Täydellinen tentti

Ihminen joutuu koulua käydessään todistelemaan osaamistansa kaiken maailman kokeissa ja tenteissä. Eihän ne kivoja tilaisuuksia ole, mutta asenne niitä kohtaan muuttuu kyllä sitä mukaa, kun opiskelulla alkaa olla joku tarkoitus. Tai siis joku muukin kuin pakko tai ruma valkoinen lakki. Mitä enemmän saat itse valita, mistä aihepiireistä haluat itseäsi hiillostettavan, sitä vähemmän koko tentin käsite tuntuu vastenmieliseltä. Ei nyt sillä, että se yliopistossakaan mukavaa olisi, mutta ero yläasteeseen ja lukioon verrattuna on se, että useimmat kaiketi ihan oikeasti lukevat tentteihin ja välittävät siitä, miten menestyvät niissä.

Samalla alkaa olla merkitystä myös sillä, mitä tentissä kysytään. Onhan se ihan selvää, että se vituttaa, jos tentti on aivan törkeän vaikea. Pahimmassa tapauksessa käy niin, että tentin vaikeustaso ei ole missään suhteessa opetuksen laatuun. Mulle näin on onneksi käynyt edellisen kerran lukiossa, mutta on niitä liian vaikeita tenttejä tullut yliopistossakin tahkottua. Erään kerran reputin luentotentin siksi, että en kerta kaikkiaan ymmärtänyt esitettyjä kysymyksiä ja toisellakin kerralla pääsin hädin tuskin läpi, koska luentosarjan pitänyt opettaja päätti kysyä tentissä asiaa, josta ei puhuttu puolella sanalla luentomateriaaleissa. Muistin sentään, että asiasta oli jotakin puhuttu ja sain raavittua kasaan jonkinlaisen vastauksen, mutta sääliksi kävi niitä, jotka eivät syystä tai toisesta aikanaan päässeet sille luennolle, jolla asiaa käsiteltiin. Meillä kun ei sitä läsnäolopakkoakaan juuri koskaan ole.

Mutta on siellä se toinenkin ääripää. Kouluaikoina se oli vielä ihan hauskaa, että kokeet oli vähän liiankin helppoja, mutta yliopistossa se alkaa jo häiritä. Ainakin minua, voihan se olla että tää on taas sitä samaa masokismia, joka ajaa mua opiskelemaan niinkin kieroa alaa kuin hallintotiede. Mutta ihan oikeasti: jos aineopintotasoisella kurssilla kysytään peruskurssin asioita, vieläpä niin, että vastauspaperiin on valmiiksi annettu luetelmaviivat, niin kyllähän se tietyn, ei-kovin-kivan viestin tenttijöille välittää. "Mua ei kiinnosta lukee teidän esseitä, mutta kun joku tentti on pakko pitää niin tein tämmösen ettei tartte ainakaan antaa hylsyjä." Puhumattakaan viime kevään pääsykokeista, jotka siis hallintotieteiden kohdalla olivat pelkkää monivalintaa (tai tarkemmin sanoen oikein/väärin -väittämiä). "Ihan sama pääsettekö te sisään lukemalla vai lottoamalla, ei me jakseta tarkastaa pitkiä vastauksia." Onhan se kiva menestyä lukematta tentteihin, mutta kun ollaan hankkimassa koulutusta, jonka pohjalta joskus toivon mukaan työllistytään, olis myös aika tärkeää tietää, onko mulla teoreettisintakaan mahdollisuutta kyetä selviytymään kyseisen kurssin tietoja vaativista tehtävistä siellä työelämässä.

No millainen sitten on "täydellinen tentti"? Yläkouluikäinen sanoisi, että sellainen, jota ei pidetä, ja lukiolaisen mielestä se olisi todennäköisesti joku tosi helppo rasti ruutuun -tyyppinen koitos. Yliopisto-opiskelijan (tai no ainakin mun) näkökulmasta se on oppimistilanne, jossa soveltavimmatkin kysymykset liittyvät kurssin aihepiiriin riittävän selkeästi, kysymyksissä on haastetta niin, että joutuu oikeasti mietimään, miten vastauksensa muotoilee ja parhaassa tapauksessa onnistuu yhdistelemään asioita aivan uudella tavalla, oivaltaa jotakin uutta. Hyvään tenttiin on luettava, mutta sen läpäiseminen ei edellytä tenttimateriaalin osaamista etu- ja takaperin ulkoa, vaan keskeisten asioiden ymmärtämistä. Onneksi useimmat tentit menevät tähän kategoriaan.