torstai 11. huhtikuuta 2013

Ei liiku

Käytän tekstipostausten (ja itse asiassa kyllä kuviakin sisältävien) tekemiseen aikaa. Yleensä yhden postauksen kirjoittamiseen menee ihan vähintään pari tuntia ja sekin saattaa jakautua useammalle päivälle. Tän viikon aikana mä olen kirjoittanut ainakin pari postausta sellaiseen 85-prosenttisesti valmiiseen vaiheeseen.

Kun pitäis alkaa päättää postausta, tulee seinä vastaan ja lujaa. En saa kerta kaikkiaan mitään yhteenvetoa tehtyä, en saa päätettyä postausta järkevästi. En näe, mihin suuntaan tekstiä pitäisi viedä. Sanottavaa olis ihan hirveästi, mutta tuntuu että sen jälkeen kun saan keskeiset asiat naputeltua sujuvaan muotoon, mikään ei liiku aivoissa. Kuten Tahdon2013-postauksen kanssa tuli nähtyä, ilman kunnon lopetusta koko postaus lässähtää.

Toisaalta joka ainoa kerta, kun julkaisen postauksen, tuntuu, etten saa kunnolla sanottua, mitä mulla on mielessä. Kaikkea kun ei voi sanoa, ettei postaus veny ihan järjettömiin pituuksiin, kun mulla on muutenkin tapana rönsyillä. Ja tietysti jotain ajatuksia voi jättää keskustelua varten, jos sellaista kommenttiboksissa viriää. Tiedän, että olen toisinaan (eli melkein aina) turhan itsekriittinen, mutta kyllä mä silti itseäni kirjoittajana jatkuvasti epäilen. Että saako lukija kiinni mun ajatuskulustani, tuliko tekstiin ristiriitaisuuksia - ja onko teksti edes jollakin tavalla kiinnostava.

Kiinnostavuuden saaminen tekstiin on ehkä pitkällä aikavälillä mun suurin haasteeni, koska olenhan mä kirjoittajana helposti tosi kuiva. Ehkä se tarttuu, kun lukee noita hallintotieteellisiä eepoksia, joita ei varsinaisesti voi luonnehtia lennokkaiksi. Yritän välttää turhaa toistoa ja saada kielestä vihvahteikasta, mutta tuntuu silti, että kyllä se vähän puisevaa on. Tähän mennessä ole uskaltanut hakea kiinnostavuutta kovin rohkeasta provosoinnistakaan, kun tiedän, että joidenkin ihmisten sisälukutaidolla on tapana kadota samalla sekunnilla, kun nettiselain aukeaa - ja internetissä kun ollaan, tämänkin tekstin voi tulla lukeneeksi ihan kuka tahansa raivoamisen kohdetta etsivä urpo. Lopulta mä en ole huumorikirjoittajakaan. Ironia ja sarkasmi on mulle sinänsä luontevia, mutta kirjoittaessa erittäin vaikeita huumorin lajeja, joten yleensä en ota riskejä. Ehkä pitäisi.

Tätäkin postausta on tässä suurella tuskalla väännetty jokunen hetki ja tämähän tulee julkaisukuntoon vaikka väkisin. Ehkä se sitten avaa sitä järjenjuoksua sen verran, että saan tuolla luonnoksena polttelevan medialogiikkalätinäni muidenkin tarkasteltavaksi. Siihen voi mennä tunti, viikko tai vaikka pari kuukautta. Mutta mähän aloitinkin tän blogin sillä ajatuksella, että jos ei tule asiaa tai tekstiä, ei postata. Siinä vaiheessa kun mä pyytelen postaamattomuutta anteeksi, tää blogi taitaa olla tiensä päässä.

3 kommenttia :

  1. Sinulle on haaste blogissani!

    http://isthissomethingaboutme.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Kun luin tän ekan kerran, tuli ton vikan kappaleen kohdalla järejtön halu painaa "tykkää"-nappia. Varsinkin tuo vika lause olisi sen ansainnut. Mutta sitten rupesin miettimään tarkemmin, ja totesin että oikeesti aika kamalaa, ettei mulla tule ensimmäisenä mieleen _sanoa_ jotain, vaan "tykätä". Se nappi on vaarallinen, kun voi niin helposti osoittaa olevansa samaa mieltä, osoittaa myötätuntoa ja niin edelleen. Kohta ei oo sanoja enää senkään vertaa mitä nykyään kun on liian helpoksi tehty asiat :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, kyllähän sen tykkää-napin sais tänne bloggeriinkin. :D Kiva että kuitenkin kommentoit, musta olis ylipäätään kivempi jos ihmiset kertois täällä omia kokemuksiaan ja ottais kantaa, kun nää mun tekstit kuitenkin on tämmöstä pohdiskelua ja mielipidekirjoittelua. En vaan oikein tiedä että millä siihen sitten toisia vois rohkaista. Paitsi ehkä kirjoittamalla provosoivammin.

      Poista

Kaikki asiallisesti ilmaistut ajatukset, tervehdykset, risut, ruusut, ideat ja toiveet otetaan ilolla vastaan. :)