Ajatuksia laihtumisesta

Hiljaisuutta piisaa blogissa edelleen, koska sairaslomasta toipuminen (heh heh) vie multa vielä tosi paljon energiaa. Tupareista on pian kaksi viikkoa ja musta tuntuu edelleen, että siitä huolimatta, että rakkaiden ystävien kokoaminen yhteen oli mukavaa - monia en ollut nähnyt pitkiin aikoihin - ja ilta oli ainakin näin emännän näkökulmasta onnistunut, koko juhlien järjestäminen oli tähän väliin vähän liikaa. Mä kun huolehdin (kuulemma turhankin paljon) vieraideni viihtymisestä ja siitä että ruoka ja juoma riittää, eli pienimuotoisempikin illanvietto nostaa mun stressitasoni hetkellisesti pilviin. Mutta hengissä hei ollaan ja jos jotakin uutisia on, niin hyvää tässä on se, että kouluhommat etenee, ruokavalio on ainakin kohtalaisessa kuosissa ja liikunta maistuu. :)

Mulla ei ole valitettavasti tarjota itselleni tai muillekaan mitään tarkoituksella otettuja ennen/jälkeen -kuvakollaaseja kroppani kehityksestä, enkä edes omista vaakaa, mutta vaatteet ja peilikuva kertovat, että kyllä mä jotakin olen tehnyt oikein. Tupari-iltana onnistuin sotkemaan farkkuni, jotka mun piti yhdistää pari vuotta sitten ostamaani juhlatoppiin. Kyseinen toppi oli vuosi sitten mulle liian pieni (koska fuksivuosi ilmeisesti lihottaa jopa alkoholin kohtuukäyttäjää), mutta nyt se taas sopii. Kun farkut lensivät pyykkikoriin, piti pukeutumissuunnitelmiakin muuttaa.

Kaivelin vaatekaapin perukoilta muistaakseni lukion ensimmäisen tai toisen vuoden puurojuhlaan ostamani mekon, ja toivoin sormet ja varpaat ristissä, että a) mahtuisin siihen ja b) mekko pysyisi koko illan ajan ehjänä päälläni, enkä tursuaisi siitä ulos. Mekon vetoketjua kun sai jo ostohetkellä vähän kiskoa ylöspäin. Nyt se kuitenkin liukui kiinni aivan vaivattomasti - ja se jos mikä todistaa, että vaikka kropassa on voinut tapahtua muitakin muutoksia vielä lukioaikojen jälkeen, niin olen mä jonkun verran laihtunutkin. Kiloina ja sentteinä en osaa asiaa kommentoida millään tavalla, vaatekoko on todennäköisesti entisen L-XL sijaan M-L tai 42-44 sijaan 40-42. Pitkälle ja harteikkaalle naiselle mielestäni ihan terveet lukemat, 180 cm ja koko 34 kun eivät minusta oikein istu yhteen.

Ja millä tämä ihme on sitten saatu aikaan? Itse asiassa melkein huomaamatta, lopulta aika pieniltä tuntuvilla muutoksilla, jotka sitten kuitenkin ovat aika merkittäviä. Väitän, että pääsyyt ovat seuraavat:

- Kasvissyönti. Olen joskus aiemminkin todennut, että rajoittaessani lihatuotteet ruokavaliostani pois syömiseni monipuolistui huomattavasti - ja toki kasvisten osuus aterioilla pomppasi melkoisen paljon ylöspäin. Leipä on edelleen mun suurin paheeni, mutta olen saanut vähennettyä sen syöntiä jonkun verran ja toisinaan pidän kuuriluontoisesti kokonaan leivättömiä jaksoja. Juustoista valitsen vähärasvaisempia vaihtoehtoja, täysrasvaisia juustoja en juurikaan enää osta. Mutta koska kasvikset ovat täyttäviä, mutta sisältävät niukasti energiaa, plussakaloreiden kerääminen on huomattavasti epätodennäköisempää, kun kasvikset ovat ruokavaliossa pääosassa. Näinhän sen tosin pitäisi mennä, vaikka lihaa söisikin, mutta minun kohdallani vegetarismi näköjään toimii paremmin.

- Hyötyliikunta. Avoliiton päättymisen jälkeen tuli muutto paikkaan, jossa palvelut ovat lähellä ja bussipysäkki entiseen verrattuna kaukana. Jos mä saatoin ennen vilkaista keittiön ikkunasta viereiselle päätepysäkille ja tuumata, että ehdin vielä pinkoa alle 100 metrin matkan bussille, nyt lähimmälle pysäkille on yli puoli kilometriä matkaa. Sinällään ei paljon, mutta kun ajatellaan, että pelkästään bussipysäkille kuljettu matka on moninkertainen edelliseen verrattuna ja kauppareissutkin täytyy tehdä auton sijaan kävellen, askelia tulee melkoinen määrä lisää - ja toki se täytyy jossain näkyäkin, kun en syö ainakaan aiempaa enemmän.

- Säännöllinen liikunta. Siinä, missä mulle saattoi joskus aiemmin tulla kuukausienkin treenitaukoja, ne ovat nyt supistuneet korkeintaan pariin viikkoon ja muuttuneet hyvin poikkeuksellisiksi. Vähintäänkin käyn kävelemässä ja salillekin tykkään mennä. Liikunnasta on tullut tapa, josta haluan pitää kiinni nyt, kun saan harrastaa sitä tavoilla, joista nautin, eikä kukaan arvostele tekemistäni (vrt. koululiikunta).

- Satunnaiset dieettijaksot. Mä en usko pysyvään painonpudotukseen tiukkoja dieettejä noudattamalla, kilot ei pysy pois kuin oikealla elämäntapamuutoksella. Mun syömistottumukset on yleisesti ottaen ihan kohtuulliset - tosin terveellisyys ei nyt tässä ole sama asia kuin tämä juttadieetteihin kuuluva rahkan, raejuuston ja ravintolisien pyhä kolminaisuus. Toisinaan lipsumista kuitenkin tapahtuu, ja silloin oikaisen ruokailuani takaisin oikeille raiteille esimerkiksi juurikin näillä fitnessdieeteillä, joita noudatan kohtalaisen tarkasti muutamasta päivästä pariin viikkoon ja sitten taas höllennän ns. normaaliin päiväjärjestykseen. Toki joudun soveltamaan kasvissyöntini takia jonkun verran, kun noissa ruokaohjeissa yleensä on sitä kanaa ja lihaa. Tarkoitus ei näillä dieettijaksoilla ole erityisesti pudottaa painoa, vaan lähinnä muistuttaa itseäni siitä, miten kannattaa syödä. Kävisi se varmaan muullakin tavalla, mutta mä olen kokenut tämän itselleni hyväksi.

Ei siis ihmedieettejä, nälkäkuureja, hiilarikammoa tai mitään muitakaan vippaskonsteja. Eikä ääripäästä toiseen luisumista: en mä ole kokenut tarvetta ruveta yhtäkkiä sohvaperunasta fitnessammattilaiseksi, vaikka salitreenistä sinänsä tykkäänkin. Tuntuu, että monella muulla se kultainen keskitie on jotenkin jäänyt huomaamatta, kun joka tuutista tulee tarinoita näistä oman elämänsä sankareista, joiden laihdutus ei lopu normaalipainoon, vaan vasta siihen kun noustaan kisalavoille rasvaprosentilla nolla. Se hyöty tästä fitnessbuumista tietenkin on ollut minunkin kannaltani, että tietoa, vinkkejä ja vertaistukea löytyy vaikka millä mitalla, kunhan sitä osaa hakea järkevistä lähteistä.

(Ensimmäistä kertaa mua muuten vähän häiritsi kirjoittaa pitkää tekstiä ilman kuvitusta. Ilmeisesti olen onnistunut blogeja selaillessani aivopeseytymään siihen, että postaukset pitäisi kuvittaa jostain kopioiduilla motivaatiolauseilla ja treeni- ja ruokakuvilla. Hyi olkoon.)