Lanzarote: Nähtävyyksiä

Niputan muutaman nähtävyyden samaan postaukseen - ja sitten tän reissun kuvaspämmit alkaakin olla spämmätty. Tuliais-/ostospostauksen teen, jos ehdin lähiaikoina kuvata ostokset valoisaan aikaan (mitä ympäripyöreiden päivien viettäminen yliopistolla ei tietenkään edistä).

Heti reissun alkupuolella lähdettiin Timanfayan kansallispuistoon, joka on Lanzarotella paras paikka tulivuorien - tai kuunmaiseman näkemiseen, kuten sitä opaskirjoissa ja muissa vastaavissa kutsutaan. Omalla autolla pääsi Timanfayaan vain jonkun matkaa; autot pysäköitiin puistoon rakennetun ravintolan parkkipaikalle, josta lähti busseilla kiertoajeluita puistoon. Hyvä niin, koska tiet olivat kapeita ja rotkot syviä. Huono puoli oli, että päivä oli kirkas ja bussin ikkunoista kuvaaminen hankalaa. Onnistuneissakin kuvissa saattaa näkyä heijastuksia ikkunoista.

 

 

 

Ja muuten: tulivuoret on sitten kuumia. Timanfayan ravintolassa oli kraaterigrilli, jossa ruokien valmistamista pääsi seuraamaan ihan vierestä. Allekirjoittanut tietenkin ryntäsi innoissaan räpsimään kuvia grillistä, päätti polvistua shortsit jalassa saadakseen lähikuvan...tuloksena halkaisijaltaan muutaman sentin kokoinen ja saakelin kipeä palovamma polvessa. Jaa miksikö? Siinä grillin ympärillä oli metallilattia. Joka oli kuuma. Ja josta oli kyllä varoituskyltit ulkopuolella, mutta hätäisenä en tietenkään huomannut niitä. Seuraavien päivien aikana tuli sitten todettua ihan omakohtaisesti aloe veran viilentävä ja parantava teho. Kyllä se ihan oikeasti auttoi.

Lanzarotella ei voi olla törmäämättä César Manriquen nimeen, ellei vietä koko lomaansa uima-altaan reunalla ja kulje muutenkin täysin laput silmillä. Manrique oli taiteilija ja arkkitehti - herran voi sanoa käytännössä "suunnitelleen" koko saaren. Hänen ansiostaan saarella ei esimerkiksi ole pääkaupunki Arrecifea lukuun ottamatta kovinkaan korkeita rakennuksia. Hänen taidettaan näkee saarella siellä sun täällä, milloin monumenttien, milloin pienien taidegallerioiden tai -myymälöiden muodossa. Manriquen kotitalo on niin ikään nykyisin museo, jossa voi melko vapaasti kuljeskella, katsella ja valokuvatakin.

 

 

 

 

 

Ja olihan sillä ukolla ihan kiva kämppä. Uima-allas löytyi ja muutenkin vettä oli käytetty pienissä suihkulähteissä siellä täällä. Kasveja oli runsaasti. Siivoaminen siinä huushollissa on varmaan ollut tuskaa, kun kaikki isommat pinnat lattiasta kattoon olivat valkoisia. Myöhemmin lomalla käytiin katsastamassa Monumento al Campesino, joka sijaitsee saaren keskikohdassa ja on sekin Manriquen suunnittelema.

 

Lanzarotella on myös laavaluolia, joihin turisteja viedään kiertokävelyille. En suosittele huonojalkaisille ja -selkäisille enkä klaustrofobiasta kärsiville. Enkä pimeää pelkääville, syystä että luolissa on hämärää, minkä vuoksi onnistuneita kuviakaan ei ole. Monessa muussakin paikassa vielä käytiin, mutta julkaisemisen arvoiset kuvat lienee nyt julkaistu. Kuvavuodatuksen päätteeksi vielä yksi Playa Blancalla näpätty kuva kotiloiden sukukokouksesta rantakivellä. Reissuraportit päättyvät.

Koska lehti ei ole lukijansa arvoinen

Ostin Madridin lentokentältä espanjankielisen muotilehden lähinnä siksi, että sen mukana tuli söpö pieni kalenteri, jonka halusin. En puhu sanaakaan espanjaa, joten itse lehden tyydyin vain selailemaan läpi. Suomalaisissakin naistenlehdissä on hirveästi mainoksia, mutta sikäläinen julkaisu oli niihin verrattuna omaa luokkaansa. Pelkästään etukannen ja pääkirjoituksen välissä taisi olla toista kymmentä sivua kaupallisia ilmoituksia. Pääasiassa hajuvesimainoksia.

Tänään päädyin erinäisen netissä harhailun kautta Sanna Ukkolan erittäin hyvään artikkeliin, ja olin ällistynyt: ilmeisesti olen sokea, sinisilmäinen ja tyhmä, mutta en ollut koskaan tullut ajatelleeksikaan, että muoti- ja kauneustoimittajien työ ja ylipäätään naistenlehtien tekeminen on jotakin tuollaista. Siis vähintäänkin arveluttavaa, ellei täysin epäeettistä.

Tottakai aikuinen ihminen tajuaa, että mainostajilla on muutakin vaikutusta lehtien sisältöön kuin ne selkeästi mainoksilta näyttävät mainokset, mutta että yksittäisen konsernin kanssa sovitaan, että liki puolet lehden sisällöstä on sen tuotteiden markkinointia tavalla tai toisella - tai että mainostajat ottavat päätoimittajia puhutteluun palstamillimetrien vähäisyyden takia? Puhumattakaan siitä, että kolikon toisella puolella sponsorit suoranaisesti lahjovat toimittajia. En oikein osaa päättää, kuka koko kuviossa on lopulta suurin pahis.

Ukkolan artikkelissa ei mainita kuin pari lehteä nimeltä, mutta ei liene syytä epäillä, etteikö vastaavaa tapahtuisi myös niiden lehtien toimituksissa, joita lukevat erittäin nuoret naiset (ja toki miehetkin): etunenässä tietenkin Cosmopolitan ja Demi. Kun ajattelen noita lehtiä Ukkolan kirjoituksen valossa, löisin pikkusiskoni nenän eteen (jos minulla sisko olisi) mieluummin nipun ihan reilusti mainoksilta näyttäviä mainoksia, kuin nuortenlehtiä, joissa arvostelut ja maksetut mainokset sulautuvatkin ihan huomaamatta yhdeksi ja samaksi asiaksi. Ainakin mainoksissa vielä yleensä on se pieni präntti, jossa kerrotaan, että tässä ripsarimainoksessa on käytetty irtoripsiä. Ripsiväriarvostelun vieressä ei taatusti lue millään tavalla, että tässä on muuten laitettu arvosanat yläkanttiin ja jätetty huonot asiat sanomatta ettei sponsori suutu.

Jos meno on Suomessakin sellaista, kuin Ukkola kuvaili, mitä se onkaan ostamani espanjalaisen lehden toimituksessa, kun niitä mainossivujakin on jo moninkertainen määrä suomalaisiin lehtiin verrattuna? Mennäänkö vähitellen siihen suuntaan, että kaikki lehden sisältö on enemmän tai vähemmän jonkin brändin mainontaa, mutta se muotoillaan kuin mikä tahansa artikkeli, reportaasi, arvostelu, vertailu. Se, miten tavallinen ihminen ei välttämättä tule edes ajatelleeksi, että viattomalta vaikuttavassa lehtijutussa voisi olla kyse tietoisesta piilomainonnasta, on jo hälyttävä merkki siitä, minkätasoista jatkuvaa lähdekritiikkiä rentouttavaksi tarkoitettu aikakauslehden lukeminen oikeasti vaatisi. Kuinka pitkälle piilomainonnan annetaan vielä mennä lehtien ja mainostajien yhteistyön nimissä?

Seuraavalla kerralla harkitsen entistä tarkemmin, mihin rahani laitan, kun tekee mieli ostaa naistenlehti.

Fuerteventura

Käytimme yhden päivän Lanzaroten matkasta naapurisaarella Fuerteventuralla vierailuun. Varasimme valmiin päiväretken, johon kuului lauttamatkat saarten välillä, koko päivän opastettu kierros saarella sekä päivällinen. Päivän aikana pysähdyttiin muutamassa pienessä kaupungissa jaloittelemassa ja valokuvaamassa.

 

  

 

 

Opas kertoi yhden paikkakunnan kohdalla sillasta, jolla valokuvattujen pariskuntien uskotaan pysyvän ikuisesti yhdessä. (Käski myös ajatella kaksi kertaa ennen kuvan ottamista.) No, ei muuta kuin kamera anopille ja poikaystävän kovaa kohtaloa sinetöimään. Itse sillastahan kuvassa toki näkyy vain vähän kaidetta.

 

Sitten pysähdyttiin kapealla vuoristotiellä levähdyspaikalle, jonka viereisellä rinteellä asusteli kivoja pikku maaoravia. (Onko se laji muuten ihan oikeasti nykyisin suomenkieliseltä nimeltään tikutaku?) Niitä oli selkeästi käynyt vuosien varrella moikkaamassa turisti jos toinenkin, koska tulivat todella lähelle ihmistä, ja niinpä niistä sai kuviakin.

 

 

 

Vaan eipä tainneet kurret osata arvostaa kotikallioiltaan avautuvia maisemia siinä missä me turistit.

 

Iltapäivällä vierailtiin aloe vera -tilalla. Aloe veraa kasvatetaan Fuerteventuralla ja se on sekä siellä että Lanzarotella tärkeä myyntiartikkeli. Kasvia pidetään hyvänä soluvaurioiden korjaajana, tarkoittaen siis sitä, että aloe vera -tuotteiden käyttäminen saattaa ratkaista monia iho-ongelmia atopiasta akneen ja nopeuttaa esimerkiksi arpien parantumista ja vaalenemista. 

 

Erittäin huonolla englannin kielellä kuulemamme selostus oli niiltä osin ihan mielenkiintoinen, kun siitä jotain ymmärsin, mutta olihan se koko touhu myös rahastusta. Hulluinta tietenkin oli, että ihmiset ihan oikeasti ostivat niitä pahimmillaan kymmenien eurojen hintaisia aloe vera -pulloja milloin mihinkin vaivaan suunnilleen sillä innolla kuin heille olisi luvattu ikuinen elämä. Ei sillä ettenkö itsekin olisi aloe vera -purnukoita kotiin tuonut, mutta tyydyin niihin halvempiin (ja kuulemma huonolaatuisempiin) tuotteisiin, joita sai ihan marketeista. Puoliskoni osti meille myös pienen aloe veran itse kasvatettavaksi.

Ennen satamaan saapumista pysähdyttiin vielä ihailemaan aavikkomaisemia. Pelkäsin kamerani puolesta, koska Fuerteventuralla puhaltaa lähes koko ajan voimakas tuuli (saaren nimikin tarkoittaa kovia tuulia). Niinpä en lähtenyt bussin luota kauemmas vaan tyydyin nappaamaan muutaman kuvan suhteellisen pikaisesti.

  

 

Univelkalauantai

Ei taas lähteny tää lauantai käyntiin ihan ideaalisti. Aamuyö meni valvoessa: ensin jumitin tietokoneen vieressä kolmeen saakka ja sen jälkeen pyörin pari tuntia sängyssä. Oletan nukahtaneeni viimeistään viiden aikaan, joten koska herätyskello soi yhdeksän aikaan, olen nukkunut ehkä neljä tuntia. Se niistä terveistä elämäntavoista.

Kellohan oli soimassa, koska tarkoitus oli todella lähteä sinne Ideaparkiin alennusmyyntejä katsastamaan, mutta toisin kävi. Kuskiksi ilmoittautunut kaverimme tuli kipeäksi ja bussilippujen hinnat + väsymys ei oikein innostaneet, joten Plan B: Koskikeskus. Yhden aikaan iltapäivällä perseeni oli kuitenkin edelleen liimautunut kiinni sohvaan, joten luovuin shoppailuajatuksesta - säästyipä ainakin rahat. Mutta jotakin järkevää tekemistähän piti keksiä, joten kaivelin Gymstickini esille.

 

Mulla on tuo kultainen Gymstick sen vuoksi, että olen aiemmin kokeillut ohjatuilla tunneilla hopeista lukuunottamatta kaikkia muita jäykkyyksiä ja ne on jalkatreenissä kaikki mulle auttamatta liian kevyitä. Otin siis tuon jäykimmän, koska pystyn kuitenkin tekemään sillä myös muutamia hyviä perusliikkeitä yläkropalle. Tänään tein puolen tunnin pikatreenin koko kropalle: kyykkyjä, askelkyykkyjä, vatsarutistuksia, kulmasoutua, hauiskääntöä ja pystysoutua sekä pari sarjaa hyvää huomenta -liikkeitä.

Sitten iski kiljuva nälkä koska kello lähenteli neljää ja olin viimeksi syönyt aamulla. Päätin tehdä yhtä tämän hetken lemppariruokaani: täytettyjä tomaatteja. Yksinkertaista, hyvää ja suht terveellistä ruokaa.

 

Tomaattien kavereiksi lämmitin vähän ruusukaalia, porkkanaa ja parsakaalia. Ja tuo valkoinen tuossa edessä näyttää toki riisipuurolta mutta on kuitenkin ihan vaan arkisesti raejuustoa.

Tämmönen päivä tänäpä.

Uusi saliohjelma

Mä en ole tehnyt uudenvuodenlupausta. Tulkoon se nyt selväksi tässä heti ensimmäisenä. Seuraava edustaa sitä, miten aion jatkaa terveellisiä elämäntapoja jälleen yhden "repsahduksen" jälkeen. Postaus ei myöskään sisällä niitä superihkuja motivaatiokuvia pyykkilautavatsoista, joiden vieressä lukee jotain ah! niin syvällistä uhoamista siitä kuinka nyt treenataan täysillä, syödään terveellistä ruokaa ja onnistutaan hitaasti mutta niin saatanan varmasti. Mä aion siis jatkaa kuntosalilla käymistä ja pyrkiä syömään terveellisesti - jos se johtaa hoikistumiseen ja siihen, että mulla on jonain päivänä kauniisti erottuvat lihakset, hyvä niin.

Opri kirjoitti pari päivää takaperin blogissaan viisaita sanoja motivaatiosta ja itsekurista. Tykkään käydä kuntosalilla, mutta jostain syystä aina kuitenkin tulee "hiljaisia kausia" ja niiden jälkeen on omituisen vaikeaa aloittaa uudelleen, vaikka loppujen lopuksi on kyse niinkin yksinkertaisesta asiasta, kuin päätöksen tekemisestä. Pitää vaan päättää lähteä sinne salille juuri nyt ja päättää valita juuri tällä kerralla se terveellisempi ruoka-annos. Loppujen lopuksi elämäntapojen muuttamisessa on kyse vain ajattelutapojen muuttamisesta: ihminen toimii yleensä arvojensa ja oletustensa mukaan, eli loppu tulee kuin itsestään, eikös?

Mietin, mikä mua mun treeneissä motivoi ja mikä taas syö treeni-innostusta. Salilla käyminen vie aikaa (mikä on olevinaan hyväkin tekosyy jättää treeni väliin) ja edellinen saliohjelmani taisi olla turhankin raskas (eli liikkeet tuntuivat väärällä tavalla epämukavalta), joten päätin tehdä uuden ohjelman. Vähensin liikkeiden määrää, mikä tarkoittaa sitä, että suorituksiin keskittymiseen jää enemmän aikaa ja jotta jaksan tehdä sarjat suuremmilla painoilla. Pyrin jatkossa siihen, että käyn kolmesti viikossa salilla ja vähintään kerran viikossa lenkillä, uimassa tai mikä nyt saattuu huvittamaan.

Seuraavassa sitä suunnitelmaa:

• 1. päivä: kädet + selkä
• lämmittely 10 min
• alataljasoutu 3 x 10
• ylätalja niskan taakse 3 x 10
• hauiskääntö 3 x 10
• ojentajapunnerrus 3 x 10
• venyttely

• 2. päivä: rinta + olkapäät + vatsa
• lämmittely 10 min
• ristitaljarutistus 3 x 10
• vatsarutistus taljassa 3 x 10
• pystysoutu 3 x 10
• vatsarutistukset 3 x max.
• venyttely

• 3. päivä: jalat
• lämmittely 10 min
• takakyykky 3 x 10
• jalkaprässi 3 x 10
• pohjenousut käsipainojen kanssa 1 x 30
• lähentäjät 3 x 10
• kuntopyöräily 30 minuuttia
• venyttely

Vaikuttaako omituiselta? Liikkeitä on todella vain 4 jokaista päivää kohden, jotta en tule hosuneeksi. Ne eivät myöskään välttämättä ole tässä virallisilla nimillään, mutta pääasiahan on itse liike eikä se, millä nimellä sitä kutsutaan. Rintapäivään taas on merkitty vain yksi liike ja sekin tuo ristitaljarutistus (joka ei taatusti ole liikkeen oikea nimi, mutten muutakaan keksinyt). Syynä on se, että salilla, jolla käyn ei ole kunnollista rintalihaskonetta ja makuuasennosta tehtävät liikkeet eivät minulle sovi - tämän olen todennut yhdessä fysioterapeutin kanssa. Sama koskee pohjenousuja, joita teen vain yhden, mutta pidemmän sarjan. Jalkapäivään lisäsin vaihtelua tuomaan tuon aerobisen kuntopyöräosuuden.

Jokaiseen liikkeeseen lisätään tietenkin lämmittelysarja ja painoista samoin kuin liikuntakerroista yleensäkin, pidetään kirjaa. Aloittanen jälleen myös ruokapäiväkirjan pitämisen, johon olen todennut hyväksi kaloreja suuntaa-antavasti laskevan kiloklubin.fi:n. Liikunnat päätin ryhtyä merkkaamaan HeiaHeiaan, jossa mua saa pyytää kaveriksi ja kannustaa (lue: piiskata) ylös sohvalta, jos vaikutan passiiviselta. :D Sosiaalinen kontrollihan on tunnetusti loistava motivaattori. :)

Huomenna "kuntoillaan" kavereiden kanssa Ideaparkissa periaatteella "osta niin säästät", mutta katsotaan jos vaikka saisin raahattua takamukseni ja mahdollisesti jopa poikaystäväni lenkille illemmalla.

Lanzarote: Landscapes

Edellisen postauksen vesimaisemien vastapainoksi karua maata, tulivuoria, kallioita ja vähäistä kasvillisuutta.

 

 

 

Jaa mitäkö nuo yllä olevat kivimuodostelmat on? Mun yleissivistyksessä saattoi toki olla aukkoja, mutta tuli se vähän yllätyksenä, että noissa ilmeisesti viljellään milloin mitäkin kasveja ja tuon kaaren tarkoitus on auttaa kasveja saamaan riittävästi vettä kuivalla ja karulla saarella. 

 

 

Tulivuorimaisemat ovat tietenkin Lanzarotella keskeisiä, mutta säästin ne ihan tarkoituksella vielä myöhempiä kuvaspämmejä postauksia varten. Toiseksi viimeinen kuva on otettu Pohjois-Lanzarotella, kaikki muut suhteellisen etelässä: maisemat ovat siis saaren eri päissä varsin erilaiset. Kun ne muualla ovat kovin karut, pohjoisessa niitä voisi kuvailla paikoin jopa vehreiksi. Siellä kasvaa jopa jonkin verran palmuja luonnonvaraisina. Etelässä taas näkymät koostuvat lähinnä sinisestä taivaasta sekä mustaharmaan ja punaisen laavakiven vuorottelusta.

Lanzarote: Waterscapes

 

Lanzarote on saari ja saaren ympärillä on luonnollisesti paljon vettä. Tässä tapauksessa sininen meri. Kamerani suljin saattoi saada rasitusvammoja.

 

 

 

 

 

 

Enhän mä mikään huippukuvaaja ole, mutta olen ihan äärettömän tyytyväinen näihin otoksiin, koska opin tuon reissun aikana ihan älyttömästi valokuvaamisesta: päätin nimittäin opetella manuaalilla kuvaamista ihan kunnolla - ja se tuotti tulosta. En tainnut ottaa yhtäkään kuvaa edes puoliautomaatilla. Niinhän sen pitäisikin olla.

Välineinä mulla on Canon EOS 450D ja yksi ainoa objektiivi: se paljon parjattu, mutta kuvaamisen opetteluun aivan riittävän hyvä kittiputki. Tämän matkan jälkeen koen osaavani niin paljon, että voin jo ruveta harkitsemaan uutta putkea sekä kunnollista jalustaa (nämä on kaikki otettu käsivaralla) ja ehkä myös kaukolaukaisinta.

Lanzarote: Bodega Uga

Esittelytekstiini viitaten: mä en kuvaa jokaista syömääni ateriaa. Kaikki tietää, miltä kanasalaatti ja juustohamppari (joita tosin syön melko harvoin) näyttää. Kamera pysyi siis useimmiten laukussa, kun kävimme ravintoloissa Lanzarotella. Yhden aterian kuitenkin ikuistin - ja hyvä niin, sillä kyseessä olivat myös jälkeenpäin ajatellen koko reissun parhaat (ja kalleimmat) syömiset.

Kiertelimme eräänä iltapäivänä ensin La Gerian alueella, jossa on paljon viinitiloja ja niiden ohessa bodegoja (miten se sana kuuluu taivuttaa?), mutta ne olivat kaikki suhteellisen hintavia, joten emme jääneet niihin syömään. Kaikilla oli kova nälkä, kun bongasimme Ugan kylässä sijaintinsa mukaan nimetyn Bodega Ugan. Paikan omistajaksi otaksumamme herrahenkilö, joka ei puhunut englantia, ohjasi meidät pöytään ja kälyni opiskelemien espanjan alkeiden avulla saimme tilattua jotakin, minkä laadusta ja hinnasta emme oikeastaan olleet ihan varmoja. Ravintolan ulko-ovessa oli TripAdvisorin suositustarra, joten ajattelimme, että paikka on kuitenkin varmaan suhteellisen luotettava eikä meiltä kielimuurin varjolla veloitettaisi aivan hulluja summia.

Ensin pöytään kannettiin useampia tarjoiluastioita ja erotimme espanjankielisestä puhevirrasta sanan "tapas":

Parempia tapaksia - jos noita nyt siksi kutsutaan - ei kukaan meistä ollut ikinä syönyt. Kala oli Ugan perinteistä savustettua lohta, joka sopi loistavasti yhteen leivän ja vihannesten kanssa. Nuo mutusteltuamme oletimme seuraavaksi tulevan laskun, mutta tapakset osoittautuivatkin alkupaloiksi, joiden jälkeen pöytään kannettiin ehkä maailman herkullisinta kalaa.

Kalan jälkeen saimme vielä jälkiruoaksi lautasellisen hedelmiä ja Ugan mansikoita, joiden kimppuun kävimme niin nopeasti, että kukaan ei muistanut ottaa niistä kuvia ennen kuin ne oli jo tuhottu. :D Niiden jälkeenkin eteemme kannettiin vielä jotakin:

Näiden pienten jäätelöiden ja karhunvatukkaliköörien jälkeen koitti vihdoin sen laskun aika. Ja jos oli ruoka ollut hyvää ja palvelu vielä parempaa (tarjoilija kävi mm. vaihtamassa puolisoni juomalasin uuteen, kun näki kärpäsen käväisevän sen reunalla - ja istuimme sentään ulkopöydässä), niin oli laskukin sitten loistoravintolan tasoa - eli sikäläisillä hinnoilla kohtalaisen suuri. Suomen hintoihin verrattuna n. 30 euroa per nokka koko menusta juomineen (joimme bodegan omaa punaviiniä) ei kuitenkaan ole hinta eikä mikään ja maksoimme sen hyvillä mielin.

Tosin maksuhalukkuuteen saattoi vaikuttaa se, että tuo viimeisessä kuvassa näkyvä karhunvatukkalikööri oli todella hyvää. Kehuimme sitä tarjoilijalle ja kysyimme tuotteen nimeä - ja hänpä suuremmin kysymättä täytti shottilasimme pariin otteeseen uudestaan, vaikka estelimme, koska väkevänä alkoholina se tietenkin nousi päähän ja olo alkoi olla sen mukainen. Kolmannet shotit kumottuamme (lasku oli tietenkin tässä vaiheessa jo maksettu) pakenimme puolijuoksua autolle välttääksemme neljännen kierroksen. :D

Lanzarote: Flora & Fauna

Vai pitäisiköhän se sittenkin olla Fake Flora & Fauna? Lanzarote on maastoltaan varsin karua ja kasvit eivät saarella - varsinkaan sen eteläosissa - juuri viihdy. Palmut ja kukkapuskat ovat yleensä aina muualta tuotuja ja istutettuja, luonnonvaraisina ne eivät menesty. Sama laajuus pätee eläimistöön: lokkeja (ja citypuluja) lukuunottamatta kaikki näkemämme elukat olivat jokseenkin kesyjä, eivätkä ainakaan luontaisessa ympäristössään. Mutta tulihan niistä räpsittyä kuvia:

 

 

Tämä papukaijayksilö tuli kuvatuksi Playa Blancalla, jossa se yhdessä vähemmän kuvauksellisen toverinsa kanssa vietti päivästä toiseen aikaa päivänvarjon alla. Turisteihin (jopa niihin selkäsulkia tökkiviin ja päin naamaa räkättäviin aikuisiin britteihin) ne olivat selvästi tottuneet, koskapa eivät olleet parinkymmenen sentin päässä räpsyvästä kamerasta moksiskaan, vaan päinvastoin innostuivat välillä jopa poseeraamaan. Playa Blancalla törmäsimme joulupäivänä myös itse joulupukkiin...öö...perinteisine kulkupeleineen?

 

  

 

 

 

Kiinanruusu oli istutuksissa varsin suosittu kukka, samoin tuo lilan värinen, jonka nimeä en valitettavasti tiedä. Niiden rinnalla oli usein kaikenlaisia kaktuksia - ja tietysti niitä palmuja. Luonnonvaraisina tai ei, mukavaa vaihtelua ne joka tapauksessa olivat Suomen kasvivalikoiman rinnalla.

Loppuun vielä pari suosikkiani eläinkuvista. Kissoja rakastavalle Lanzarote on (kuulemma muidenkin Kanarian saarten tapaan) tietysti sikäli mukava paikka, että kissoja näkee jonkun verran. Kääntöpuolena on tietenkin kulkukissojen kurjat oltavat. Osa olikin sen verran kapisen (ja kiukkuisen) näköisiä, että rapsuttelu ei käynyt mielessäkään, mutta kuvia otin kyllä. Mustavalkoisessa kuvassa olevaa kissaa pääsin silittämäänkin; se oli ilmeisesti jonkin sortin hotellikissa, koska sitä näki hotellialueella lähes päivittäin, vaikka se toki pääsi muuallekin. Se uskalsi tulla lähelle ihmisiä ja oli ihan terveen näköinen yksilö. Seurasi joskus jopa uima-altaan vierestä kotimökille asti ja jäi sitten portin taakse tuijottamaan surullisen näköisenä, kun tiesi, ettei pääsisi sisälle. 

 

Edit: Tarkennuksena siis vielä, että näistä kissoista ei toki kumpikaan ollut kulkukissa: ylemmässäkin kuvassa oleva mirri loikoili erään kotitalon pihassa ja oli sen verran hoidetun näköinen, että sillä kyllä oli omistaja, vaikka kuljeskelikin vapaasti kotikaupungissaan.

Lanzarote: Playa Blanca & Las Brisas

Heipä hei, hyvää tätä vuotta ja terveisiä Madridista! Me majaillaan tällä hetkellä täällä paluumatkan puolivälissä samaisessa hotellissa kuin menomatkalla ja takana on mahtavat pari viikkoa Lanzarotella. (Erityisesti siksi että Lanzarote yllätti mut positiivisesti, koska olin luokitellut sen aivolokeroissani stereotyyppisten ahdistavien rantalomaturistirysien joukkoon.) Välilaskuhotellin nettiyhteys on sen verran hyvä että kuvien lataaminenkin onnistuu, joten saan ainakin matkaraportin ensimmäisen osan ulos tänään. :)

Kahden viikon reissusta on turha kertoa kronologisesti, kaikki päivät läpi käyden, joten olen teemoitellut matkapostauksia pitkälti kuvamateriaalin mukaan. Tähän otin aiheeksi "kotikaupunkimme" Playa Blancan sekä majoituksemme Las Brisas -nimisellä hotellialueella. Hotelli tosin on hämäävä sana, koska asuimme pienessä asunnossa, joista koko alue koostui. Englanniksi niistä käytetään ilmeisesti nimitystä timeshare. Asunnon sisällä otetut kuvat on otettu heti saapumisen yhteydessä iltahämärissä (ts. ennen kuin ehdimme levittää tavaroitamme hujan hajan) eli laatu on mitä on. Sietäkäämme.

 

 

 

 

 

 

Ihan jokaista kaapinovea ja pöytävalaisinta en toki vaivautunut kuvaamaan ja esimerkiksi näistä kuvista ei näy, että asunnosta löytyi taulutelkkari. Olennaisimmat tuosta kuitenkin välittynevät. Timeshare oli mulle majoittumismuotona ihan uusi, mutta ainakaan Las Brisasin kohdalla mulla ei ole siitä mitään pahaa sanottavaa. Lämmintä vettä ei riittänyt niin, että kaksi ihmistä olisi voinut käydä peräkkäin pidemmässä suihkussa tai kylvyssä ja makuuhuoneessa ilma oli jatkuvasti kostea, mutta nämä ovat enemmän yleisesti paikallisiin olosuhteisiin kuin majoituksen laatuun liittyviä asioita.

Me oltiin jatkuvasti menossa eikä lopulta jouluaattoa ja -päivää lukuunottamatta vietetty hotellialueella hirveästi aikaa, joten kuviakin on kitsaasti. Alueella oli noiden asuntojen lisäksi vastaanotto, ravintola, baari sekä pieni kauppa, josta mekin haimme aamiaisleipämme monena päivänä. Ja aurinkolomakohteessa kun oltiin, niin tokihan siellä oli myös uima-allas, jota henkilökunta mainosti saaren suurimmaksi lämmitetyksi altaaksi.

Playa Blanca oli majoittumiskohteena oikein mukava ja rauhallinen. Hotellialueelta oli parin sadan metrin kävelymatka merenrantaan, läheisestä satamasta pääsi halutessaan helposti Fuerteventuralle ja bussitkin olisivat ilmeisesti kulkeneet oikein hyvin, jos niitä olisi halunnut käyttää. Me vuokrasimme kuitenkin auton. Playa Blancalla on paljon hotelleja, mikä tarkoittaa paljon turisteja, ja mitä lähemmäs rantaa mennään, sitä tiheämmässä siellä luonnollisesti on ravintoloita ja pieniä putiikkeja. Kauempana rannasta on pienten krääsäkauppojen lisäksi myös isompia supermarketeja ja kosmetiikka- ja hajuvesiliikkeitä.

Kuten kuvasta näkyy, Playa Blancalla on (tietenkin) myös uimarantoja ja sitä mun kovasti kammoksumaa turistirysätunnelmaa kaikkine piraattitavarakauppoineen, mutta ei mitenkään häiritsevästi. Auringonpaisteesta ja merimaisemista nauttiminen onnistui oikein hyvin ilman suurempaa ahdistumista. :D