Miehet, jotka pelkäävät naisia

Mulla on miesten kanssa yksi perustavanlaatuinen ongelma. Äitini on kertonut kokeneensa saman ennen kuin tapasi isäni, joten kyseessä on ilmeisesti sukuvika. Ongelma ei ole se, ettei mulla ole miestä, eikä se, etteikö sellaisia halutessani olisi tarjollakin (ihme kyllä). Nautin tällä hetkellä sinkkuudestani ihan rauhassa ja tutustun itselleni sopivaan tahtiin uusiin ihmisiin. En pidä turhaa kiirettä, mutta toki se nyt tekisi tästä touhusta vähän mielekkäämpää, että treffiseura olisi edes etäisesti sitä sorttia, jonka kanssa voisi kuvitella joskus muodostavansa pariskunnan. Suurin osa tapaamistani miehistä tuntuu kuitenkin olevan ihan kaikkea muuta, kuin mitä etsin. Se on se ongelma.

Mä en tiedä, mikä mun luonteessani lopulta on se juttu, joka vetää lapatossumiehiä puoleensa. Olen jämäkkä ja vahvatahtoinen, omalla tavallani hyvin itsenäinen ja moderni nainen, mutta välillä tuntuu kuin pääni päällä vilkkuisi tahtomattani mainos, jossa lukee kirkuvanpunaisin kirjaimin: "HALUATKO TOSSUN ALLE?". Pelottavan moni mies haluaa, mutta kukaan ei kysy, tahtoisinko minä itse kynnysmaton vai elämänkumppanin. Rehellisesti sanoen olen luullut, että laji nimeltä peräkamarin poika olisi sukupuuton partaalla. Ilmeisesti ei kuitenkaan ole, tai ainakin mä olen sitten saanut ympärilleni kattavan otoksen noista harvinaisista yksilöistä. En ole siitä erityisen iloinen.

On melko mielenkiintoista, miten mustavalkoisesti nämä kiltit, hiljaiset nuoret miehet näkevät naisten mieltymykset: kun ilmaiset toivovasi kumppania, joka uskaltaa sanoa asioita suoraan, aletaan huokailla ja surkutella, miten kaikki naiset haluavat tatuoidun, kaljun ja parrakkaan koviksen. Ikään kuin ulkonäöllä olisi mitään tekemistä sen kanssa, että mies on henkisesti täysin ylikäveltävä tapaus. Joissakin tapauksissa jopa heittäydytään marttyyriksi, itketään ja syytellään, miten inhottavaa on, kun ei kelvata naiselle. Hetki sitten niin rauhallinen mies onkin yhtäkkiä todella arvaamattoman ja epävakaan oloinen. Olen ihan tosissani pelännyt tuollaisissa tilanteissa.

Hiljaiset hissukat näkevät itsensä "kunnollisina herrasmiehinä" ja ihmettelevät, miksi naiset eivät halua sellaista. Lisäksi he eivät vahingossakaan koske naista pyytämättä erikseen lupaa jokaiseen hipaisuun. Sitä hissukat pitävät naisen kunnioittamisena, vaikka saattavatkin myöntää, että haluaisivat fyysistä läheisyyttä. Ja niin ehkä haluaisi nainenkin, mutta tossukkamies haluaa kunnioittaa seuralaistaan jopa yli tämän omien toiveiden. Kaunis ajatus, mutta tilannetaju puuttuu.

Mua ärsyttää. Huopatossumiehet eivät ole mua varten, mutta en mä heille pahaakaan toivo: onhan niitä ujoja, hiljaisia naisiakin. Tai niitä, jotka nauttivat puolisonsa pompottelusta. En ole koskaan uskonut olevani miesten silmissä millään tavalla viehättävä tai puoleensavetävä, mutta viimeisen puolen vuoden aikana olen tavannut todella monta miestä, joita olisin voinut halutessani pyörittää ihan miten päin tahansa. Vaan kun en halua. Pidän toki kilteistä miehistä - en mä mitään öykkäröintiäkään katsele - mutta kiltteys ja täydellinen oman tahdon puuttuminen ovat kaksi aivan eri asiaa. Mä en usko että jälkimmäinen on kenenkään synnynnäinen ja muuttumaton luonteenpiirre, tai että se tekisi ketään onnelliseksi, vähiten ihmistä itseään.

Paha vaan, että nämä naisia pelkäävät miesyksilöt eivät näe itsessään minkäänlaista muutoksen tarvetta - vika on vain ja ainoastaan siinä, että naiset valitsevat väärin. Tässä kohtaa on yhdentekevää, miksi miehestä on tullut lapanen. Pointti on, että aikuisen ihmisen elämästä tulee kovin vaikeaa, jos ei osaa pitää puoliaan ja kokee tarvitsevansa jonkun vahvemman persoonan määräämään suunnilleen kaikesta mahdollisesta, aamurutiineista asunnon sisustamiseen. Veikkaan, että nämä tossukat ovat viihtyneet armeijassa oikein hyvin. Siellä kun ei kuulemma tarvitse itse ajatella.

Valitettavasti moni tällainen mies elää omassa pienessä kuplassaan kuvitellen olevansa ihan riittävän jämäkkä. Mä olen kuullut surullisen monta kertaa miehen kertovan, että pitää kyllä puolensa sitten, kun asia on riittävän tärkeä. Ja kuitenkaan sitä tarpeeksi tärkeää ei tunnu olevan olemassakaan. Tai ehkä ne ovat sitten kokoluokkaa yhteinen auto ja asuntolaina. Mä en uskaltaisi ryhtyä parisuhteeseen ihmisen kanssa, joka avaa suunsa vasta sitten, kun nuo asiat ovat ajankohtaisia. Nämä kiltit ja kunnolliset miehet tuntuvat kuitenkin olevan sitä mieltä, että kun he eivät kelpaa, vika on naisissa ja näiden vaatimuksissa, ei heidän omassa toiminnassaan. Ja kuitenkaan kukaan ei pyydä heitä muuttumaan ihmisinä, vaan näyttämään persoonan huopatossukuoren alla.