Mulla on tapana lähteä toisinaan itsekseni kaupungille viikonloppuisin. Otan ehkä kirjan mukaan, juon lasin tai kaksi viiniä ja lähden takaisin kotiin. En etsi enkä kaipaa ketään seurakseni, vaan saatan vain katsella ihmisten menoa ympärilläni ja kuunnella sivusta, mistä toiset keskustelevat. Jos minua joku silti lähestyy, vaihdan kyllä yleensä hänen kanssaan muutaman sanan.
Viime viikon perjantaina istuin eräässä Hämeenkadun pubissa selailemassa matkailulehteä, kun viereeni pelmahti kaksi jo ilmeisesti jokusen tuopin nauttinutta kaverusta, arviolta 50 ikävuoden korvilla olevat mies ja nainen. He katsoivat minua hetken, mistä päättelin heidän kohta avaavan sanaisen arkkunsa, mutta keskustelunavauksen sisältö kyllä yllätti totaalisesti. Oot sä Oulusta?
Mulla ei ole minkäänlaista käsitystä, mikä mut sai kaverusten mielestä näyttämään oululaiselta, mutta totesin heille, että en sitä ole. Seuraava kysymys oli, että mistä mä sitten tulen. Kerroin kotipaikkakuntani ihmetellen, mihin he pyrkivät. Olen asunut koko ikäni Pirkanmaalla, mikä saattaa jopa kuulua hämäläismurteestani, mutta: oot sä siis ihan syntyperänen?
Tilanne oli tässä kohtaa jo vähintäänkin huvittava, mutta vastasin myöntävästi ja kysyin ilmeisesti riittävän terävään sävyyn, että miten niin. Tästä päästiin humalaiselle tyypilliseen anteeksipyyntelyyn ja puolusteluun, että ei me toki millään pahalla - ja lopulta sain perustelun näille kysymyksille: kun me ei oikein tykätä maahamuuttajista.
Juttelin näiden toverusten kanssa hetken, ja mulla oli hervottoman hauskaa. Keskustelukumppaninani oli kaksi kännistä elämänkoululaista, joiden mielestä minä olin kaikesta päätellen ärsyttävä snobi, joka ei tiedä oikeasta elämästä yhtään mitään. Ilmeisesti he olivat jonkun mutkan kautta saaneet kuitenkin sen käsityksen, että olen maahanmuuttaja (tai ainakin oululainen), sillä heillä oli suuri tarve varmistella, ymmärränkö sellaisia sanoja kuin siima ja liksa.
Se mulle ei sitten koskaan selvinnyt, millä logiikalla oululainen ja maahanmuuttaja ovat sama asia. Todennäköisesti en ole koskaan ollut riittävän humalassa ymmärtääkseni. Keskustelu meni vähitellen niin absurdiksi, että katsoin parhaaksi poistua toiseen paikkaan. Lähtiessäni toivotin toveruksille mukavaa loppuiltaa. Naureskelin kaksikon logiikalle vielä pitkään seuraavana päivänä. Juuri tällaisten kohtaamisten takia on hyvä välillä uskaltautua ulos yksin.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti
Kaikki asiallisesti ilmaistut ajatukset, tervehdykset, risut, ruusut, ideat ja toiveet otetaan ilolla vastaan. :)