Raha-asioita ja ravikuulumisia

(Sori, en aio kertoa yksityiskohtia tuloistani, menoistani, veloistani tai velattomuudestani, enkä myöskään pankkitilini saldoa. Ja ei, en ole voittanut lotossa enkä tiedä ravihevosista mitään.)

Puhuin aiemmin tällä viikolla isäni kanssa puhelimessa, ja hän murehti rahatilannettani. Onhan se näin, että kuun lopulla ennen opintotukea verkkopankissa ei tee mieli vierailla, koska siellä näkyvät lukemat eivät välttämättä ole erityisen mieltä ylentäviä. Mutta ei mun tilanteeni siinä mielessä ole sen huonompi kuin useimmilla muillakaan opiskelijoilla. Enkä mä edes koe eläväni erityisen tiukilla, vaikka heräteostokset ovatkin pitkälti pannassa. Tästä muistuttelin myös isääni, joka myönsikin, ettei enää muista millaista hänellä nuorempana taloudellisesti oli.

Tottahan se välillä turhauttaa, miten opiskelijana on täysin mahdotonta toteuttaa kaikkea sitä, mitä nuorena ihmisenä haluaisi tehdä. Mä en kuluta rahojani jokaviikkoiseen juhlimiseen (kuten opiskelijat kai stereotyyppisesti tekevät?), mutta siitä huolimatta toivelistalla olisi kaikkea, mihin raha ei tällä hetkellä riitä. Mulla on ihan suunnaton halu matkustaa, mutta valitettavasti unelmakohteeni ovat Norjan ja Islannin kaltaisia maita, joissa kaikki maksaa vähintään sen, mitä Suomessakin. Kameratarvikkeisiin saisi uppoamaan juuri niin paljon rahaa, kuin sitä suinkin on. Ja onhan mulla ollut lievä, mutta itsepintainen tatuointikuume jo jonkun aikaa.

Ei siitä rahattomuudesta silti pelkkää pahaa seuraa. Taloudellisesti tiukka opiskeluaika pakottaa laittamaan asioita tärkeysjärjestykseen ja opettaa arvostamaan työtä - realiteettiterapiaa parhaimmillaan. Ja hei: mulla on käynyt niin, että kun jouduin asettamaan muut menot kuntosalimaksujen edelle, juoksukuntoni on lenkkeillessä kohonnut yhtäkkiä aivan uusiin sfääreihin! Kilometrin matka taittuu jopa pari minuuttia lyhyemmässä ajassa kuin viime kesänäkään parhaimmillaan ja kehitystä tapahtuu edelleen. Sanomattakin on selvää, että olen tosi tyytyväinen. Lenkit ovat vielä toistaiseksi aika lyhyitä, mutta pitenevät koko ajan.

Ja juokseminenhan ei juuri mitään maksa. Hyvät kengät mulla oli jo valmiiksi, sykemittari on lainattu äidiltä ja minä en koskaan lähde muotinäytökseen ja lenkille samaan aikaan. Toisin sanoen siis en hirveästi jaksa välittää, minkä näköisissä rytkyissä juoksen, kunhan ne ovat mukavat. Musiikin kuuntelu puhelimesta ei maksa mitään ja netti on pullollaan ilmaisia treeniohjelmia. Ja jos sitä tietokonetta, nettiä ja musiikkisoitinta ei sattuisi olemaan, itse juokseminen toimintona on edelleen täysin ilmaista, vaikka kenkiin olisikin jalkojen hyvinvoinnin kannalta suotavaa voida sijoittaa jonkun verran rahaa.

Toki mä kaipaan säännöllistä salitreeniä ja siksi - ja monista muista, tärkeämmistä syistä - olen hakenut hakenut ja hakenut kesätöitä. Viime vuonnahan samainen prosessi päättyi kovasta yrittämisestä huolimatta kesätyöttömyyteen, joten tänä vuonna yritän kahta kauheammin. Vielä ei ole tärpännyt, mutta ainakin kolme viimeisintä kesätyöpaikkaani ovat kukin varmistuneet aikaisintaan huhtikuussa, joten paljon ehtii vielä tapahtua. Ja jos ei tapahdu, niin sitten venytetään penniä vielä vähän lisää.