sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Pakko avautua: bloggaajien kielitaito

Nyt kun tää bloggaaminen on ilmeisesti muodikasta, siistiä ja joidenkin teinien mielestä vähän niinku pakko koska kaikki muutkin, sitä tulee lukeneeksi aivan uskomattomia ilmaisuja. Onhan näistä ennenkin rutistu vaikka ja missä, mutta avaudunpa aiheesta kuitenkin. Mua nimittäin sekä ihan oikeasti risoo että huolestuttaa nykynuorten kielitaito. On se englantikin monella erittäin puutteellista, mutta varsinkin suomen kieli on toisinaan suorastaan ala-arvoista.

Yhdyssanat tuntuu olevan hirveän vaikeita kaikille suomalaisille, iästä riippumatta. Tottakai on vaikeita rajatapauksia, mutta kun blogeissa näkee ihan toistuvasti ilmaisuja, kuten "tieto kone" ja "muoti blogi". Mulla on varmaan kieroon kasvaneet aivot, kun kumpikaan noista ei kerta kaikkiaan näytä järkevältä ja ymmärrettävältä ilmaisulta. Siis edes lauseyhteydessään. Jotkut valopäät luulevat kiertävänsä yhdyssanaongelmia käyttämällä yhdysmerkkiä, mutta sehän se vasta typerältä näyttääkin, kun kirjoitetaan "hinta-haitari" ja "sali-treeni".

Ja sitten kun viittaussuhteet on tekstissä täysin pielessä. Joka ja mikä on vissiin kauhean vaikeita sanoja käyttää. Eniten näitä näkee blogien esittelyissä: "14-vuotias nuori nainen Kangasalta, joka tykkää Justin Bieberistä". Enpä tiennytkään, että tässä maassa kokonainen paikkakunta voi noin omistautua yhden teinitähden ihailulle.

Eikä noiden virheiden korjaaminen normaalilta ihmiseltä vaatisi kuin tekstin nopean tarkistamisen ennen julkaisemista, mikä taas olisi minusta syytä tehdä, koska kyllähän se tekstiä sisältävän blogin uskottavuutta syö, jos jo esittelytekstissä kerrotaan, että "13 vuotias ikuinen haaveilija Kiteeltä joka harrastaa potku-kelkkailua, kirjoittaa muoti blogia, liittykää ihmeessä kaikki lukioiks!!!". Sääli, koska huono kieli voi pilata muuten oikein mielenkiintoisen ja lupaavan blogin. Suurimman osan virheistä kun voisi kuitenkin välttää ihan vaan lukemalla tekstin kertaalleen kokonaisuutena ja miettimällä, mitä oikeastaan kirjoituksessaan sanoo. Liian suuri vaiva?

Lisäksi sitten keksitään vielä ihan omia ilmaisuja. Onhan kullakin ikäluokalla ja sukupolvella aina oma sanastonsa (yritäpä selittää 70-vuotiaalle, mikä on blogi), mutta siinä on ero, onko kyseessä joku slangisana vai ihan vaan kieliopillisesti väärä ja typerä ilmaisu. Ainakin demittäjille tuttu ilmiö ovat lukioita haluavat nuoret bloggaajat, joille sitten monesti linkataan Wikipedian luettelo Suomen lukioista. Vähän aikaa oli selvästi myös hirveän siistiä sekoittaa sanat kriteeri ja kritiikki keskenään, mutta se muoti-ilmiö laantui onneksi nopeasti. Viime aikoina olen nähnyt syntymävuoden ilmaisemista tyyliin "97 syntyinen". Mun päässä taitaa todellakin olla vikaa, kun en käsitä, mistä näitä ilmaisuja vedetään.

Ei siis nyt sillä, että blogien pitäis olla ylioppilasesseen laudaturtasoa. Teenhän mäkin pilkkuvirheitä (ja muitakin mokia) ja käytän ihan tietoisesti puhekielisyyksiä, eikä mua tietenkään haittaa, jos muutkin niin tekee. Mutta onhan se nyt vähän huolestuttavaa, että suomalainen nuori ei osaa omaa äidinkieltään sen verran, että yhdyssanat ja viittaussuhteet olisivat oikein. Kun en millään jaksa uskoa, että niillä vähintään muutamalla tuhannella bloggaavalla suomalaisnuorella on kaikilla lukihäiriö.

8 kommenttia :

  1. Jep, itsellä ainakin on tullut karsittua pari ihan hyvää blogia kielitaidon puutteen vuoksi. Onneksi näillä 97-syntyisillä (:D) on toivoa, koska vanhemman väen blogeissa kieli on usein suhteellisen hyvää.

    Yhdyssanavirheet ovat kyllä jotain maailman rasittavimpia ja erityisesti tuo joka & mikä -sanojen väärinkäyttö!! Miten joillakin tuntuu olevan niin vaikeaa ymmärtää niiden ero. :D Hahah kielipoliisin elämä ei oo helppoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, välillä suorastaan ahdistaa osata omaa äidinkieltään hyvin! :D

      Poista
  2. Yleensä valitettavasti hirveet kirjotusvirheblogit on myös sisällöltään aika jätettä. Tai siis, joistakin bloggaajista vaan huomaa, että kirjottaminen ei vaan yksinkertaisesti kuulu ihan siihen ydinosaamiseen.

    Ja ai niin, jos joku huomauttaa yhdyssanaraiskaajalle asiasta, niin vastaus on yleensä `se on tää lukihäiriö`. Syöttäis sen tekstin vaikka Wordiin, joka korjais pahimmat karmeudet pois tai jotain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin no ehkä ne kirjoitusvirheet kertoo siitäkin, kuinka paljon bloggaaja panostaa siihen blogiinsa. Että tehdäänkö postaukset aina 5 minuutissa vai käytetäänkö vähän aikaa ja vaivaa.

      Yleensä sen kyllä huomaa, jos lukihäiriöinen bloggaaja edes yrittää kirjoittaa oikein. Ja sillehän ei ihminen mitään voi, jos se lukihäiriö sattuu olemaan, mutta se on sitten jo säälittävää, jos ihan tavallinen teini selittää laiskuudesta/tyhmyydestä/tyhmän esittämisestä johtuvia kirjoitusvirheitään muka "lukihäiriöllä".

      Poista
  3. Tietokoneet! Netti! Tekstarit! Niitä minä syytän. Lukiossa olin vielä hirrrmuinen kielioppinatsi, mutta nykyisin.. Kun olen käyttänyt lukutaitoani vain netissä olevien tekstien lukemiseen, on oma oikeinkirjoituksenkin taso laskenut niin paljon, että entinen äikänmaikka varmaan vetäisi turpaan jos näkisi. Joskus oikeasti tekisi mieli itkeä kun raapustaa blogitekstin ja lukee sen läpi. Hävettää se oma sössötys.

    Teineille pitäisi määrätä pakolliset lukukerhot- ja piirit. Jos ei osallistu, ei pääse läpi mitään koulua. Toisaalta ei edes moitteeton äidinkieli pelastaisi suurinta osaa noista kuramuotiblogeista.

    Ehkä se on teinien keskuudessa muotia kirjoittaa päin helvettiä, kukapa nyt minkään hiken blogia lukisi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja silti ne muutaman tuhannen lukijan blogit on kyllä yleensä suhteellisen hyvällä kielellä kirjoitettu, eikä niiden kirjoittajat ole mitään hikipinkoja vaan monen idoleita. :D En siis lainkaan epäile tuota, etteikö tää päin helvettiä kirjoittaminen osittain johtuisi juuri siitä että on noloa kirjoittaa oikein. Ihmettelen vaan että missähän se raja sitten kulkee, koska kyllähän siitä nyt meteli nousisi jos joku Mungolifen Anna unohtais yhtäkkiä kieliopin kokonaan.

      Poista
  4. Hyvä postaus, oon täysin samaa mieltä! Ylempänä käytettiinkin jo termiä "kielioppinatsi" ja koen kyllä olevani sellainen. :D
    Mua ärsyttää nää bloggaajien ilmaisut "kustantaa" ja "kotiuttaa". Siis mitä ihmettä: "Tämä hame kustansi 5€." Niin siis miten, elottomat esineet ei kustanna sulta yhtään mitään. Ja rasittaa kun joka toisesta blogista saa lukea, että "tämän puseron kotiutin H&M:ltä", jotain niin rasittavaa, etten kestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo on tosi ärsyttäviä kans! Ton kotiuttamisen EHKÄ vielä jotenkin ymmärrän, jos se tuo vaihtelua tekstiin (inhoan sitä kun ihmiset ei vaivaudu miettimään synonyymeja vaan toistaa samaa sanaa pahimmillaan useita kertoja samassa virkkeessä), mutta tuo "kustantaa" on tosi rasittava.

      Poista

Kaikki asiallisesti ilmaistut ajatukset, tervehdykset, risut, ruusut, ideat ja toiveet otetaan ilolla vastaan. :)