Eksyin selaamaan Google Trendsia. Ihan erityisesti mua viihdytti suomalaisten yleisimmät kuinka-alkuiset hakulausekkeet viime vuodelta. Ihmisen kyky sulkea silmänsä helpommin sanottu kuin tehty -todellisuudelta on toisinaan suorastaan hellyttävää; niin moni hakee "helpompia" vastauksia kysymyksiin, joihin jokainen sisimmässään tietää vastauksen - tai sen, onko vastausta edes olemassa. Päätin tehdä palveluksen kanssagooglaajilleni ja vastata heitä eniten askarruttaneisiin kysymyksiin yhdessä postauksessa. Seuraavassa siis suomalaisten kuinka-kyselyiden top 10* vuodelta 2013.
1. Kuinka ymmärtää naisia
Lue naistenlehtiä. Varsinkin Cosmopolitan kuvailee naisten ajatusmaailmaa ja elämän sisältöä varsin osuvasti. Tai sitten vaan turpa kiinni ja korvat auki, kun nainen puhuu sinulle, niin saatat jopa oppia kyseisen yksilön ajatusmaailmasta jotakin.
2. Kuinka rikastua
Tähän on tietysti useita vaihtoehtoja. Ilmeisin kuuluu: hanki töitä ja elä säästeliäästi. Toinen, kovin suosittu mutta varsin epätodennäköisesti toivotulla tavalla päättyvä polku on lotossa voittaminen. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita kaipaavalle suosittelen pankkiryöstöä, johon paras niksini on: älä jää kiinni.
3. Kuinka purjehtijaksi
Älä ihmeessä ainakaan opettele purjehtimaan. Purjehdusseuratkin on ihan turhia.
4. Kuinka saada unta
Pää tyynyyn ja silmät kiinni. Terveelliset elämäntavat helpottavat myös nukahtamista, kuten vähän kaikkea muutakin. Jos normaalit konstit eivät auta, keskustele lääkärin kanssa. Ei, unihäiriö ei tarkoita, että sinulla olisi aivokasvain. Ja vaikka olisikin, se lääkäriin meno on silloinkin ihan hyvä juttu.
5. Kuinka laihtua
Kuluta enemmän kuin syöt. Siinä se perusperiaate on. Eri juttu sitten, haluatko päästä kiloistasi eroon siten, että ne myös pysyvät poissa. Ja siten, että muu terveytesi ei kärsi dieetistäsi. Liikunnan, kasvisten ja vähärasvaisten ja runsaskuituisten tuotteiden suosimisella pääsee jo pitkälle. Ja ei, hiilihydraatti ei ole synonyymi syanidille.

6. Kuinka saada tyttöystävä
Lue naistenlehtiä. Varsinkin Cosmopolitanista saa hyviä vinkkejä siitä, mitä tytöt mieheltä haluavat. Tai sitten tapaat itsellesi sopivalla tavalla uusia ihmisiä, olet avoimin mielin ja katsot, mitä tapahtuu.

7. Kuinka tulla kipeäksi
Riippuu, mitä me kipeällä ymmärrämme. Jos rasituksesta johtuva lihaskipu ja -jäykkyys riittää, mene kuntosalille, treenaa (liian) kovaa, äläkä missään nimessä venyttele. Lämmittelystä luopumalla lisäät myös mukavasti vammautumisriskiä, jolloin todennäköisyytesi rikkoa paikkasi sairasloman arvoisesti kasvaa. Muitakin keinoja luonnollisesti on. Pääsi saat helposti kipeäksi hakkaamalla sitä seinään ja räkätauti tarttuu varmimmin kun nappaat nuhaisen kaverisi nenäliinan ja nuolaiset sitä pari kertaa.
8. Kuinka saada sixpack
Mikäli sixpackin laatua ei tarkemmin määritellä, suosittelen marssimaan sopivan rahasumman kanssa lähimpään putiikkiin, jossa voit vaihtaa pennosesi kuuden tölkin pakkaukseen kaljaa tai muuta valitsemaasi nestettä. Musiikkiliikkeistä voi tiedustella ZZ Topin kokoelma-albumia nimeltä Sixpack. Jos taas puhutaan vatsan alueen lihaksistosta, suosittelen liikunnan harrastamista ja ruokavaliota, joka pitää ylimääräisen rasvan pois mainitulta alueelta.
9. Kuinka ymmärtää miestä
Lue naistenlehtiä. Varsinkin Cosmopolitanin toimitukseen ilmeisesti kuuluu miesten järjenjuoksuun perehtyneitä asiantuntijoita, jotka osaavat kertoa meille naisille, mitä miehet meistä ajattelevat. Tai sitten turpa kii ja korvat auki.

10. Kuinka ladata Minecraft
Täytyy sanoa, että tämä on hämmentävää. Minecraft on käsittääkseni tietokonepeli. Joka tietääkseni toimii englannin kielellä, minkä kyseistä peliä koneelleen havittelevan täytyy kaiken järjen mukaan tietää. Mikä taas tarkoittaa sitä, että pelaajan on hallittava englannin kieltä edes jokunen sana, jotta pystyy sitä pelaamaan (paremmin tietävät korjatkoon, jos päättelyketjuni meni pieleen). Joten miksi ja millä logiikalla hakulause on "kuinka ladata Minecraft" eikä esimerkiksi yksinkertaisimmillaan "Minecraft download". Kun ei se haettu osoitekaan näyttänyt sen kummempi olevan kuin minecraft.net/download.
* Kyseessä siis kuinka-haut, joiden määrä "kasvoi eniten edellisestä kaudesta". Sitä tietoa ei minun silmiini osunut, mitä tämä edellinen kausi käytännössä tarkoittaa, mutta veikkaisin edellistä vuotta.
Älkääkä nyt käsittäkö väärin. Onhan se hyvä, että ihminen hakee sitä tietoa kuukkelin kautta ihan itse eikä kyselemällä keskustelupalstoilla. Mutta silti. Netissä on paljon tietoa, mutta emmeköhän me kaikki olisi jo tahtomattammekin kuulleet, jos joku olisi keksinyt taikatempun, jolla saat yhtäkkiä tilillesi ilmestymään miljoonia.

Onhan se Google aikamoinen oraakkeli. Pitääkin mennä googlettamaan "mikä on elämän tarkoitus" kun seuraavan kerran iskee eksistentiaalinen kriisi, ties vaikka löytäisin sielunrauhan... :D
VastaaPoistaEikä ku googlaat tietenkin että "kuinka löytää elämän tarkoitus"; saatat vaikka löytää reseptin johonkin taikajuomaan, jota hörppiessä koet valaistuksen... :D
PoistaToivottavasti toi Cosmon lukemisen suosittelu oli vain sarkasmia, välillä mietin kuka järkevä nainen ihan oikeasti ajattelee niikun tossa lehdessä esitetään :D Aamen.
VastaaPoistaSiis mitä, eikös se Cosmo olekaan joka naisen Raamattu... :D Eli joo oli sarkasmia. :)
Poista