmän kuin "tavallisissa" mehukeitoissa), mutta pidemmän päälle opiskelijabudjetin kannalta melko hintavia. Piti siis keksiä jotain muuta ja päätin tehdä mehukeittoni itse. Eihän se kovin vaikeaa ole. Koska mulla ei tällä hetkellä ole pakastimessani marjoja - ja jos olisi, en todellakaan keittelisi niitä kiisseliksi - ja kriteerinä oli pieni budjetti, kiehautin mehukeittoni tiivisteestä. Niitä onneksi löytyy jo sokerittomana ja aspartaamivapaana: ainakin Marlilla on valikoimissa useitakin sukraloosilla makeutettuja mehutiivisteitä. Koska ensimmäinen erä on aina kokeiluerä, valitsin tutun ja turvallisen mansikan.


Ja kyllähän se nyt ihan asiansa ajaa. Seuraavaan erään voisin lisätä mausteeksi vaikka tilkan sitruunamehua, mutta kyllä tuo puuron ja rahkan seassa maistuu tuollaisenaankin, kuten oli tarkoituskin. Aikaa keittelyyn ei kulu paljon mitään ja reseptikin on ihan yksinkertainen:

- 15 dl tiivisteestä valmistettua mehua halutun vahvuisena (pullossa lukeva ohje on 1:5, itse laitoin 1:4)
- 3 rkl perunajauhoja

Mehu kuumennetaan kattilassa kiehuvaksi, minkä jälkeen vesitilkkaan sekoitettu perunajauho valutetaan joukkoon koko ajan sekoittaen. Tämän jälkeen seos kuumennetaan vielä kerran siten, että se "pulpahtaa" kerran ja homma on siinä. Kyllä voi köyhä olla onnellinen kun löytää taas yhden tavan päästä vähän halvemmalla. :)

Kuinka x 10 - vastauksia suomalaisille googlaajille

Google on jännä hakukone. Osa luulee sitä kaiken tiedon ja sähköisen materiaalin alkulähteeksi, ja merkitsee blogitekstiensä loppuun pienellä präntillä, että postauksessa käytetty tieto ja kuvat on "otettu Googlesta". Osa luulee sitä kaiken tiedon ja sähköisen materiaalin alkulähteeksi, joka taikoo yleispätevän vastauksen ihan mihin tahansa kysymykseen. Hassua sinänsä, että tästä huolimatta maailmassa on vielä aika moni asia vinksallaan.

Eksyin selaamaan Google Trendsia. Ihan erityisesti mua viihdytti suomalaisten yleisimmät kuinka-alkuiset hakulausekkeet viime vuodelta. Ihmisen kyky sulkea silmänsä helpommin sanottu kuin tehty -todellisuudelta on toisinaan suorastaan hellyttävää; niin moni hakee "helpompia" vastauksia kysymyksiin, joihin jokainen sisimmässään tietää vastauksen - tai sen, onko vastausta edes olemassa. Päätin tehdä palveluksen kanssagooglaajilleni ja vastata heitä eniten askarruttaneisiin kysymyksiin yhdessä postauksessa. Seuraavassa siis suomalaisten kuinka-kyselyiden top 10* vuodelta 2013.

1. Kuinka ymmärtää naisia
Lue naistenlehtiä. Varsinkin Cosmopolitan kuvailee naisten ajatusmaailmaa ja elämän sisältöä varsin osuvasti. Tai sitten vaan turpa kiinni ja korvat auki, kun nainen puhuu sinulle, niin saatat jopa oppia kyseisen yksilön ajatusmaailmasta jotakin.

2. Kuinka rikastua
Tähän on tietysti useita vaihtoehtoja. Ilmeisin kuuluu: hanki töitä ja elä säästeliäästi. Toinen, kovin suosittu mutta varsin epätodennäköisesti toivotulla tavalla päättyvä polku on lotossa voittaminen. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita kaipaavalle suosittelen pankkiryöstöä, johon paras niksini on: älä jää kiinni.

3. Kuinka purjehtijaksi
Älä ihmeessä ainakaan opettele purjehtimaan. Purjehdusseuratkin on ihan turhia.

4. Kuinka saada unta
Pää tyynyyn ja silmät kiinni. Terveelliset elämäntavat helpottavat myös nukahtamista, kuten vähän kaikkea muutakin. Jos normaalit konstit eivät auta, keskustele lääkärin kanssa. Ei, unihäiriö ei tarkoita, että sinulla olisi aivokasvain. Ja vaikka olisikin, se lääkäriin meno on silloinkin ihan hyvä juttu.

5. Kuinka laihtua
Kuluta enemmän kuin syöt. Siinä se perusperiaate on. Eri juttu sitten, haluatko päästä kiloistasi eroon siten, että ne myös pysyvät poissa. Ja siten, että muu terveytesi ei kärsi dieetistäsi. Liikunnan, kasvisten ja vähärasvaisten ja runsaskuituisten tuotteiden suosimisella pääsee jo pitkälle. Ja ei, hiilihydraatti ei ole synonyymi syanidille.

6. Kuinka saada tyttöystävä
Lue naistenlehtiä. Varsinkin Cosmopolitanista saa hyviä vinkkejä siitä, mitä tytöt mieheltä haluavat. Tai sitten tapaat itsellesi sopivalla tavalla uusia ihmisiä, olet avoimin mielin ja katsot, mitä tapahtuu.

7. Kuinka tulla kipeäksi
Riippuu, mitä me kipeällä ymmärrämme. Jos rasituksesta johtuva lihaskipu ja -jäykkyys riittää, mene kuntosalille, treenaa (liian) kovaa, äläkä missään nimessä venyttele. Lämmittelystä luopumalla lisäät myös mukavasti vammautumisriskiä, jolloin todennäköisyytesi rikkoa paikkasi sairasloman arvoisesti kasvaa. Muitakin keinoja luonnollisesti on. Pääsi saat helposti kipeäksi hakkaamalla sitä seinään ja räkätauti tarttuu varmimmin kun nappaat nuhaisen kaverisi nenäliinan ja nuolaiset sitä pari kertaa.

8. Kuinka saada sixpack
Mikäli sixpackin laatua ei tarkemmin määritellä, suosittelen marssimaan sopivan rahasumman kanssa lähimpään putiikkiin, jossa voit vaihtaa pennosesi kuuden tölkin pakkaukseen kaljaa tai muuta valitsemaasi nestettä. Musiikkiliikkeistä voi tiedustella ZZ Topin kokoelma-albumia nimeltä Sixpack. Jos taas puhutaan vatsan alueen lihaksistosta, suosittelen liikunnan harrastamista ja ruokavaliota, joka pitää ylimääräisen rasvan pois mainitulta alueelta.

9. Kuinka ymmärtää miestä
Lue naistenlehtiä. Varsinkin Cosmopolitanin toimitukseen ilmeisesti kuuluu miesten järjenjuoksuun perehtyneitä asiantuntijoita, jotka osaavat kertoa meille naisille, mitä miehet meistä ajattelevat. Tai sitten turpa kii ja korvat auki.

10. Kuinka ladata Minecraft
Täytyy sanoa, että tämä on hämmentävää. Minecraft on käsittääkseni tietokonepeli. Joka tietääkseni toimii englannin kielellä, minkä kyseistä peliä koneelleen havittelevan täytyy kaiken järjen mukaan tietää. Mikä taas tarkoittaa sitä, että pelaajan on hallittava englannin kieltä edes jokunen sana, jotta pystyy sitä pelaamaan (paremmin tietävät korjatkoon, jos päättelyketjuni meni pieleen). Joten miksi ja millä logiikalla hakulause on "kuinka ladata Minecraft" eikä esimerkiksi yksinkertaisimmillaan "Minecraft download". Kun ei se haettu osoitekaan näyttänyt sen kummempi olevan kuin minecraft.net/download.

* Kyseessä siis kuinka-haut, joiden määrä "kasvoi eniten edellisestä kaudesta". Sitä tietoa ei minun silmiini osunut, mitä tämä edellinen kausi käytännössä tarkoittaa, mutta veikkaisin edellistä vuotta.

Älkääkä nyt käsittäkö väärin. Onhan se hyvä, että ihminen hakee sitä tietoa kuukkelin kautta ihan itse eikä kyselemällä keskustelupalstoilla. Mutta silti. Netissä on paljon tietoa, mutta emmeköhän me kaikki olisi jo tahtomattammekin kuulleet, jos joku olisi keksinyt taikatempun, jolla saat yhtäkkiä tilillesi ilmestymään miljoonia.

torstai 13. helmikuuta 2014

Pinnallisuuden uusimmat tuulet: Tinder

Tehdäänpä alkuun pieni paljastus: mun on vaikea tutustua ihmisiin kasvokkain. Siis niin, että syntyisi jotakin kestävää yhteydenpitoa. Osaan olla varsin suorasanainen, mutta uusia ihmisiä kohdatessani olen auttamattoman ujo ja arka. Siispä olen varsin onnekas eläessäni tätä aikakautta tässä maassa: mulla on mahdollisuus toteuttaa sosiaalisuuttani Internetin ihmeellisessä maailmassa. Monet hyvistä ystävistäni olen tavannut alkujaan erään nettiryhmän kautta - ja kyllä, nettideittailukin on mulle tuttua. Enkä toki ole nykypäivänä tässä mielessä mitenkään poikkeuksellinen. Ihmisiä on helpompi kohdata kasvokkain, kun on ensin rauhassa saanut muodostaa jonkinlaista käsitystä siitä, millainen persoonallisuus on kyseessä. Järki päässä toki: tottahan netissä kuka tahansa voi esittää olevansa mitä tahansa.

Selailin puhelimeni sovellusvalikoimaa ja eksyin tutkailemaan palvelua nimeltä Tinder. (Saattaa olla, että olen taas vähän jäljessä näistä trendeistä, mutta mä en tuosta ollut aiemmin kuullutkaan.) Silmäisin esittelyn vain nopeasti läpi ja latasin sovelluksen, koska kieltämättähän se kuulosti hyvältä: Tinderiin kirjaudutaan Facebook-tunnuksilla, minkä jälkeen sovellus etsii paikkatietojen avulla lähialueella majailevia käyttäjiä, joihin voi sitten halutessaan tutustua. Ja kiinnostaahan mua tietää, olisiko palvelussa vaikka uuden naapurustoni muita asukkaita, joita en lainkaan tunne.

Homma toimii niin, että sovelluksesta voi valita, miten laajalta alueelta muita käyttäjiä etsitään, mistä ikähaarukasta ja näytetäänkö naisia, miehiä vai molempia. Sovellus etsii lähimaastossa olevat käyttäjät ja tuo heidän profiilikuvansa, etunimensä ja ikänsä ruudulle vähän kuin korttipinoksi, josta kortteja sitten heitetään eri pinoihin sen mukaan, miellyttääkö kuvassa näkyvä pärstä vai ei. Kuvaa näpäyttämällä saa henkilöstä tarkempia tietoja, jos tämä on niitä halunnut jakaa. Sitä, oletko painanut toisen käyttäjän kohdalla sydämen vai ruksin kuvaa, ei toinen saa tietää, elleivät molemmat ole valinneet sydäntä. Silloin sovellus ilmoittaa, että olette "Tinder-pari".

Tässä kohtaa sitten tajusin, että yleiseen verkostoitumiseen ja tutustumiseen tarkoitetun sovelluksen sijaan olin tullut käytännössä deittipalveluun. Asetuksista huomasin, että koska olin ilmoittanut olevani nainen, sovellus etsi automaattisesti nähtäväkseni vain miesten profiileja - senkin toki saa muutettua, kuten jo sanoin, mutta oletuksena oli, että etsin itselleni poikaystävää. Tai treffiseuraa tai seksiseuraa tai ainakin jotain enemmän kuin kaveruutta. Vaan minä kun en tällä hetkellä hae muuta kuin kaveruutta ja ystävyyttä.

Mikäänhän ei kuitenkaan estä pelkän ystävyyden syntymistä treffipalveluiden kautta ja siksi jäin uteliaana hetkeksi selailemaan, millaisia naamoja lähistöltä löytyy. Säädin sovelluksen näyttämään käyttäjiä sukupuolesta riippumatta, mutta siitä huolimatta korttipinossa oli suurimmaksi osaksi miehiä - liekö tämä sitten merkki siitä, että naiset käyttävät sovellusta vähemmän. Tinder-pariutumista tapahtui vain miesten kanssa, eli ilmeisesti sovelluksen käyttö on varsin heteronormatiivista seuranhakua. Kai.

Onhan se naamakuvien selailu ihan hauskaa, mutta kun vaihtoehtoina on juu ja ei, se rinnastuu turhan paljon vaihtoehtoihin hot ja not. Ja voiko pelkän ulkonäön perusteella päätellä, onko tässä nyt juuri minun kaverikseni tai elämänkumppanikseni sopiva yksilö? No ei todellakaan. Tinder tarjoaa käyttäjästä informaatiota lähinnä juuri sen kuvan ja nimen verran, koska harva vaikuttaa vaivautuvan muokkaamaan profiiliaan niin, että sieltä selviäisi vaikka musiikkimakua tai harrastuksia. Minä en tätä kautta lähtisi seuraa hakemaan, enkä oikeastaan usko että se edes onnistuisi. Reilun tunnin selailun jälkeen Tinder-parilistallani oli muutama nuori mies, joista yhdenkään kanssa ei syntynyt minkäänlaista keskustelua.

"Tinder is how people meet. It's like real life, but better", todetaan Tinderin kotisivulla. Eli tosielämässäkin tapaamme ihmisiä niin, että arvioimme nopeasti toisen pärstän ja päätämme pelkästään sen perusteella, onko hän tutustumisen arvoinen? Ja kun Tinder on sitten vielä jotakin parempaa kuin oikea elämä...niin mitä? Nyt meillä on mahdollisuus keräillä itsellemme haaremi hyvännäköisiä ihmisiä? Jos treffipalstoille kirjoiteltavat profiilit ovat vaihtoehto kumppaniehdokkaiden etsimiselle vaikka baarista, Tinder on sitten ehkä nykyaikainen vastine sille, että istuskelet ostoskeskuksessa kaverisi kanssa ja arvostelet ohikulkijoiden ulkonäköä. Ja siinä se Tinderin tarjoama huvi ja hyöty sitten onkin. Ideahan sovelluksessa on varsin hieno, mutta veikkaan, että me ihmiset emme pinnallisuuttamme osaa toimia sen mukaisesti - ja niinpä ne syvemmät ihmissuhteet jäävät sitten rakennettaviksi muilla tavoilla. Tämä sovellus ei minun puhelimeeni jäänyt.

keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Ajatuksia laihtumisesta

Hiljaisuutta piisaa blogissa edelleen, koska sairaslomasta toipuminen (heh heh) vie multa vielä tosi paljon energiaa. Tupareista on pian kaksi viikkoa ja musta tuntuu edelleen, että siitä huolimatta, että rakkaiden ystävien kokoaminen yhteen oli mukavaa - monia en ollut nähnyt pitkiin aikoihin - ja ilta oli ainakin näin emännän näkökulmasta onnistunut, koko juhlien järjestäminen oli tähän väliin vähän liikaa. Mä kun huolehdin (kuulemma turhankin paljon) vieraideni viihtymisestä ja siitä että ruoka ja juoma riittää, eli pienimuotoisempikin illanvietto nostaa mun stressitasoni hetkellisesti pilviin. Mutta hengissä hei ollaan ja jos jotakin uutisia on, niin hyvää tässä on se, että kouluhommat etenee, ruokavalio on ainakin kohtalaisessa kuosissa ja liikunta maistuu. :)

Mulla ei ole valitettavasti tarjota itselleni tai muillekaan mitään tarkoituksella otettuja ennen/jälkeen -kuvakollaaseja kroppani kehityksestä, enkä edes omista vaakaa, mutta vaatteet ja peilikuva kertovat, että kyllä mä jotakin olen tehnyt oikein. Tupari-iltana onnistuin sotkemaan farkkuni, jotka mun piti yhdistää pari vuotta sitten ostamaani juhlatoppiin. Kyseinen toppi oli vuosi sitten mulle liian pieni (koska fuksivuosi ilmeisesti lihottaa jopa alkoholin kohtuukäyttäjää), mutta nyt se taas sopii. Kun farkut lensivät pyykkikoriin, piti pukeutumissuunnitelmiakin muuttaa.

Kaivelin vaatekaapin perukoilta muistaakseni lukion ensimmäisen tai toisen vuoden puurojuhlaan ostamani mekon, ja toivoin sormet ja varpaat ristissä, että a) mahtuisin siihen ja b) mekko pysyisi koko illan ajan ehjänä päälläni, enkä tursuaisi siitä ulos. Mekon vetoketjua kun sai jo ostohetkellä vähän kiskoa ylöspäin. Nyt se kuitenkin liukui kiinni aivan vaivattomasti - ja se jos mikä todistaa, että vaikka kropassa on voinut tapahtua muitakin muutoksia vielä lukioaikojen jälkeen, niin olen mä jonkun verran laihtunutkin. Kiloina ja sentteinä en osaa asiaa kommentoida millään tavalla, vaatekoko on todennäköisesti entisen L-XL sijaan M-L tai 42-44 sijaan 40-42. Pitkälle ja harteikkaalle naiselle mielestäni ihan terveet lukemat, 180 cm ja koko 34 kun eivät minusta oikein istu yhteen.

Ja millä tämä ihme on sitten saatu aikaan? Itse asiassa melkein huomaamatta, lopulta aika pieniltä tuntuvilla muutoksilla, jotka sitten kuitenkin ovat aika merkittäviä. Väitän, että pääsyyt ovat seuraavat:

- Kasvissyönti. Olen joskus aiemminkin todennut, että rajoittaessani lihatuotteet ruokavaliostani pois syömiseni monipuolistui huomattavasti - ja toki kasvisten osuus aterioilla pomppasi melkoisen paljon ylöspäin. Leipä on edelleen mun suurin paheeni, mutta olen saanut vähennettyä sen syöntiä jonkun verran ja toisinaan pidän kuuriluontoisesti kokonaan leivättömiä jaksoja. Juustoista valitsen vähärasvaisempia vaihtoehtoja, täysrasvaisia juustoja en juurikaan enää osta. Mutta koska kasvikset ovat täyttäviä, mutta sisältävät niukasti energiaa, plussakaloreiden kerääminen on huomattavasti epätodennäköisempää, kun kasvikset ovat ruokavaliossa pääosassa. Näinhän sen tosin pitäisi mennä, vaikka lihaa söisikin, mutta minun kohdallani vegetarismi näköjään toimii paremmin.

- Hyötyliikunta. Avoliiton päättymisen jälkeen tuli muutto paikkaan, jossa palvelut ovat lähellä ja bussipysäkki entiseen verrattuna kaukana. Jos mä saatoin ennen vilkaista keittiön ikkunasta viereiselle päätepysäkille ja tuumata, että ehdin vielä pinkoa alle 100 metrin matkan bussille, nyt lähimmälle pysäkille on yli puoli kilometriä matkaa. Sinällään ei paljon, mutta kun ajatellaan, että pelkästään bussipysäkille kuljettu matka on moninkertainen edelliseen verrattuna ja kauppareissutkin täytyy tehdä auton sijaan kävellen, askelia tulee melkoinen määrä lisää - ja toki se täytyy jossain näkyäkin, kun en syö ainakaan aiempaa enemmän.

- Säännöllinen liikunta. Siinä, missä mulle saattoi joskus aiemmin tulla kuukausienkin treenitaukoja, ne ovat nyt supistuneet korkeintaan pariin viikkoon ja muuttuneet hyvin poikkeuksellisiksi. Vähintäänkin käyn kävelemässä ja salillekin tykkään mennä. Liikunnasta on tullut tapa, josta haluan pitää kiinni nyt, kun saan harrastaa sitä tavoilla, joista nautin, eikä kukaan arvostele tekemistäni (vrt. koululiikunta).

- Satunnaiset dieettijaksot. Mä en usko pysyvään painonpudotukseen tiukkoja dieettejä noudattamalla, kilot ei pysy pois kuin oikealla elämäntapamuutoksella. Mun syömistottumukset on yleisesti ottaen ihan kohtuulliset - tosin terveellisyys ei nyt tässä ole sama asia kuin tämä juttadieetteihin kuuluva rahkan, raejuuston ja ravintolisien pyhä kolminaisuus. Toisinaan lipsumista kuitenkin tapahtuu, ja silloin oikaisen ruokailuani takaisin oikeille raiteille esimerkiksi juurikin näillä fitnessdieeteillä, joita noudatan kohtalaisen tarkasti muutamasta päivästä pariin viikkoon ja sitten taas höllennän ns. normaaliin päiväjärjestykseen. Toki joudun soveltamaan kasvissyöntini takia jonkun verran, kun noissa ruokaohjeissa yleensä on sitä kanaa ja lihaa. Tarkoitus ei näillä dieettijaksoilla ole erityisesti pudottaa painoa, vaan lähinnä muistuttaa itseäni siitä, miten kannattaa syödä. Kävisi se varmaan muullakin tavalla, mutta mä olen kokenut tämän itselleni hyväksi.

Ei siis ihmedieettejä, nälkäkuureja, hiilarikammoa tai mitään muitakaan vippaskonsteja. Eikä ääripäästä toiseen luisumista: en mä ole kokenut tarvetta ruveta yhtäkkiä sohvaperunasta fitnessammattilaiseksi, vaikka salitreenistä sinänsä tykkäänkin. Tuntuu, että monella muulla se kultainen keskitie on jotenkin jäänyt huomaamatta, kun joka tuutista tulee tarinoita näistä oman elämänsä sankareista, joiden laihdutus ei lopu normaalipainoon, vaan vasta siihen kun noustaan kisalavoille rasvaprosentilla nolla. Se hyöty tästä fitnessbuumista tietenkin on ollut minunkin kannaltani, että tietoa, vinkkejä ja vertaistukea löytyy vaikka millä mitalla, kunhan sitä osaa hakea järkevistä lähteistä.

(Ensimmäistä kertaa mua muuten vähän häiritsi kirjoittaa pitkää tekstiä ilman kuvitusta. Ilmeisesti olen onnistunut blogeja selaillessani aivopeseytymään siihen, että postaukset pitäisi kuvittaa jostain kopioiduilla motivaatiolauseilla ja treeni- ja ruokakuvilla. Hyi olkoon.)