Sellanenkin virus on tähän maailmaan päässyt kehittymään, että ihmiselle tulee aivan saatanallinen, pieninä "sykäyksinä" ilmestyvä vihlova päänsärky. Sijainti koko ajan samassa pisteessä, noin puoli senttiä kulmakarvan keskikohdasta ylöspäin. Tekee mm. tenttiin lukemisesta vielä tavanomaistakin ikävämpää. Niin ja miksikö se on minusta virus? Avopuolisolla on tasan sama tilanne ja kaiken maailman flunssathan voi ihan hyvin alkaa päänsäryllä. Burana ei kuulemma auta tähän, minä en vaivautunut edes kokeilemaan. Vitamiiniporeen join epätoivoiseksi ensiavuksi jos se ainakin pitäisi räkätaudin ja kuumeen loitolla.
Mutta aamusaleilu osoittautui sikälikin fiksuksi valinnaksi, että päänsärky hyppäsi mukaan kuvioihin vasta iltapäivällä eli sain treenata ihan rauhassa. Sen opin tänään, että jalkapäivänä juoksutreenit tehdään ennen painoharjoittelua, eikä jälkeen eli siinä vaiheessa kun kävely on kankeaa ja jalat ei ihan yksinkertaisesti kanna siinä juoksumaton päällä. Jalkatreenit koostuvat nykyisin vähän vaihtelevasti seuraavista liikkeistä (eli en tee joka kerta ihan kaikkia):
- penkille nousu tangon kanssa
- jalkaprässi
- takakyykky
- pohjenousut
- askelkyykky
- lähentäjäkone
- loitontajakone
- pakarapotkut taljassa
- seinäkyykky jumppapallolla
- suorin jaloin maastaveto
Jokaista teen yleensä kolme noin kymmenen toiston sarjaa (paitsi seinäkyykkyä, jota teen vähän fiiliksen mukaan ja erilaisina variaatioina). Uutena ihastuksena mulla on näissä "pyramiditreeni", jota tänään tein prässissä. Periaatteessa se tarkoittaa useampaa peräkkäistä sarjaa, joiden välillä ensin lisätään ja sitten vähennetään painomäärää. Minä lähdin tänään liikkeelle 100 kg:sta (tosin olen alkanut epäillä, vastaako ne paineilmalaitteessa näkyvät numerot ihan oikeasti kiloja vai tarkoittaako ne jotain muuta...mutta kaipa näissä jaloissa voimaa sitten on) ja tein 10 toistoa, lisäsin painoa 110 kiloon ja tein taas 10 toistoa. Tällä tahdilla mentiin 150 kg asti - ja sitten lähdettiin samalla kaavalla alaspäin eli aina 10 toistoa tai niin monta kuin menee. Ja kyllä, tämä treeni tuntuu. Suosittelen lämpimästi myös ojentajansa kipeäksi haluaville.
Onks nää liikuntalätinät vähän köyhiä ilman kuvia? Jotenkin ei vaan tunnu oikein omalta ajatus siitä että kuntosalilla valokuvataan omaa treenaamista.
Noi pyramidijutut on tuskaa... Mutta tehonnee:)
VastaaPoistaKivalla tavalla tuskaa, jännä kyllä. :D Ja ainakin niistä lihassäryistä päätellen tehoaa ja hyvin.
Poista