Pinnallisuuden uusimmat tuulet: Tinder

Tehdäänpä alkuun pieni paljastus: mun on vaikea tutustua ihmisiin kasvokkain. Siis niin, että syntyisi jotakin kestävää yhteydenpitoa. Osaan olla varsin suorasanainen, mutta uusia ihmisiä kohdatessani olen auttamattoman ujo ja arka. Siispä olen varsin onnekas eläessäni tätä aikakautta tässä maassa: mulla on mahdollisuus toteuttaa sosiaalisuuttani Internetin ihmeellisessä maailmassa. Monet hyvistä ystävistäni olen tavannut alkujaan erään nettiryhmän kautta - ja kyllä, nettideittailukin on mulle tuttua. Enkä toki ole nykypäivänä tässä mielessä mitenkään poikkeuksellinen. Ihmisiä on helpompi kohdata kasvokkain, kun on ensin rauhassa saanut muodostaa jonkinlaista käsitystä siitä, millainen persoonallisuus on kyseessä. Järki päässä toki: tottahan netissä kuka tahansa voi esittää olevansa mitä tahansa.

Selailin puhelimeni sovellusvalikoimaa ja eksyin tutkailemaan palvelua nimeltä Tinder. (Saattaa olla, että olen taas vähän jäljessä näistä trendeistä, mutta mä en tuosta ollut aiemmin kuullutkaan.) Silmäisin esittelyn vain nopeasti läpi ja latasin sovelluksen, koska kieltämättähän se kuulosti hyvältä: Tinderiin kirjaudutaan Facebook-tunnuksilla, minkä jälkeen sovellus etsii paikkatietojen avulla lähialueella majailevia käyttäjiä, joihin voi sitten halutessaan tutustua. Ja kiinnostaahan mua tietää, olisiko palvelussa vaikka uuden naapurustoni muita asukkaita, joita en lainkaan tunne.

Homma toimii niin, että sovelluksesta voi valita, miten laajalta alueelta muita käyttäjiä etsitään, mistä ikähaarukasta ja näytetäänkö naisia, miehiä vai molempia. Sovellus etsii lähimaastossa olevat käyttäjät ja tuo heidän profiilikuvansa, etunimensä ja ikänsä ruudulle vähän kuin korttipinoksi, josta kortteja sitten heitetään eri pinoihin sen mukaan, miellyttääkö kuvassa näkyvä pärstä vai ei. Kuvaa näpäyttämällä saa henkilöstä tarkempia tietoja, jos tämä on niitä halunnut jakaa. Sitä, oletko painanut toisen käyttäjän kohdalla sydämen vai ruksin kuvaa, ei toinen saa tietää, elleivät molemmat ole valinneet sydäntä. Silloin sovellus ilmoittaa, että olette "Tinder-pari".

Tässä kohtaa sitten tajusin, että yleiseen verkostoitumiseen ja tutustumiseen tarkoitetun sovelluksen sijaan olin tullut käytännössä deittipalveluun. Asetuksista huomasin, että koska olin ilmoittanut olevani nainen, sovellus etsi automaattisesti nähtäväkseni vain miesten profiileja - senkin toki saa muutettua, kuten jo sanoin, mutta oletuksena oli, että etsin itselleni poikaystävää. Tai treffiseuraa tai seksiseuraa tai ainakin jotain enemmän kuin kaveruutta. Vaan minä kun en tällä hetkellä hae muuta kuin kaveruutta ja ystävyyttä.

Mikäänhän ei kuitenkaan estä pelkän ystävyyden syntymistä treffipalveluiden kautta ja siksi jäin uteliaana hetkeksi selailemaan, millaisia naamoja lähistöltä löytyy. Säädin sovelluksen näyttämään käyttäjiä sukupuolesta riippumatta, mutta siitä huolimatta korttipinossa oli suurimmaksi osaksi miehiä - liekö tämä sitten merkki siitä, että naiset käyttävät sovellusta vähemmän. Tinder-pariutumista tapahtui vain miesten kanssa, eli ilmeisesti sovelluksen käyttö on varsin heteronormatiivista seuranhakua. Kai.

Onhan se naamakuvien selailu ihan hauskaa, mutta kun vaihtoehtoina on juu ja ei, se rinnastuu turhan paljon vaihtoehtoihin hot ja not. Ja voiko pelkän ulkonäön perusteella päätellä, onko tässä nyt juuri minun kaverikseni tai elämänkumppanikseni sopiva yksilö? No ei todellakaan. Tinder tarjoaa käyttäjästä informaatiota lähinnä juuri sen kuvan ja nimen verran, koska harva vaikuttaa vaivautuvan muokkaamaan profiiliaan niin, että sieltä selviäisi vaikka musiikkimakua tai harrastuksia. Minä en tätä kautta lähtisi seuraa hakemaan, enkä oikeastaan usko että se edes onnistuisi. Reilun tunnin selailun jälkeen Tinder-parilistallani oli muutama nuori mies, joista yhdenkään kanssa ei syntynyt minkäänlaista keskustelua.

"Tinder is how people meet. It's like real life, but better", todetaan Tinderin kotisivulla. Eli tosielämässäkin tapaamme ihmisiä niin, että arvioimme nopeasti toisen pärstän ja päätämme pelkästään sen perusteella, onko hän tutustumisen arvoinen? Ja kun Tinder on sitten vielä jotakin parempaa kuin oikea elämä...niin mitä? Nyt meillä on mahdollisuus keräillä itsellemme haaremi hyvännäköisiä ihmisiä? Jos treffipalstoille kirjoiteltavat profiilit ovat vaihtoehto kumppaniehdokkaiden etsimiselle vaikka baarista, Tinder on sitten ehkä nykyaikainen vastine sille, että istuskelet ostoskeskuksessa kaverisi kanssa ja arvostelet ohikulkijoiden ulkonäköä. Ja siinä se Tinderin tarjoama huvi ja hyöty sitten onkin. Ideahan sovelluksessa on varsin hieno, mutta veikkaan, että me ihmiset emme pinnallisuuttamme osaa toimia sen mukaisesti - ja niinpä ne syvemmät ihmissuhteet jäävät sitten rakennettaviksi muilla tavoilla. Tämä sovellus ei minun puhelimeeni jäänyt.