Kukkakuvia mummojen makuun

Anoppini osti uuden kameran ja mä olen tietenkin lähtenyt valokuvausreissuille mukaan opastamaan järkkärin käytössä ja ottamaan toki itsekin kuvia. Viime viikolla käväistiin Hatanpään arboretumissa harjoittelemassa kaikkien räpeltäjä(harrastelija)kuvaajien lempikohteiden eli kukkien kuvaamista.

Kukista on kiva ja sinänsä helppo räpsiä ihan nättejä kuvia, mutta siitä eteenpäin vaaditaan jo ihan oikeasti silmää, taitoa ja oikeanlaisia välineitä, että niistä kuvista saa mielenkiintoisia. Muuten ne on vaan ihan nättejä, ja ihan nättejä kukkakuvia on netti ja postikortit pullollaan. Siis kuten nyt vaikka tämä seuraava:

Siinä on kuva, jonka nähdessään mun 90 ikävuotta lähestyvä isoäitini todennäköisesti huokaisisi ihastuksesta - itse asiassa tuumasin, että voisin teettää tästä kuvasta äitienpäiväkortin ensi vuonna. Siihen tämä sopii, koska värikkäät kuvat isoista ruusuista on miellyttäneet ainakin mun sukulaisiani. Mutta onhan se nyt kuvana melkoisen perinteinen. Persoonaton. Tylsä. Ihan nätti. Sellainen, että sitä ei jäädä katsomaan pidemmäksi aikaa, koska samankaltaisia postikortteja kertyy merkkipäivinä pinoon ties kuinka monta kymmentä. Niin että siis mummoja miellyttää, mutta ei mua itseäni, koska mä kaipaan kuviltani jotakin, joka kiinnittää huomion. Mielellään positiivisella tavalla.

No minä sitten tekemään kokeilevaa valokuvausta opiskelijabudjetin välineistölläni, joka tosin on minusta aivan riittävän hyvä kuvaamisen opetteluun. Ostan paremmat värkit sitten kun jonakin päivänä olen hyväpalkkainen henkilöstöjohtaja tai jotakin. Ruusutarhareissun kuvia selatessani huomasin, etten mä sitten näköjään oikein muuta keksinyt kiinnostavuuden eteen tehdä, kuin kuvata lähempää. 

Noh, mä en ole koskaan ollut taiteilija. Musta piti vielä seiskaluokalla tulla kirjailija, mutta tajusin jossain kohtaa, että mun mielikuvitukseni ei laukkaa romaanien rustaamista ajatellen alkuunkaan tarpeeksi vauhdikkaasti. Myöhemmin ymmärsin, että kyllä mä saatan vielä jonakin päivänä julkaista ihan itse kirjoitetun kirjan, mutta se on todennäköisesti sitten väitöskirja tai jokin muu kuivan asiapitoinen teos, josta ei tule kansainvälistä bestselleriä, jonka pohjalta Hollywoodissa puuhataan ison budjetin leffa ja sen mukaiset lipputulot. Valokuvauksessakin jäänen ikuisesti postikorttiruusujen tasolle. Tai ainakin mulla on edessä pitkä ja kivinen tie opiskella kiinnostavampien kuvien ottamista.

Orava.