Summer Sound Festival 2013

Varoitus: nyt tulee taas sitten poikkeuksellisesti sitä kirottua lifestylea. Jos joku kokee syvää inhoa lukiessaan ihmisten festari-/bilekokemuksia ja katsellessaan aiheeseen liittyvää kuvastoa, suosittelen vaihtamaan sivua juurikin nyt. Tosin pyhästi lupaan, että yritän tehdä tämänkin omaan tyyliini ja seuraava hölpötys ei sisällä kymmeniä kuvia omasta naamastani, listaa siitä, mistä olen kulloisetkin vaatekappaleeni ostanut (ja mihin hintaan) tahi huonolaatuisia kännykkäkamerakuvia. Mistä johtuen kuvia on vähän, mutta kyllähän nyt kunnon epälifestylebloggarinkin on joskus saatava postata muutama kuva siitä, miltä on näyttänyt siinä harvinaisessa tilanteessa, kun on tullut kerrankin miettineeksi, mitä pukee päälleen ja jopa pakkeloinut naamaansa.

Tekijänoikeudet kuuluvat tällä kertaa kaikissa kuvissa Clairelle; mä en tällä hetkellä omista pokkaria ja järkkärin kanssa ei festareilla tunnetusti juhlita, joten olin tällä kertaa kameratta reissussa. Ei me tosin Clairenkaan kameralla juurikaan siellä paikan päällä kuvailtu, koska kuvia esiintyjistä, yleisöstä ja valotehosteista tulee kyllä pilvin pimein nettiin näkyviin muutenkin. Me keskityttiin ihan vaan musiikista ja tanssimisesta nauttimiseen, joten jos jotakuta kiinnostaa nähdä, miltä Soundeilla tänä vuonna näytti ja kuulosti, kuvia ja videoita tullee viikon, parin sisään ainakin tapahtuman Facebook-sivuille.

Asiaan. Summer Sound Festival, jota blogosfäärissä epäilemättä seuraavien päivien sisällä taas ihan riittämiin hehkutetaan (syystäkin kyllä), on siis elektronisen tanssimusiikin ystävien hemmottelutilaisuus ja mainittua musiikkityyliä inhoavien kidutusviikonloppu, jota tänä vuonna (edellisen tavoin) juhlittiin Helsingin Messukeskuksessa. Oli Hardwellia, Bastoa, Faithlessia, Tiëstoa, Above & Beyondia ja vaikka mitä mahtavaa. :) Mun viikonlopun ehdoton kohokohta oli Sander van Doorn, mutta uusia suosikkejakin löytyi. Aina joskus pitää kuulla artisti livenä ennen kuin siitä oppii tykkäämään. Mulle näin kävi Knife Partyn kanssa. Radiosta ja Youtubesta kuultuna se on kuulunut mulla luokkaan "ihan ok", mutta eipä ne Bonfiret ja Internet Friendsit ole meillä pahemmin raikuneet, enkä sitten ole kyseisen orkesterin muuhunkaan tuotantoon vaivautunut perehtymään. Mutta kyllä kuulkaas toimi livenä! Saman tempun teki myös mun aiemmin vähän vierastamani Orkidea.

Me mentiin Clairen kanssa koko viikonloppu selvin päin, eli tuon meidän nelipäiväisen reissun voisi periaatteessa laskea erittäin miellyttäväksi kunnonkohotukseksi/rasvanpoltoksi, koska tanssilattialla kulutettuja (hikoiltuja) kaloreita ei todellakaan otettu takaisin alkoholista tai roskaruoasta. Hiki tosiaan virtasi ja aamuyöstä se, mikä aiemmin muistutti vielä mahdollisesti smokey eyeta, oli ainakin omasta mielestäni enemmän turpaansa saanut panda. Mutta väliäkö hällä, eihän sinne nyt toki hyvältä menty näyttämään, vaan pomppimaan tungoksessa hölmön näköisesti niin että hiki lentää ja letti liimautuu otsaan. Tai se oli ainakin lopputulos. Tarkoitushan oli siis näyttää enemmänkin tältä:

Kauneus(?) on katoavaista ja pyöreät kahdeksan tuntia tuokin poseerauksen jälkeen mulla sojotti tukka vähän joka ilmansuuntaan, samoin naama. Tajusimme Clairen kanssa, että asunnossa, jossa yövyimme (huoneistohotelli kyseessä siis), oli valokuvausta ajatellen erinoimainen valaistus, ja päätimme tehdä jotakin, jota kutsumme traumaattiseksi valokuvaukseksi. Termin taustalla on sosionomiksi opiskelevan ystävämme taannoinen kurssi, joka oli nimeltään terapeuttinen valokuvaus. Näin traumaattista materiaalia me sitten saatiin aikaiseksi (suurin trauma taisi tulla siitä kun tajusin, millaisen silikonitissiefektin tuo mun kaulakoruni ensivilkaisulla kuvassa aiheuttaa):

Muistettakoon myös, että jokaisen onnistuneen kuvan takana on aina liuta niitä vähemmän onnistuneita...

Festivaalista jäi paitsi erittäin positiiviset, myös vähän haikeat fiilikset. Haikeat ensinnäkin siksi, että vuoden odotus seuraaviin Summer Soundeihin tuntuu sietämättömän pitkältä ja toisekseen siksi, että tämä taisi olla minun ja uskollisten reivilenkkareideni/matkakenkieni/puhkikuluneiden Converseideni viimeinen yhteinen reissu. Uudet on jo ostettu, mutten oikein ole osannut käyttää niitä, kun nuo vanhat on niin rakkaat. Nyyhkis. Kiva silti, että ne olivat mukana ainakin vielä tässä tapahtumassa. Siis lauantaina ja sunnuntaina. Perjantaina minä idiootti tuumasin, että joo kyllä mä jaksan tampata koko illan kiilakorollisilla sandaaleilla. Arvata saattaa, että päkiät oli paria tuntia myöhemmin asiasta hiukkasen eri mieltä. Sitten sitä mentiinkin muut päivät hyvin mielin tasapohjaisilla kengillä. Se ei toki estänyt mun pohkeita jumiutumasta aivan totaalisesti, kun unohdin venytellä viimeisen illan jälkeen.

Jalkakivut ei kuitenkaan ole yhtään mitään, kun ajattelee miten mahtava viikonloppu meillä oli. Parasta musiikkia, parasta seuraa ja ainakin mulle vuoden tähän mennessä parhaat bileet. :) Koko tapahtuma oli erittäin hyvin järjestetty ja ainakin mut näkee Summer Soundeilla ensi vuonnakin. Suosittelen lämpimästi ihan jokaiselle - juuri tänään Clairen kanssa todettiin eräälle ihmettelijälle, että elektronisen tanssimusiikin hienous löytyy monesti siitä, että sen kokee livenä valotehosteineen ja tärisevine bassoineen, eikä välttämättä jokapäiväisestä kuuntelusta. Ajatus tavallisesta baari-illasta tuntuu nykyisin lähinnä ahdistavalta, mutta konemusa saa mutkin liikkeelle. Yksi suurimmista syistä itse musiikin lisäksi on se, että ihmiset tuntuvat keskittyvän ihan oikeasti siihen musiikkiin, eikä hauskanpitoon tarvita valtavia määriä alkoholia (saati nyt muitakaan aineita). Lisäksi tanssiminen rentouttaa ja on omalla tavallaan terapeuttista. Ei kai sitä paremmin voi tiivistää, kuin että:

This is my church

This is where I heal my hurts

Faithless - God Is A DJ