perjantai 28. helmikuuta 2014

5 neuvoa blogin kirjoittamiseen

Katariinan erinomainen postaus blogin perustamisesta ja pitämisestä innoitti minut kirjoittamaan oman pikaoppaani bloggaajille. Näkökulma ei tietenkään ole täysin sama (miksipä toistaa selkeästi ja hyvin sanottua asiaa moneen kertaan), vaan minä keskityn bloggaamisen kulmakivien sijaan kirjoittamisen kulmakiviin - koska kirjoittamistahan bloggaaminen pitkälti on, ellei kyse ole aivan puhtaasta valokuvablogista. Sielläkin mukana on kuitenkin usein otsikoita, esittely- ja kuvatekstejä ja kommentointia, joten oikeinkirjoitus on hyvä olla hallussa.

1. Kaikki mikä on muotia, ei välttämättä ole oikein.
"Lukia lukiasta. Tarvitsen blogilleni lukioita." Juu ei. Suurin osa suomalaisista teineistä ei ole tyhmiä. Suomessa on niin paljon nuoria bloggaajia, että valtaosa taatusti tietää, että sanassa lukija on j-kirjain. Silti niin moni tuntuu kokevan aivan vastustamatonta halua kirjoittaa se väärin, koska kaikki muutkin. Vertaisin tätä muoti-ilmiönä siihen, kun joku vuosi takaperin oli hirveän hienoa lyödä huuto- tai kysymysmerkin eteen välilyönti: "Mistä toi laukku on ostettu ?" Nyt tuokin trendi näyttää onneksi laantuneen. Toisin sanoen: väärin kirjoittaminen ei lisää tekstisi uskottavuutta. Älä kirjoita vastoin parempaa tietoasi.

2. Yhdyssanat, yhdyssanat, yhdyssanat.
Ja vielä kerran: yhdyssanat. Jos et ole varma, tarkista. Äikänopettajien neuvoma "-kin-testi" on ihan oikeasti toimiva: "lifestylekin blogi" ei kuulosta erityisen järkevältä suomen kieleltä, mutta "lifestyleblogikin" sen sijaan kuulostaa. Aluksi yhdyssanojen tunnistamiseen joutuu ehkä käyttämään vähän enemmän aikaa ja vaivaa, mutta kielentaju kehittyy kyllä nopeasti, ja pian asiaa ei tarvitse edes sen kummemmin pohtia.

3. Google on kaveri, kunhan käytät järkeä.
Suomen kieli on vaikea kieli. On rajatapauksia, hankalia taivutettavia, outoja sijamuotoja ja tapaluokkia. Joissakin sanoissa ääntämistapa voi hämätä kirjoittajaa: siis oliko se enään vai enää? Tällaisia tapauksia pohtiessa kannattaa käyttää Googlea, kunhan muistaa lähdekritiikin: onko Kaksplussan keskustelupalstalla oikeinkirjoitusneuvoja jakava nimimerkki asiantuntija87 se kaikkein luotettavin lähde? Eräs mielestäni hyvä työkalu yksittäisen sanan oikeinkirjoituksen tarkistamiseen on Finspell. Lisäksi suosittelen ihan jokaiselle bloggaajalle silmäiltäväksi sivustoa nimeltä Kielijelppi, ja sieltä aivan erityisesti osiota Suomen kielioppia edistyneille.

4. Välimerkeillä on merkitystä.
Mun kirjoituspaheeni on rönsyily: mulla on ihan uskomaton kyky tehdä liian pitkiä virkkeitä. On niin hirveän helppoa pilkuttaa lausetta lauseen perään ja lisätä johonkin väliin vielä pieni sivuhuomautus suluissa. Se taas ei ole tekstin luettavuuden kannalta ollenkaan hyvä juttu. Eikä muuten ole sekään, että lause päättyy useampaan kuin yhteen välimerkkiin, ellei kyseessä ole kolme pistettä (ei, "kesken jäävän" lauseen perään ei tule kahta, neljää tai viittätoista pistettä, vaan kolme). Pistettä pitäisi siis käyttää rohkeasti, ja mielessä on hyvä pitää sekin, että jos lausetta ei halua katkaista, on olemassa muitakin välimerkkejä kuin pilkku: puolipiste, kaksoispiste ja ajatusviiva. Niillä tekstistä saa melkein huomaamatta monipuolisemman ja sujuvamman - siis monipuolisen ja jäsennellyn sisällön ohella tietenkin.

5. Oikolue. Aina.
Kukaan tuskin vaatii bloggaajalta täydellisyyttä, mutta tekstistä saa viimeistellymmän kuvan, kun siellä ei ole virheitä. Kun luet tekstisi ajatuksella läpi ennen julkaisua, voit vielä korjata virheelliset viittaussuhteet, yhdyssanat ja ehkä jonkun pilkkuvirheenkin. Oikolukuohjelmiakin löytyy, ja niitä kannattaa hyödyntää, jos tietää tekevänsä paljon virheitä tai vaikkapa kärsivänsä lukihäiriöstä, mutta usein ihan omin silmin lukeminen riittää. Itse teen niin, että luen tekstini pariinkin kertaan läpi ennen julkaisua: sekä tekstieditorissa että esikatselunäkymässä. Julkaisun jälkeen luen tekstin vielä kerran, jotta voin nopeasti korjata vielä mahdollisesti jääneet kirjoitusvirheet. Tekstieni pituudesta huolimatta tarkistusprosessi ei vie hirveän paljon aikaa.

Karu totuus on se, että jos nyt ei puhuta spontaanista Facebook-viestittelystä, kirjoittaminen vaatii vähän vaivannäköä. Onneksi siihen tottuu nopeasti, ja harjoitus todellakin tekee mestarin.

Jäikö postauksesta puuttumaan jokin oleellinen kohta? Oliko joku neuvo aivan turha? Olenko ärsyttävä kielinatsi vai rakkaan äidinkielemme sankarillinen suojelija? Keskustelu jatkukoon kommenttiboksissa. :)

5 kommenttia :

  1. KIITOSKIITOSKIITOS! Itse opiskelen journalismia ja kiinnitän poikkeuksetta aina huomiota blogeissa oikeinkirjoitukseen ja olen välillä huomauttanutkin niistä ihan hyvällä vain. Jotkut ovat tosin mullekin väittäneet, etten osaa kirjkoittaa omassa blogissani. :D

    VastaaPoista
  2. Nonni, näköjään en osaa kirjoittaa kommenttianikaan, koska tuossa piti lukea *KIRJOITTAA :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hei typoja nyt tulee kaikille. :) Vilkaisin sun blogia, enkä kyllä löydä moitteen sijaa. Hyvää kieltä, kuten nyt journalistilta sopii odottaakin. ;) Kirjoitustyylejä on tietysti erilaisia (esim. omani on ihan tarkoituksella osittain puhekielinen), mutta kyllä sen siitä huolimatta näkee, onko ihmisellä äidinkieli hallussa. Ja jos kovin räikeitä virheitä on, niin mun mielestä saa ystävälliseen sävyyn huomauttaakin. :)

      Poista
    2. Aiemminhan mun ulosanti blogiin oli samaa kuin mitä mun suusta tulee ulos ja siitähän tuli kritiikkiä, että ei nyt journalisti saa kirjoittaa esim. "meitsi" ja "messissä" ja muita, mitä mä käytän normaalisti. Ja parhaimmillaanhan mun normaalista puheestani eivät saa selvää mun porukatkaan - kiitos osittaisen Turun murteen ja sen, että oon koko muun elämäni asunut Uudellamaalla ja Lahdessakin elin vuoden!

      Sen kun saisi taottua vielä, että edes mun blogi ei ole yhtä kuin journalismi ja mun harjoitustöitä voi ihailla kyllä aivan muualla kuin blogissa. :D Nyt tarkoituksella olen siistinyt kieliasua blogissani edelliseen blogiin verrattuna, mutta kyllä niitä provoajia/valittajia ja muita ihania ihmisiä löytyy. ;) Ei oo mun ongelma, jos joku ihmettelee, miksi juuri minä oon päässyt arvostettuun kouluun opiskelemaan journalismia - kai mää opettajien mielestä osaan sit kirjoittaa! :O

      Poista

Kaikki asiallisesti ilmaistut ajatukset, tervehdykset, risut, ruusut, ideat ja toiveet otetaan ilolla vastaan. :)