lauantai 15. maaliskuuta 2014

Kaikki hyödyt irti: terveyttä edistävää teenjuontia

Jos edellisessä teepostauksessa kävin pintapuolisesti läpi sitä, mitä kaikkea hyvää tee ihmisen elimistössä voi saada aikaan, tällä kertaa keskityn siihen, miten teetä pitäisi terveyden kannalta juoda. Samoin kuin viimeksi, tieto on kertynyt eri lähteistä pitkän ajan kuluessa ja koskee ensisijaisesti vihreää teetä siksi, että sitä on tutkittu muita laatuja enemmän. Käsittääkseni samat asiat pätevät ainakin suurimmaksi osaksi myös valkoiseen, keltaiseen ja oolong- eli wulong-teehen. Huomautan myös, että harvassa lukemassani lähteessä on mainittu mitään teen juomisesta erilaisten lisukkeiden kanssa - en siis tiedä, voiko esimerkiksi maidon lisääminen teehen muuttaa teen terveysvaikutuksia suuntaan tai toiseen.

Teevesi
Vihreät teelaadut sisältävät paljon C-vitamiinia ja päivittäistä annosta onkin mahdollista kasvattaa jonkin verran juomalla runsaasti teetä. Askorbiinihappo - toiselta nimeltään siis C-vitamiini - kuitenkin tuhoutuu vedessä, jonka lämpötila on yli 90 astetta. Jälleen löytyy siis yksi hyvä syy olla hauduttamatta teetään liian kuumaan veteen; se tunnetumpi syyhän on, että liian kuumassa vedessä teestä tulee kitkerää litkua, jota ei moni mielellään juo (ja teen hyvät maut pääsevät paljon paremmin esiin, kun juoma ei ole suuta polttavan kuumaa...).

Hauduttamisajan pituudesta en kovin monta neuvoa ole löytänyt, mutta luonnollisesti teen hyviä ainesosia päätyy valmiiseen juomaan sitä enemmän, mitä kauemmin lehtiä vedessä uitetaan. Pirjo Suvilehto tietää kuitenkin kirjassaan Vihreä tee: terveyttä ja hyvinvointia kertoa, että flavonoidien terveyshyödyistä saa eniten irti, kun haudutusaika on vähintään kolme minuuttia.

Teen määrä
Ellet käytä verenohennuslääkkeitä (joiden käyttäjiä saatetaan kuulemma jopa kieltää juomasta vihreää teetä), teetä ei periaatteessa voi juoda liikaa. Jos sillä olisikin suuria haittavaikutuksia, niiden näkymiseksi terveydentilassa pitäisi teetä pitäisi kitata sellaisia määriä, että normaali ihminen ei siihen pysty. Minä tosin en ole lääkäri, eli jos sinua hoitava ammattilainen neuvoo muuta, usko häntä äläkä omaksi ilokseen kirjoittelevaa bloggaria. :)

Mitään eksaktia desimäärää teen terveysvaikutusten varmistamiseksi ei tietenkään ole. Kolmesta teekupillisesta voi saada salaattilautasellisen verran vitamiineja ja kivennäisaineita ja tutkimuksissa on havaittu, että vähintään kuusi kupillista vihreää teetä päivässä juovilla henkilöillä on vähemmän sydänsairauksia kuin muilla. Siinä siis pari ohjenuoraa siitä, paljonko teetä ehkä kannattaisi vähintään juoda. Tässäkin toki pätee sama kuin hauduttamisessa: mitä enemmän juot, sitä enemmän hyödyllisiä aineita elimistöösi saat.

Teen terveyshyötyjä haetaan nykyisin myös teekapseleista, joita varsinkin laihduttajille taidetaan markkinoida. Teehän siirtää näläntunnetta ja sen katekiinit polttavat kaloreita, siksikin sitä kannattaa muodossa tai toisessa käyttää, mikäli painonpudotus on ajankohtainen. Kapselien tehoon ja toimintaan en ole sen kummemmin perehtynyt, mutta juotavan teen etuna pitäisin sitä, että samalla tulee nautittua nestettä, jota meistä jokainen kuitenkin tarvitsee. Jos et lisää teehen sokeria, hunajaa, maitoa tai muita lisukkeita, siitä ei sen kummemmin saa kaloreitakaan.

Entäs ne haitat?
Teen haittavaikutuksia ei tieteellisesti ole käsittääkseni pystytty kovinkaan monta osoittamaan. Sen pitkäaikainen ja runsaskin käyttö pitäisi olla täysin turvallista, ja joka tapauksessa hyödyt ovat moninkertaiset mahdollisiin (lieviin) haittoihin nähden.

Kovin kofeiiniherkille teekin saattaa olla liikaa, ja silloin sen käyttöä kannattaa tietenkin harkita oman sietokyvyn mukaan. Liiallinen kofeiinin saanti saattaa myös hidastaa kalsiumin imeytymistä, vaikka teen kohdalla tämän riskin pitäisi lukemani mukaan olla varsin pieni. Joidenkin lähteiden mukaan teestä saa kotikonstein vähäkofeiinista siten, että lehdet huuhdellaan kuumalla vedellä nopeasti ennen varsinaista haudutusta, joskin vastalauseita tälle "taikatempulle" löytyy runsaasti, enkä sen toimivuuteen oikein itsekään usko.

Teen polyfenolit toimivat soluja suojaavina antioksidantteina ja ovat siis elimistölle todella hyödyllisiä, mutta voivat häiritä raudan imeytymistä. C-vitamiinia sisältävä hedelmä teekupillisen kanssa kuulemma heikentää tätä haittavaikutusta. Ja jos oikein varman päälle halutaan pelata, tee kannattaa mahdollisuuksien mukaan nauttia joko puoli tuntia ennen tai jälkeen aterian, ei samanaikaisesti sen kanssa.

Ohjeista ja tutkimuksista huolimatta tee on ennen kaikkea nautintoaine - eräs maailman suosituimmista ja siitä ihanteellinen, että sillä ei ole tupakan, alkoholin ja makeisten haittoja. Sitä voi siis huoletta nauttia niin vähän tai paljon kuin hyvältä tuntuu: desimääristä stressaaminen on lopulta turhaa, koska vähäisenkin teenjuonnin hyödyt ovat suuremmat kuin kokonaan juomatta jättämisen. Nautitaan siis tästä "ihmeaineesta" kukin tavallamme. :)

4 kommenttia :

  1. Tykkään näistä teepostauksista tosi paljon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva kuulla! :) Aihe on omasta mielestäni tosi mielenkiintoinen, mutta kyllä näiden tekstien koostaminen vie sen verran aikaa ja vaivaa, että on mukava tietää, että näitä jaksetaan lukeakin. :)

      Poista
  2. Mäkin tykkään näistä! Vaikka ite juonkin pääasiassa mustaa teetä :)

    VastaaPoista

Kaikki asiallisesti ilmaistut ajatukset, tervehdykset, risut, ruusut, ideat ja toiveet otetaan ilolla vastaan. :)