Viinaturismia ja valokuvia

Pieni reissu Tallinnaan on hyvä tapa tutustua toiseen ihmiseen. Vaikka matkan tarkoitus olisi joka kerta periaatteessa sama (eli halvan alkoholin hakeminen), se yksinkertainenkin laiva-ostokset-laiva -kaava näyttäytyy eri ihmisten kanssa aina vähän erilaisena. Tämän viikonlopun reissun olimme poikaystäväni kanssa suunnitelleet aivan puhtaaksi viinaturismiksi, emmekä oikeastaan tehneet Tallinnassa mitään erikoista, mutta silti siinä oli jotakin virkistävän erilaista. Saattaa tosin olla, että neljän seinän sisällä nenä kiinni tenttikirjassa viettämäni kesä on osasyyllinen siihen, että päiväreissukin piristi kummasti.

SuperAlko oli päivän ainoa ennalta määritelty kohde, joten suuntasimme ostoksille heti, kun pääsimme ajamaan laivasta ulos. Minä en ole kehuttava kartturi, ja poikaystäväni ei ollut koskaan ajanut Tallinnassa, joten paikalle pääseminen vaati pientä sähläämistä ja liikennesääntöjen hienoista taivuttamista. Fyysisiltä vaurioilta kuitenkin vältyttiin ja seuraavan vuoden alkoholiverot on toimitettu Viron valtiolle. Kivahan se olisi tukea kotimaan taloutta, mutta näillä äyreillä ei opiskelija pidemmän päälle viinejään Alkosta osta. Olisinkohan voinut saada tämän kuulostamaan vielä vähän enemmän siltä, että elämäni pyörii punkun ja valkkarin ympärillä?

Seitsemän tunnin maissaoloajasta ei tietenkään mennyt kuin reilu tunti juomaostosten tekemiseen, joten pyörimme Tallinnan kaduilla ja Virukeskuksessa, katselimme ympärillemme ja juttelimme kaikesta mahdollisesta. Kuten siitä, miten haemme sitten joskus Kaubamajassa bongaamamme jättikokoisen martinilasin yhteiseen kotiin boolimaljaksi. Tai eestiksi dubatuista country-biiseistä. Tai aamulla laivaan pääsyä odotellessa todistamastamme episodista, jossa viereisellä kaistalla seisseestä pakettiautosta nousi mies tutkimaan ajoneuvonsa takarengasta, haki sitten rullan talouspaperia ja ryhtyi kaivelemaan jotakin pois renkaan päältä. Hetken päästä mies roikotti talouspaperilla suojaamassaan kädessä kovaksi kuivunutta oravanraatoa kohti roskista - hännästä pitäen ja käsi ojossa (eli meille sivustakatsojille mahdollisimman näkyvästi). Oravaa toki tuli vähän surku, mutta tilanne oli tosi huvittava.

Siinä aikamme tyhjän panttina heiluttuamme ja jalat kävelystä kipeinä siirryimme sitten hyvissä ajoin auton kanssa satama-alueelle odottelemaan check-in:iin pääsyä, katselimme sataman liikennettä ja räpsimme toisistammekin muutamia kuvia. Poikaystävän kuva on julkaistu herran omalla luvalla, nimeään hän ei halua julki. Tässä sen näkee, miten toiset meistä ovat kuvauksellisia luonnostaan ja toisilla meistä aurinko paistaa aina silmiin, tuuli sotkee hiukset ja naamalla on kaiken lisäksi typerä virne... :D

Ja sitten kotiin. Koska mä olen edelleen paska kartturi ja rakas kuskini vähän sohlasi selittäessään edellisestä sohlaamisestaan Helsingissä, tuli pääkaupungissakin ajettua pieni ylimääräinen lenkki Pasilaan ja Pitäjänmäelle ennen kehä III:lle pääsyä, mutta perille päästiin ja radiosta kuultiin, kuinka Brasilia hävisi taas.